Etusivu » osakesijoittaminen

Sijoitusten hajauttaminen – osakkeet ja rahastot

sijoitusten hajauttaminen

Päätti sitten sijoittaa kerralla suuremman summan tai säännöllisesti pieniä summia, kannattaa sijoitusten hajauttaminen pitää molempien kohdalla mielessä.

Osa sijoittajista ajattelee, että parhaan tuoton saa kun laittaa kaikki rahat kiinni yhteen tai kahteen sijoituskohteeseen, mutta tällöin rahan menettämisen riski kasvaa mielestäni liian suureksi. Hyvä sääntö, jota noudattaa sijoittamisessa onkin se, ettei laita kaikkia munia samaan koriin.

Vuonna 2015 tehdyn Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan 46% suomalaisista sijoittajista sijoittaa vain yhteen osakkeeseen ja 16% kahteen osakkeeseen. Omasta mielestä tämä on huolestuttavaa varsinkin jos kaikki sijoitukset ovat kiinni osakkeissa, eikä muita sijoituksia ole.

Sijoitusten hajauttaminen on yhtä kuin riskien hallinta

Jos päättää sijoittaa pelkästään osakkeisiin, silloin oma kantani on ostaa useampaa osaketta eri toimialoilta ja laajentaa salkkua myös kotimaan ulkopuolelle. Nimittäin jos ostaa kaikki osakkeet samalta toimialalta ja kyseisellä alalla alkaa mennä huonosti, voi koko salkku lähteä pahasti pakkasen puolelle. Kun taas ostaa osakkeita hajautetusti eri maantieteellisiltä alueilta ja toimialoilta, tasaa tämä sijoitussalkun heiluntaa. Eli Merja Mähkän antama vinkki: ”osta yhtiöiden osakkeita, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa” on tähän kohtaan aika hyvä vinkki.

Rahastojen kannalta hajauttaminen onnistuu huomattavasti helpommin kuin suorissa osakkeissa, koska rahastot jo itsessään pitävät sisällään useiden eri yhtiöiden osakkeita ja ne on valmiiksi hajautettu useisiin eri sektoreihin. Esimerkiksi Nordnetin Suomi indeksirahasto sisältää 11 eri sektoria ja yhteen sektoriin on sijoitettu enintään 19% rahaston varoista.

Miten hajauttaminen käytännössä voisi toimia?

Suorissa osakeostoissa hajauttamista voi lähteä viemään eteenpäin esimerkiksi niin, että luot itsellesi suunnitelman, jonka avulla ostat uusia osakkeita 1-3 kuukauden välein ja keräät ajansaatossa osakesalkkukokonaisuuden, jossa on 7-10 eri yhtiön osakkeita, jotka on hyvin hajautettu keskenään eikä kaikki yhtiöt ole samalta toimialalta tai maantieteelliseltä alueelta. Kun haluamasi kokonaisuus on koossa, voit lähteä tekemään lisäyksiä. Näin hajautetun osakesalkun kerääminen toki kestää hieman pidempään, mutta parissa vuodessa salkku voi olla hyvällä mallilla (jos pyrkii noudattamaan osta ja pidä -strategiaa).

Toki tässä kohtaa pitää heti muistuttaa, ettei kannata ostaa ihan mitä tahansa osakkeita joltain tietyltä alalta pelkästään hajautus-sanaa seuraten, vaan yhtiöihin tulee perehtyä ja analysoida huolella eikä osakeostoissa kannata mennä eteenpäin mutu-tuntumalla.

”Tavoitteena voi olla esimerkiksi, että omassa salkussa on 7-10 eri yhtiön osakkeita ja yksikään näistä osakkeista ei ole salkussa liian hallitseva prosentuaalisesti.”

Osakkeita ei välttämättä kannata lähteä ostamaan joka kuukausi pienellä summalla (itse pidän miniminä 500e), koska osakkeissa välityspalkkiot voivat olla kohtuu korkeita ja tämä syö ison palan sijoitettavasta summasta. Toki poikkeuksiakin löytyy ja osakeostoja voi tehdä ilman välityspalkkiota tietyillä alustoilla.

Rahastojen kannalta paras hajautus tapahtuu ajallisen hajautuksen kautta, jossa rahastoa ostetaan esimerkiksi joka kuukausi esim. 15-200 eurolla. Tässäkin kohtaa toki voi hajauttaa sijoitetun summan useaan eri rahastoon, kunhan muistaa kiinnittää huomiota mistä palasista rahastot koostuvat ja mitkä ovat rahastojen kulut. Kirjoitin aiemmin rahastosalkun luomisesta kattavan kirjoituksen, joka on yksi helppo tapa lähteä sijoittamaan. Siirry lukemaan tästä linkistä

Suuri summa sijoitettavana?

Jos itselläni olisi pankkitilillä makaamassa suuri summa, en sijoittaisi sitä kerta heitolla yhteen kohteeseen, vaan hajauttaisin sijoitukset ajallisesti ja eri kohteisiin. Jos ostaisin yhtenä suurena kertaostona esimerkiksi yhden yhtiön osakkeita ja ostoni ajoittuisi laskumarkkinoihin (bear market), voisi kestää jopa vuosia, että markkinat toipuisivat ja sijoitukseni pääsisi plussalle. Voi olla toki myös niin ettei se koskaan menisi plussan puolelle ja jäisin suuresti tappiolle. Tämä on myös yksi karu totuus joka kannattaa muistaa osakesijoittamisessa. Tuotto ei ole aina taattua.

Siksi ajallinen hajauttaminen on mielestäni hyvä niin osakkeiden kuin myös rahastojen kohdalla, koska ostohetkellä on tärkeä rooli tuoton kannalta. Kun ostaminen hajautetaan useisiin eri kertoihin pitkällä aikavälillä, saa omalle sijoitukselle näin paremman hajautuksen. Tällöin yksittäisen sijoituserän osto- tai myyntihetki ei vaikuta niin kriittisesti sijoitustesi kehitykseen kuin kertaluontoisesti tehty osakeosto.

Ajallisen hajauttamisen hyödyt:

  • Ajallisella hajauttamisella ei tarvitse murehtia niin paljon markkinoiden liikeitä ja voi paremmin hyötyä kurssiheilahteluista.
  • Pitkässä juoksussa ajallinen hajautus tasoittaa osakkeiden arvonvaihtelua.
  • Ajallinen hajauttaminen kannattaa niin rahastojen kuin myös yksittäisten osakkeiden kohdalla.
  • Ajallinen hajauttaminen on ns. ”laiskemman” sijoittajan kaveri, joka ei jaksa jatkuvasti seurata osakemarkkinoita silmä kovana.

Itsellä menee automaattisesti kuukausittain tietty summa indeksirahastoihin eikä omassa salkussa tarvitse käydä kuin joskus silloin tällöin katselemassa mitä salkulle kuuluu. Tosi helppoa sijoittamista! (Toki oikeasti käyn kurkkimassa salkkuni lukemia useita kertoja viikossa, mutta teen tätä vain omasta kiinnostuksesta. Tykkään tarkastella lukemia…) XD

Tässä kirjoituksessa pohdittiin sijoitusten hajauttamisesta osakkeisiin ja rahastoihin, mutta toki sijoitusten allokaatio kannattaa pitää mielessä ja laajentaa hajauttamista myös esimerkiksi kiinteistöihin, kryptovaluuttaan, raaka-aineisiin tai joihinkin muihin omaisuusluokkiin, jotka tuntuvat itsestä sopivilta sijoituskohteilta.

Huom! Nämä eivät ole sijoitusneuvoja, vaan omaa pohdintaa sijoittamisesta.

Merita Väänänen

Seuraa Instagramissa @naisetpuhuurahasta

Miten aloittaa sijoittaminen? Esimerkkinä rahastosijoittaminen

miten aloittaa sijoittaminen

Kysyimme muutama päivä sitten @naisetpuhuurahasta-tilin seuraajilta mikä tuntuu kaikista vaikeimmalta sijoittamisessa ja noin 80% kyselyyn vastanneista vastasi, että itse sijoittamisen aloittaminen. Ei tiedetä miten aloittaa sijoittaminen, minne pitää luoda tili ja mihin sijoittaa? Vastauksia olivat mm: ”En tiedä miten päästä alkuun?”, ”Sijoittaminen on hyppy tuntemattomaan”, ”Mihin sijoittaa ja millä summalla?” sekä ”Ylipäänsä mistä kaikki alkaa?”

Jotta voi jossain kohtaa nauttia sijoittamisen tuomista potentiaalisista tuotoista, tulee ensin hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tankata tietoa. Tämä tarkoittaa, että sijoittamista tulee lähteä opiskelemaan ja tutkimaan (tai tarttua esim Nordnetin ilmaiseen apuun, josta lisää alempana).

Tässä artikkelissa vinkkaan mitä kannattaa lähteä ekana miettimään ennen kuin tekee minkäänlaista osake- tai rahasto-ostoa ja lopuksi jaan myös esimerkin helpommasta keinosta, jos tiedon pänttääminen tuntuu ankealta.

Aloittelijat suosivat rahastosijoittamista

Rahastosijoittaminen (tai rahastosäästäminen) on nostanut suosiotaan huimasti viime vuosien aikana varsinkin aloittelevien sijoittajien keskuudessa. Eikä ihmekään, koska rahastosijoittaminen (varsinkin Nordnetin kuluttomat indeksirahastot) on helppo ja vaivaton sijoitusmuoto, jolla pääsee helposti alkuun.

Itse suosin tällä hetkellä rahastosijoittamista myös, koska varsinkin näin ruuhkavuosien keskellä Nordnetin kuluttomat indeksirahastot (ent. superrahastot) eivät vaadi juuri mitään toimenpiteitä ja silti joka kuukausi rahasto-osuuteni kasvavat automaattisesti.

Aloittelevana sijoittajana sinun kannattaa miettiä vastaukset mm. näihin kysymyksiin:

Kuinka paljon pystyt sijoittamaan?

Selvitä kuukausittaiset tulot ja menot ja yleisesti ottaen taloudellinen tilanteesi. Selvitä samalla kuinka paljon kuukausittain jää ylimääräistä rahaa, jonka voit laittaa sijoituksiin kiinni pidemmäksi ajaksi? Tai jos sinulle on kertynyt tilillesi suurempi summa rahaa, mieti, kuinka paljon haluat tästä summasta sijoittaa?

Miksi haluat sijoittaa?

Selvitä mitkä ovat syysi sijoittamiselle? Mitä haluat sijoittamisen avulla tavoitella ja saavuttaa? Mitä lisäarvoa sijoittaminen tuo? (esim. eläkepäiviä varten, tulevaisuuden turvaaminen, unelmien toteuttaminen, taloudellinen vapaus, lapsille… Jokaisella on omat yksilölliset syyt miksi sijoittaa, selvitä omasi). Suurinpiirteisen vastauksen lisäksi on myös hyvä miettiä konkreettiset tavoitteet ja tarkka päivämäärä mihin mennessä olet saavuttanut sijoitustavoitteesi. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa…

Millä aikavälillä sijoitat? Koska tarvitset varasi?

Aikaväli voi olla lyhyt tai pitkä, riippuu mitkä ovat tavoitteesi sijoittamisella. Jos sijoitat lyhyeksi ajaksi, silloin rahoja ei kannata laittaa kiinni osakkeisiin, koska osakkeissa kurssit voivat heitellä lyhyellä aikavälillä suurestikin (jolloin riski menettää rahaa/saada olematon tuotto, kasvaa), kun taas pitkässä juoksussa eli vuosikymmenissä pörssikurssit ovat yleisesti nousseet (parhaan tuoton saat osakkeilla kun ostat ne vuosikymmeniksi).

Varoja ei kannata jatkuvasti pumpata rahastoihin/osakkeisiin sisälle ja ulos, koska tämä näkyy tuotoissa ja kustannuksissa. Muun muassa Osta ja pidä -strategia on suosittu sijoittajien keskuudessa, jossa osakkeet ja rahastot nimensä mukaisesti ostetaan ja pidetään jopa vuosikymmeniä. Tämä strategia perustuu aiemmin mainittuun näkemykseen, jossa pitkällä aikavälillä kurssit nousevat ja tuotto kasvaa. Parhaiten osta ja pidä -strategiaa voi yhden ison kerta oston sijaan tukea sijoitusten ajallisella hajauttamisella eli esimerkiksi kuukausisäästösopimuksen avulla jolloin ostat joka kuukausi esim. palan rahastoa. Näin oikean ajoituksen riski pienenee.

Millaisia riskejä olet valmis ottamaan?

Riski vaikuttaa sijoituskohteen valitsemiseen. Mitä korkeampi riski, sen suurempi mahdollisuus saada korkeammat tuotot, mutta kääntöpuolena rahojen menettamisen riski on myös suurempi.

Miten aloittaa sijoittaminen? Opiskele sijoittamisen perusteita

Ennen kuin lähdet itseksesi ostamaan ensimmäisiä osakkeita, rahastoa tai muuta sijoituskohdetta, on hyvä perehtyä sijoittamisen perusteisiin. Tämä tarkoittaa, että luet aiheeseen liittyviä kirjoja, kuuntelet videoita tai podcasteja. Mikä nyt tuntuu omalla kohdalla mukavimmalta tavalta. Otat esimerkiksi tavoitteeksesi seuraavien 1-6 kuukauden aikana perehtyä kattavasti haluamaasi sijoituskohteeseen ja opettelet peruspilarit.

Hyödyllistä kirjallisuutta osake- ja rahastosijoittamisesta kiinnostuneille:

Lisää kirjavinkkejä löydät tästä linkistä

Kaikkea tietoa ei tarvitse oppia heti. Aloita perusteista ja opi matkan varrella

Aloita rahastosäästäminen heti Nordnetin digitaalisen neuvonnan avulla!

Yksi hyvä vaihtoehto aloittaa rahastosijoittaminen on hankkia ammattilaiselta apua. Esimerkiksi Nordnet auttaa rahastosalkun koostamisessa kun menet heidän sivuille ja valitset ylävalikosta Palvelut -> Digitaalinen neuvonta -> ”Kokeile palvelua” -kohdan (tämä palvelu on täysin ilmainen).

Kun olet löytänyt tiesi oikealle sivulle, vastaa Nordnetin kysymiin kohtiin, jonka avulla Nordnet osaa ehdottaa sinulle sopivaa rahastosalkkua.

Kartoittaakseen lähtökohtiasi Nordnet kysyy mm. sijoitustavoitteistasi, sijoitusajasta (lyhyt vai pitkä aikaväli) ja sijoitettavasta summasta (min. 50€/kk). Valintojesi jälkeen Nordnet ehdottaa sinulle eri riskisiä rahastosalkkuja (korkea, keskitasoinen tai matala riski), joista voit valita itsellesi sopivan. Sinulta kysytään myös mitkä tekijät ovat mielestäsi tärkeitä, jotka haluat ottaa huomioon rahastoja valitessa (vaihtoehtoja ovat mm. vastuullisuus, korkea luokitus, korkea tuotto jne.. Voit valita useita kohtia). Vastuullisuus tarkoittaa, että sinulle on tärkeää mm. se, että rahastoilla on alhaiset CO2-päästöt.

Hyödyntämällä Nordnetin digitaalista neuvontaa sinun ei tarvitse rämpiä yksin lukemattomien rahastojen parissa

Nordnet auttaa rajamaan tarjontaa, josta sinun on helppo valita itsellesi sopiva kokonaisuus. Samalla voit tehdä kuukausisäästösopimuksen, jonka ansiosta Nordnet-tililtäsi menee joka kuukausi automaattisesti tietty summa rahastosalkkuusi (alempana kerron miten voit automatisoida rahansiirron omalta tililtäsi Nordnet-tilille, jolloin sinun ei tarvitse miettiä koko Nordnet-salkkuasi ja sijoituksesi kasvavat silti joka kuukausi).

Eli sama tiivistettynä selkeisiin toiminta-askeliin:

  1. Siirry Nordnetin sivulla ja valitse valikosta kohta Palvelut ja sen alta Digitaalinen sijoitusneuvonta ja -> Kokeile palvelua.
  2. Jos sinulla ei ole omaa tiliä Nordnetin alustalla, Nordnet pyytää sinua tässä kohtaa luomaan sellaisen (tilin avaaminen on ilmaista ja tapahtuu nopsasti).
  3. Kun olet avannut oman tilin, luo kuukausisäästösopimus valitsemalla säästötavoitteesi, aikavälisi ja summan, jonka haluat sijoittaa (min. 50e/kk).
  4. Näiden valintojen jälkeen Nordnet ehdottaa eri riskitasoisia salkkuja, joista voit valita itsellesi sopivan.
  5. Tämän jälkeen valitse tekijät, jotka ovat sinulle tärkeitä.
  6. Valintojen jälkeen näet rahastosalkkuehdotuksen ja koosteen mikä on ehdotetun rahastosalkun odotettu vuosittainen tuotto, mitä rahastoja salkku sisältää ja samalla voit tarkastella jokaisen rahaston tarkempia tietoja. Tässä kohtaa voit myös vaihdella rahastoja eri vaihtoehtoihin, jotka on sinulle selkeästi listattu.
  7. Kun olet saanut rahastosalkkusi valmiiksi, voit päättää minä kuukauden päivänä raha menee Nordnet-tililtäsi rahastosalkkuusi. Tämän jälkeen voit tallentaa tietosi ja olet luonut ikioman rahastosalkkusi, onnea!

Automatisoi rahasiirrot, jonka jälkeen sinun ei tarvitse tehdä mitään

Jotta sinun ei tarvitse siirtää rahaa manuaalisesti joka kuukausi Nordnetin tilillesi, voit tehdä viitepankkisiirron. Alla suora lainaus Nordnetin sivuilta ja ohjeet automatisointiin:

”Kun teet siirron viitepankkisiirtona, käytä aina salkku-/tilikohtaista viitenumeroasi. Viitenumero on välttämätön, jotta voimme siirtää rahan salkkuusi/tilillesi. Siirto rekisteröidään manuaalisesti ja maksun siirtyminen salkkuusi/tilillesi kestää 2–3 pankkipäivää. Maksun saajaksi tulee merkitä Nordnet Bank AB / Nordnet Pankki. Tarvittavat tiedot viitepankkisiirron tekemiseksi salkkuusi/tilillesi löydät palvelustamme kohdasta Sivuni > Talletus > Tilisiirto.”

Löydät Nordnetin viitenumerosi kun menet kohtaan ”Talletus”, valitset kohdan ”Tilisiirto” ja rullaat sivua alemmas ja löydät tilisi tiedoista viitenumeron.

>> Siirry Nordnetin sivulle ja aloita rahastosäästäminen

Esimerkki tuotosta

Kuvassa esimerkki 20 vuoden sijoitusajanjaksosta, jossa sijoitetaan kuukausittain 80 euroa indeksirahastoon, jossa tuotto on keskimäärin 8% per vuosi. Alkupääoma on 1 000 euroa. Jos saman summan säästää omalle tilille, on summa 20 200e – inflaatio (n. 2% vuosi) + mahdolliset tilin kulut eli ero on merkittävä.

Huom! Tuottojen esimerkkilaskut ovat aina viitteellisiä ja tuottoprosentteja ei voi tietää ennakkoon. Tuotto voi olla enemmän tai se voi olla vähemmän. Riippuu markkinoista.

Haluatko aloittaa sijoittamisen vieläkin pienemmällä summalla?

Nordnetissa voit sijoittaa Nordnetin omiin, kuluttomiin indeksirahastoihin minimissään 15 eurolla. Nämä rahastot löydät Nordnetin sivuilta ylävalikosta klikkaamalla ”Rahastot” -kohtaa. Nordnetin omia kuluttomia indeksirahastoja on yhteensä kolme erilaista; Suomi-, Ruotsi- ja Norja indeksirahastot. Myös näihin indeksirahastoihin voit tehdä automaattisen rahasiirron, jolloin rahasto-ostot pyörivät itsestään. Alla esittely indeksisijoittamisesta (suora lainaus Nordnetin sivuilta):

Indeksisijoittaminen

Indeksisijoittaminen tarkoittaa sijoittamista vertailuindeksiä seuraaviin, matalakuluisiin rahastoihin. Indeksisijoittaminen soveltuu niin aloitteleville kuin kokeneemmillekin sijoittajille. Sijoittajan tuotto määräytyy yleisen markkinakehityksen mukaan, koska indeksirahasto seuraa – nimensä mukaisesti – orjallisesti vertailuindeksiään. Sijoittajan saama tuotto vastaa siis yleistä markkinoiden kehitystä. Nykyään indeksisijoittaja voi valita laajasta valikoimasta indeksirahastoja ja hajauttaa sijoituksensa haluamallaan tavalla, vaikka kaikille maailman mantereille.

  • Sijoitushorisontti: Lyhyt, keskipitkä tai pitkä
  • Pyritään markkinoiden keskimääräiseen tuottoon
  • Hyvä hajautus
  • Kustannustehokkuutta kuukausisäästöllä
  • Sopii: aloittelevalle ja kokeneemmalle sijoittajalle

>> Siirry Nordnetin sivuille

Älä jää odottelemaan liian pitkään

Tiedon keräämistä tai aloittamisen siirtämistä ei kannata pitkittää liian kauas, koska ajalla on tärkeä rooli sijoittamisessa; mitä kauemmin sijoituksesi saavat kasvaa, sen paremman tuoton niistä todennäköisesti saat. Tämän vuoksi on tärkeää päättää, että aloitat heti kun tunnet olevasi suht valmis tai päätät päivämäärän, jolloin viimeistään teet ensimmäisen ostosi.

Jos haluat päästä kaikista helpoimmalla, teet ekan sijoituksesi esimerkiksi Nordnetin digitaalisen sijoitusneuvonnan avulla ja samalla kun tyytyväisenä tiedät, että joka kuukausi sinulta menee tietty summa rahastosalkkuusi automaattisesti, voit ohessa opiskella sijoittamista ilman aloittamisen kiirettä ja hoppua.

Muista, ettei kukaan ole sijoitusseppä syntyessään ja usein ekat sijoitukset ovat kaikille sellaista jään koputtelua ja uuden opettelua. Tieto kyllä lisääntyy matkan varrella.

Lue myös: Osakesijoittamisen aloittaminen

Merita Väänänen

Seuraa Instagramissa: @naisetpuhuurahasta

Ps. Tämä kirjoitus ei ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi, vaan se on kirjoittajan oma mielipide sijoittamisesta ja varsinkin rahastosijoittamisesta.