Etusivu » Nordnet arvostelu

Nordnet arvostelu

Nordnet arvostelu [year] – suomalaisten suosima sijoitusalusta!

Sijottamisesta puhuttaessa monesti nousee esiin sana Nordnet. Tämä ei ole mikään ihme, koska Nordnet on suomalaisten sijoittajien eniten suosima kaupankäyntialusta, jolla voi käydä monipuolisesti kauppaa eri osakkeilla ja rahastoilla. Tänä päivänä Nordnetilla onkin jo yli 130 000 tuhatta suomalaista käyttäjää ja määrä kasvaa koko ajan. Suosio ei jää pelkästään suomalaisiin, vaan Nordnet on yksi Pohjoismaiden käytetyimmistä ja luotetuimmista sijoitusalustoista.

Varsinkin viimeisen parin vuoden aikana sijoittamisesta on tullut kunnon buumi suomalaisten keskuudessa ja osasyynä tähän buumiin on Nordnet itse, joka on madaltanut sijoittamisen kynnystä ja tuonut sijoittamisen mahdolliseksi pienituloisemmillekin kotitalouksille. Nordnet on onnistunut näyttämään, että sijoittamisen makuun pääsee kiinni jo pienellä kuukausisummalla ja siinä samalla vähentänyt monien ennakkoluuloja valtavista rahasummista, joita sijoittamisen aloittaminen muka vaatisi. Nykyään moni tiedostaakin, että sijoittamisen voi aloittaa pikkusummalla ja niin on moni myös tehnyt.

Alla jaamme sinulle kattavasti lisätietoa siitä, mikä Nordnet on ja mitä kaikkea Nordnet mahdollistaa sijoittajalle.

Siirry haluamaasi kohtaan

Osakesijoittaja.fi suosittelee

4.5/5

Mikä on Nordnet?

Nordnet on sijoitusalusta, jolla voit käydä monipuolisesti kauppaa osakkeilla, rahastoilla sekä viputuotteilla.

Nordnet on perustettu vuonna 1996, mutta rantautui suomeen vasta vuonna 2005. Tullessaan Suomeen, Nordnet oli yksi ensimmäisistä internetissä pörssikauppaa tarjoavista välittäjistä. Sittemmin rinnalle on noussut monta eri kilpailijaa, joista ei kuitenkaan ole ollut Nordnetin kukistajaksi. Voikin sanoa, että Nordnet on vankasti ankkuroitunut Suomessa sijoittajien keskuuteen ja se näyttää vahvistavan asemaansa jatkossakin.

Nordnet toimii tällä hetkellä neljässä eri Pohjoismaassa; Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Nordnetin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, mutta sillä on toimistot myös Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Oslossa.

Tällä hetkellä Nordnetillä on yli 500 000 käyttäjää. Nordnetiä arvostetaan ja sitä pidetään luotettavana sijoitusalustana. Suomessa monia tunnettuja ja menestyneitä sijoittajia yhdistetään Nordnetiin ja Nordnetillä on olemassa oma Rahapodi-niminen podcast-sarjansa, jossa talousasiantuntijat jakavat säännöllisesti laadukasta ja ajankohtaista sisältöä sijoittajille.

Näin aloitat sijoittamisen Nordnetissä!

Tilin avaaminen Nordnetiin on helppoa ja nopeaa. Alla kerromme sinulle muutaman vaiheen kautta, miten tilin avaaminen käytännössä toimii ja miten varmistat, että avaamasi tili sisältää juuri sinun sijoitustavoitteidesi kannalta olennaiset ominaisuudet. Tämän jälkeen kerromme miten teet ensimmäisen sijoituksesi Nordnetin kautta, jonka jälkeen alustan käyttäminen on sinulle tuttua!

 

Askel 1. Luo tili

Ennen kuin voit ryhtyä sijoittamaan Nordnetin kautta, tulee sinun ensin avata tili alustalle. Voit avata tilin klikkaamalla Nordnetin etusivulta löytyvää Tule asiakkaaksi -painiketta, jonka jälkeen sinun tulee täyttää liittymislomakkeeseen henkilötunnuksesi (voit myös halutessasi luoda Nordnetiin tilin yritykselle tai alaikäiselle henkilölle). Henkilötunnuksen syöttämisen jälkeen siirryt automaattisesti seuraavalle sivulle, jossa sinun tulee luoda tilillesi käyttäjätunnus ja salasana.

Liittymisen jälkeen sinun tulee valita tili, jonka haluat perustaa. Tähän kohtaa on tärkeä kiinnittää tarkasti huomiota, jotta tulet avanneeksi oikeanlaisen tilin. Alla näet kaksi eri tilivaihtoehtoa:

Vaihtoehto 1. Osake- ja rahastosalkku on tili, jolla voit käydä Nordnetissä kauppaa osakkeilla, rahastoilla, optioilla sekä viputuotteilla. Osake- ja rahastosalkussa ei ole avaus- tai säilytysmaksua.  (Sisäänkirjautumisen jälkeen voit luoda useampia osake- ja rahastosalkkutilejä, joissa sijoittaa.)

 

Vaihtoehto 2. Osakesäästötili on tili, jolla voit käydä kauppaa osakkeilla. Osakesäästötilille voit tallettaa maksimissaan 50 000€ erissä tai kerralla. Osakesäästötilillä osakekaupat ja osingot ovat tilillä verovapaasti. Maksat veroja vasta kun teet nostoja osakesäästötililtä. Kerromme osakesäästötilistä lisää alempana.

Halutessasi voit avata molemmat tilit Nordnetin alustalle.

Askel 2. Siirrä rahaa tilillesi 

Tilin avaamisen jälkeen voit siirtää tilillesi haluamasi summan. Nordnetissä ei ole minimitalletusrahaa eli voit siirtää tilillesi minkä tahansa haluamasi summan rahaa sijoitettavaksi. Esimerkiksi superrahastoa voit ostaa jo pelkästään 15 eurolla, jolla pääset sijoittamisessa alkuun (lisää kuukausisäästämisestä alempana).

Voit tallettaa rahaa tekemällä reaaliaikaisen siirron verkkopankistasi, jolloin raha siirtyy samantien Nordnet-tilillesi tai voit tehdä tilisiirron, jolloin rahojen siirrossa kestää 1-3 arkipäivää. 

Jatkossa jos olet luonut Nordnetiin useita eri tilejä (esim. osakesalkku ja osakesäästötili), voit tehdä tilien välillä helposti sisäisiä siirtoja. 

Katso video

Arviomme Nordnetistä:

4.5/5

Askel 3. Tutustu sijoituskohteisiin ja tee ensimmäinen ostosi

Talletuksen jälkeen voit tehdä ensimmäisen sijoituksesi alustalla. Jos sinulla on jo selkeästi mielessä jokin kohde mihin haluat sijoittaa, voit etsiä haluamasi kohteen oikeasta yläkulmasta löytyvän haun avulla. Jos et ole vielä täysin varma sijoituskohteesta, voit katsoa ylävalikon Pörssit ja markkinat – kohdasta sijoitusasiantuntijoiden antamia sijoitusvinkkejä tai tutustua kaikessa rauhassa markkinoihin ja palata tekemään kauppaa silloin kun olet varma ensimmäisestä ostistasi (talletuksesi säilyy kuluitta tililläsi). Jos sijoittaminen on sinulle täysin uutta, suosittelemme hyödyntämään Nordnetin Opi ja inspiroidu – kohdasta löytyvää sijoituskoulumateriaalia, jonka avulla opit sijoittamisen perusteita ja saat lisää varmuutta sijoittamiseen.

Hieman kokeneemmille sijoittajille Nordnetin Rahapodi -podcastista löytyy tällä hetkellä yli 200 jaksoa ja tuntitolkulla puhdasta asiaa sijoittamisesta talousasiantuntijoiden kertomana. 

Kaiken kaikkiaan Nordnet on erittäin kattava sijoitusalusta, joka sopii loistavasti varsinkin aloittelevalle sijoittajalle, jonka talous antaa myöden pienemmille sijoitussummille. Nordnet mahdollistaa esimerkiksi opiskelijalle kuukausisäästämisen pienellä summalla!

 

Askel 4. Seuraa sijoituksiasi sovelluksen avulla

Kun olet tehnyt ensimmäisen sijoituksesi Nordnetissä ja haluat seurailla markkinoita ja tutustua muihin sijoituskohteisiin, lataa Nordnetin oma sovellus puhelimellesi ja seuraa sen kautta markkinoita. Nordnetin sovellus on näppärä apuväline sijoittajalle ja sovelluksen kautta voit käydä helposti kauppaa ja ostaa/myydä haluamiasi osakkeita ja rahastoja. 

Mihin kaikkeen voit sijoittaa Nordnetissa?

Osakkeet

Nordnetissa voit käydä osakekauppaa laajasti eri osakkeilla. Nordnetin valikoimasta löytyy niin suomalaiset menestysyhtiöt, kuten Sampo, Nordea, Nokia, Kone sekä Neste. Suomalaisten yhtiöiden lisäksi löytyy myös laaja kirjo amerikkalaiset jättiyhtiöitä, kuten Tesla, Amazon, Microsoft, Alphabet (eli Google) sekä Apple. Suomalaisten ja amerikkalaisten osakkeiden lisäksi saatavilla on myös kaikkea näiden kahden väliltä ja hieman ylikin. Tarjolla on nimittäin yhteensä n. 14 000 eri osaketta, joihin voit sijoittaa eli valinnanvaraa löytyy PALJON.

 

Rahastot 

Jos yksittäisiin yhtiöihin tutustuminen ja sijoittaminen tuntuu liian haastavalta ja aikasi on kortilla, silloin rahastot voivat olla sinulle oiva sijoituskohde. Rahastot ovat varsinkin aloitteleville sijoittajille suosittuja kohteita, koska rahastoihin sijoittaminen on paljon vaivattomampaa ja samalla pääset pienellä summalla kiinni ammattisijoittajien osaamiseen.

Rahastot koostuvat monista eri sijoituskohteista, jolloin rahastojen varoista yleensä enintään kymmenen prosenttia on sijoitettu yhteen sijoituskohteeseen. Näin rahastossa täyttyy yksi sijoittajien tärkein huomioonotettava asia eli sijoitusten hajauttaminen, jolloin kaikki rahat eivät ole kiinni yhdessä kohteessa. Sijoitusten jakaminen useisiin eri sijoituskohteisiin ja moniin eri toimialoihin laskee yksittäisen sijoituksen arvonmuutoksen riskiä, kun taas yksittäisen osakkeen ostamisessa riski on paljon suurempi.

Nordnetilla on saatavilla laaja kirjo eli rahastoja ja niitä löytyykin alustalta yli 600 kappaletta. Suomalaisia rahastoja tästä suuresta määrästä on 9 kappaletta ja indeksirahastoja 20. Nordnetilla on olemassa myös omat Superrahastonsa  (indeksirahastot) asiakkailleen, jotka ovat täysin kuluttomia.

 

Nordnetin indeksirahastot

Nordnetin omat Superrahastot eli indeksirahastot ovat erittäin edullisia indeksirahastoja, joiden avulla moni piensijoittaja on aloittanut oman sijoitustaipaleensä. Edulliset ja yksinkertaiset Superrahastot tekevät sijoittamisen aloittamisesta helppoa ja nopeaa!

Superrahastoja on saatavilla yhteensä neljä erilaista: Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska.  Suomen Superrahasto on täysin kuluton indeksirahasto, joka seuraa Helsingin pörssin 25 (OMXH25) vaihdetuimman osakkeen kehitystä ja kun sijoitat Suomen Superrahastoon, silloin myös sinä sijoitat näihin kyseisiin yhtiöihin. Nordnetin kolme muuta Superrahastoa eivät ole täysin kuluttomia, mutta lähes tulkoon niin voi sanoa, koska näitä rahastoja ostaessa tai myytäessä peritään pelkästään 0,25 prosentin valuutanvaihtokulu. Ei muita kuluja.

 

Etf-rahastot

Nordnetin alustalta löytyy yli tuhat eri ETF:ää, joihin voit sijoittaa. ETF-rahastoissa yhdistyy osakkeiden ja sijoitusrahastojen parhaat puolet keskenään. ETF-rahastot toimivat samoin kuin tavanomaiset rahastot, mutta ne on noteerattu eli listattu pörssiin samoin kuin osakkeet. Tämä tarkoittaa, että voit käydä ETF-rahastojen kanssa reaaliaikaista kauppaa pörssin ollessa avoinna, toisin kuin sijoitusrahastojen kanssa toimeksianto kestää 1-3 arkipäivää.

ETF-rahastojen kanssa hajautat sijoitustasi samoin kuin sijoitusrahaston kanssa. Nordnetissä voit luoda kuukausisäästösopimuksen, jolloin sijoitat tietyn summan kuukaudessa haluamiisi ETF-rahastoihin. Tämä tekee sijoittamisesta helppoa ja vaivatonta. Kuukausisäästösopimuksen kuukausikulut ovat 2,5€/kk. Kuukausisäästämisestä lisää alempana. 

 

Viputuotteet

Osakkeiden ja rahastojen lisäksi Nordnetissä on saatavilla myös viputuotteita, joihin sijoittaa. Näitä viputuotteita ovat muun muassa optiot, sertifikaatit, warrantit, turbot ja minifutuurit. Viputuotteilla voit sijoittaa rajattomasti eri kohteiisin, kuten muun muassa osakkeisiin, raaka-aineisiin, valuuttoihin sekä indekseihin. Halutessasi voit valita vipuvaikutuksen, jota käytät.

Jotta voit sijoittaa Nordnetin kautta viputuotteisiin, sinun tulee ensin läpäistä heidän testinsä, jonka avulla Nordnet selvittää onko sinulla riittävästi tietoa vipukaupankäyntiin. Kaupankäynti viputuotteilla sisältää korkean riskin rahanmenetykselle, joka ei sovi kaikille. Ennen kuin voit sijoittaa viputuotteisiin, tulee sinun ymmärtää tarkasti kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot. Aloittelevalle sijoittajalle viputuotteet eivät ole sopiva sijoituskohde!

Osakesäästötili pitkäjänteiselle sijoittajalle

Osakesäästötili on melko uusi Nordnetin ominaisuus ja se tuli mahdolliseksi Nordnetin asiakkaille vasta 2020 vuoden alusta lähtien. Tämä uusi ominaisuus teki Nordnetistä ensimmäisen toimijan, jonka kautta sijoittajien on mahdollista avata oma osakesäästötili, joka on hyvä asia varsinkin pitkäjänteisille sijoittajille, koska osakesäästötili mahdollistaa korkoa korolle -ilmiön täysimittaisen hyödyntämisen.  

Osakesäästötilin avaaminen on Nordnetin alustalla täysin maksutonta. Osakesäästötilin yksi parhaista hyödyistä on ehdottomasti se, että tilillä voi käydä osakekauppaa ja saada osingot tilille verovapaasti. Osakesäästötilin maksettavat verot realisoituvat vasta siinä kohtaa kun tililtä nostetaan rahaa pois.

Osakesäästötilin maksimitalletusmäärä on 50 000 euroa kertatalletuksena tai erissä. Sijoitusten arvo voi ja saa nousta yli 50 000 euron tai laskea pienemmäksi, mutta talletusraja pysyy tässä summassa.

Avaa Nordnetiin oma osakesäästötili muutamassa minuutissa!

Kuukausisäästäminen Nordnetissä

Nordnetissa voit ryhtyä kuukausisäästäjäksi jo pelkästään 15 eurolla kuukaudessa. Kuukausisäästösopimus on erittäin helppo ja vaivaton tapa säästää, koska sopimuksen avulla tililtäsi lähtee automaattisesti tietty summa joka kuukausi ja tuo summa ohjautuu valitsemaasi kohteeseen. Alla olemme eritelleet kohteet, joihin voit sijoittaa kuukausisäästösopimuksen avulla:

Rahastot 

Valitse haluamasi rahasto johon haluat kuukausittaisen summan ohjautuvan. Halutessasi voit valita yhden rahaston sijaan useamman rahaston, johon summa jakautuu. Jos valitset esimerkiksi kaksi rahastoa, voit päättää miten summa prosentuaalisesti jakautuu näiden kahden rahaston välillä (esimerkiksi; 50/50 tai 30/70).

Kuukausisäästämisen edut rahastoissa:

  • Valitse yksi tai useampi rahasto, joihin automaattisesti kuukausisäästät
  • Minimitalletus: 15€/kk
  • Merkintä- ja lunastuspalkkiot 0€
  • Säilytys 0€
  • Hallinnointipalkkiot 0,15-3,50%
  • Valittavissa useita eri rahastoja

ETF-rahastot

Nordnet on Suomen ainoa pankki, joka tarjoaa mahdollisuuden kuukausisäästämiseen ETF-rahastoihin. Voit valita haluamasi ETF-rahastot Nordnetin listasta ja päättää miten säästämäsi summa jakautuu. 

Kuukausisäästämisen edut ETF-rahastoissa:

  • Voit muokata ETF-säästösopimustasi joustavasti; vaihda ETF:iä ja summia tai keskeytä sopimus
  • Minitalletus: 50€/kk
  • Alhaiset hallinnointipalkkiot: alk. 0,07%
  • Säilytysmaksu: 0€
  • Palvelumaksu: 2,5 €/kk/sopimuskauppojen toteutus per sopimus (myydessä välityspalkkio hinnaston mukaan)

Kuukausisäästösopimus mahdollistaa sijoituksen hajautuksen, jolloin kaikki rahat eivät ole kiinni yhdessä ja samassa sijoituskohteessa. Lisäksi kuukausisäästämällä hyödynnät korkoa korolle -ilmiötä pitkäaikaisessa rahastosijoituksessa, jolloin rahasi voivat kasvaa ekspontentiaalisesti vuosien mittaan. 

Lapselle säästäminen Nordnetissä

Nordnetissä voit avata lapselle oman osake- ja rahastosalkun tai osakesäästötilin ja ryhtyä säästämään lapselle jo hyvissä ajoin. Esimerkiksi kuukausittaisella pikkusummalla voit jo kerryttää hyvän pesämunan kasvavalle lapsellesi, kunhan muistat aloittaa riittävän ajoissa. Aika onkin säästämisessä ja sijoittamisessa kultaa ja mitä aikaisemmin aloitat, sen parempi se on pitkäjänteisen sijoittamisen ja säästämisen kannalta.

Nykypäivänä lapsille tehdyt säästöt ja sijoitukset ovat yleistyneet suuresti ja moni vanhempi haluaa turvata oman lapsensa tulevaisuutta taloudellisesti. Kuukausisäästämisen avulla voitkin tukea myöhemmin aikuistuvan lapsesi opiskeluaikoja tai auttaa ensimmäisen oman kodin ostossa. 

Aloita lapselle säästäminen Nordnetissä!

Nordnet kulut – mitä Nordnet maksaa?

Nordnetissä tietyt kulut ovat nolla ja osa kuluista vaihtelee sen mukaan, kuinka aktiivinen sijoittaja olet alustalla. Nimittäin mitä enemmän käyt Nordnetin alustalla kauppaa, sitä alhaisemmaksi kaupankäyntikustannukset laskevat osaltasi.

Nordnetissä hinnasto on jaettu neljään eri tasoon (tasot 1-4). Ykköstasossa kulut ovat alhaisimmat ja tälle tasolle pääsee vähintään kolmeksi kuukaudeksi tekemällä alustalla yli 51 toteutunutta toimeksiantoa yhden kalenterikuukauden aikana. (uudet asiakkaat pääsevät heti tällä tasolle 2kk ajaksi liittymisen jälkeen).

Tutustu Nordnetin hinnastoon tarkemmin tästä linkistä.

Nordnet hinnasto

  • Avausmaksu 0€
  • Säilytysmaksu 0€
  • Palvelu- ja kuukausimaksu 0€
  • Kaupankäyntipalkkio 0,06-0,20%
  • Minimipalkkio 3-9€

Onko Nordnet turvallinen ja luotettava sijoittajalle?

Käydessäsi kauppaa verkossa, kannattaa sinun ottaa ainakin nämä kaksi seuraavaa asiaa tarkasti huomioon: 

  • Miten sijoituksesi on suojattu alustalla?
  • Millainen tausta kaupankäyntialustalla on?

Nordnet on sijoitusalustana turvallinen ja luotettava. Nordnet panostaa alustansa verkkoturvallisuuteen ja käyt kauppaa suojatulla yhteydellä. Turvallisen yhteyden voit nähdä aina selaimessa verkko-osoitteen vieressä olevasta lukko-kuvakkeesta, jota klikkaamalla esiin avautuu lisätietoa verkon turvallisuudesta.

Verkkoturvallisuuden lisäksi Nordnet on sääntelyn alainen alusta, toisin kuin moni muu sijoitusalusta. Sääntelyn tarkoituksena on suojella sijoittajia, jonka ansiosta kaupankäynti on entistä turvallisempaa. (Tämän vuoksi muista AINA valita sääntelyn alainen alusta!) Nordnet yhtiön toimintaa valvoo niin Ruotsin valvontaviranomainen, Finansinspektionen, kuten myös Suomen Finanssivalvonta.

Suomalaisten yksityishenkilöiden arvopaperit säilytetään omistajarekisteröidyllä arvo-osuustilillä, joka on tilin perustamisen yhteydessä perustettu Euroclear Finland arvo-osuusrekisteriin.

Nordnetillä on talletustakuu – Kaikki Nordnetin asiakkaiden salkut kuuluvat Ruotsin valtiollisen talletustakuun piiriin, jolloin asiakkaan tilillä olevat varat korvataan mikäli Nordnet on maksukyvytön. Enimmäiskorvaussumma on 100 000 euroa per asiakas. Talletustakuu koskee yksityisasiakkaita sekä yrityksiä.

Sijoittajansuoja – Asiakkaiden rahoitusinstrumentit ovat erillisiä Nordnetin omista ja muiden asiakkaiden varoista. Mikäli Nordnet ajautuisi maksukyvyttömäksi eikä asiakkaan arvopapereita saa palautettua, Ruotsin sijoittajasuojalain mukaan asiakkaalla on oikeus runsaan 25 000 euron korvaukseen.

Nordnet verotus vuonna [year]

Nordnet on verotietojen ilmoittamisen kannalta sijoittajan hyvä ystävä. Nordnet nimittäin ilmoittaa verottajalle vuoden aikana syntyneet luovutusvoitot sekä -tappiot, maksetut osingot ja ennakkopidätykset, vuoden lopussa olleet kotimaiset omistukset sekä mahdolliset sijoituslainan korot. Sinun tehtäväksi jää vain tarkistaa, että veroilmoituksessa näkyvät tietosi ovat oikein ja täydentää mahdolliset ulkomaalaiset omistukset sekä tietyt rahasto-omistukset vuoden lopussa.

Tarvittaessa voit tulostaa erikseen arvopaperikauppojen raportointiin tarkoitetut esitäytetyt lomakkeet suoraan Nordnet-tililtäsi. Tarkemmat, verotukseen liittyvät tiedot löydät Nordnetin omilta sivuilta. 

Osakesijoittaja.fi mielipide Nordnetistä!

Nordnet on mielestämme oiva alusta aloitteleville sijoittajille kuin myös kokeneemmille konkareille. Suuren plussan Nordnet saa helppokäyttöisyydestään ja selkeydestään. Lisäksi runsas oppimateriaalia on plussaa ja materiaalia löytyykin runsain mitoin. 

Kuukausisäästämisen kannalta Nordnet sopii loistavasti esimerkiksi opiskelijoille tai pienituloisille, joilla on halua kasvattaa omaa varallisuutta pienillä summilla kuussa. 

Osakesijoittaja.fi suosittelee

4.5/5

Usein kysytyt kysymykset

Nordnet on vuonna 1996 perustettu sijoitusalusta, jolla voit käydä monipuolisesti kauppaa osakkeilla ja rahastoilla.

Nordnetissä osa palveluista on täysin maksuttomia ja osa maksuista menee tasojen mukaan (tasot 1-4). Tasot määräytyvät asiakkaan kohdalla sen mukaan, kuinka aktiivisesti asiakas tekee toimeksiantoja alustalla. Tutustu Nordnetin tarkempaan hinnastoon tästä linkistä.

Nordnet on turvallinen ja luotettava sijoitusalusta, jota säätelee niin Ruotsin kuin myös Suomen Finanssivalvonta. Nordnetin verkkoturvallisuuteen on myös panostettu ja Nordnet alustalla kauppaa tehdään suojatulla yhteydellä.

Kyllä. Nordnetissä voit kuukausisäästää monipuolisesti rahastoihin, myös ETF-rahastoihin. Rahastojen joukosta löytyy mm. suositut, Nordnetin omat Superrahastot, joissa kulut ovat olemattomat ja Suomi Superrahastossa ei ole lainkaan kuluja. Aloita kuukausisäästäminen Nordnetissä.