Etusivu » Panostaja myy Suomen Helakeskuksen HTF Group Oy:lle

Panostaja myy Suomen Helakeskuksen HTF Group Oy:lle

Panostaja myy Suomen Helakeskuksen HTF Group Oy:lle

Panostaja Oyj Pörssitiedote, sisäpiiritieto 18.2.2021 klo 15:30


Panostaja myy Suomen Helakeskuksen HTF Group Oy:lle

Panostaja on allekirjoittanut sopimuksen koko Suomen Helakeskus Oy:n osakekannan myynnistä HTF Group Oy:lle. Samalla Panostaja luopuu helojen maahantuontiin ja palveluihin erikoistuneesta liiketoiminnastaan. Suomen Helakeskus Oy on Panostajan omistaman Suomen Helasto Oy:n 100 % omistama tytäryhtiö.

Kaupassa Panostaja luopuu omistuksestaan kokonaan. Velaton kokonaiskauppahinta on 2,5 miljoonaa euroa ja lisäksi segmentin taseessa on kirjattuna IFRS 16 velka noin 0,9 miljoonaa euroa, mikä poistuu taseesta kaupan myötä. Panostaja-konserni tulee kirjaamaan kaupan toteuttamisen jälkeen verovaikutukset huomioiden arviolta noin 1,2 miljoonan euron myyntitappion.

Suomen Helakeskus jatkaa itsenäisenä yrityksenä ja yhtiön toimitusjohtajana aloittaa siirtymävaiheen jälkeen Ari Pölkky HTF Group:sta. Suomen Helakeskus on ollut Panostajan omistuksessa vuodesta 2007 lähtien.

”Olemme olleet Suomen Helakeskuksen omistajana pitkään ja tunnemme toisemme hyvin yhteisen historian ajalta. Vaikkakin yhteisen matkan päätös tuntuu haikealta, tiedämme, että nyt on oikea aika luopua omistuksestamme ja siivittää yhtiö uuden omistajan myötä seuraavaan vaiheeseen. Luopuminen on strategiamme mukainen ja tukee oman portfoliomme aktiivista kehittämistavoitetta. Haluan kiittää koko Suomen Helakeskuksen henkilöstöä yhteisestä matkastamme kaikkine vaiheineen”, sanoo Panostajan toimitusjohtaja Tapio Tommila.

”Tämä kauppa on meille luonteva strateginen edistysaskel. Suomen Helakeskus on vahva ja perinteikäs yhtiö, joka tunnetaan logistisesta osaamisestaan, laadukkaasta palvelustaan sekä kansainvälisestä hankintaosaamisestaan. Kauppa tuo HTF konserniin alan parhaita päämiehiä sekä lojaaleja pitkäaikaisia asiakassuhteita. Olemme erittäin innostuneita mahdollisuudesta liittää yhtiö osaksi HTF Groupia ja muodostaa jatkossa entistäkin palvelukykyisempi kokonaisuus. Yhtiön sitoutunut henkilökunta on tehnyt hienoa työtä ja odotamme innolla entistä läheisempää yhteistyötä”, kertoo HTF Group:n johtaja Ari Pölkky.

Suomen Helakeskus poistuu yrityskaupan toteuttamisen jälkeen kokonaisuudessaan Panostaja-konsernin tilikauden ja vertailukauden jatkuvien liiketoimintojen tuloksesta. Panostaja-konsernin tilikauden 2020 vertailukelpoinen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman Suomen Helakeskusta oli 151,4 milj. euroa ja 0,3 milj. euroa.

Suomen Helakeskus Oy:n liikevaihto ja liikevoitto muodostuivat tilikausilla 1.11.2019-31.10.2020 ja 1.11.2018-31.10.2019 seuraavasti (FAS):

(tuhatta euroa) 1.11.2019-31.10.2020 1.11.2018-31.10.2019
Liikevaihto 7 582 8 048
Liikevoitto 505 436

Suomen Helakeskus Oy:n taseet 31.10.2020 ja 31.10.2019 olivat:

(tuhatta euroa) 31.10.2020 31.10.2019
Pysyvät vastaavat 98 56
Vaihto-omaisuus 1 956 2 014
Saamiset ja Rahoitusomaisuus 1 557 1 412
Yhteensä 3 611 3 482
Oma pääoma 1 537 1 907
Vieras pääoma 2 074 1 575
Yhteensä 3 611 3 482

Panostaja Oyj

Tapio Tommila
Toimitusjohtaja


Lisätiedot:
Tapio Tommila, toimitusjohtaja, Panostaja Oyj, 040 527 6311, tapio.tommila@panostaja.fi
Martti Niemi, toimitusjohtaja, Suomen Helakeskus Oy, 040 512 8721, martti.niemi@helakeskus.fi
Ari Pölkky, johtaja, HTF Group Oy, 0400 875 226, ari.polkky@htfgroup.fi


Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena omistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostajalla on seitsemän enemmistöomistuksessa olevaa sijoituskohdetta. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tilikaudella 2020 konsernin liikevaihto oli 159 miljoonaa euroa. www.panostaja.fi

Suomen Helakeskus on vuonna 1971 perustettu helojen maahantuontiin ja palveluihin erikoistunut yritys, erityisesti kalusteteollisuuden tarpeisiin. Yhtiöillä on toimipaikka Seinäjoella. Yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä alan johtavien valmistajien kanssa. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Martti Niemi. Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 7,6 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä oli 18. https://www.helakeskus.fi/

HTF Group-konsernin juuret ovat lähtöisin vuodesta 1982. HTF Group ja sen omistamat tytäryhtiöt Helatukku Finland Oy sekä valaistukseen ja sähköön erikoistunut KVS Oy palvelevat erityisesti keittiö- ja kiintokalustevalmistajia, puuseppiä, rakennusteollisuutta, rakentajia, sähköasentajia sekä rauta- ja sähköliikkeitä. Konserniin vuonna 2019 mukaan tullut MP Tietosovellukset Oy tarjoaa ERP-järjestelmäratkaisuja tukku- ja vähittäiskaupan tarpeisiin. Vuonna 2020 konsernin liikevaihto oli lähes 11 miljoona euroa. Henkilöstön määrä oli 40. https://www.htfgroup.fi/

Alkuperäinen artikkeli