Etusivu » Raision uuden tuotantolaitoksen peruskivi muurattiin

Raision uuden tuotantolaitoksen peruskivi muurattiin

Raisio Oyj, lehdistötiedote 9.9.2019 klo 11.30

RAISION UUDEN TUOTANTOLAITOKSEN PERUSKIVI MUURATTIIN

Elintarvikeyhtiö Raision uuden kasvipohjaisia lisäarvotuotteita kehittävän ja valmistavan tuotantolaitoksen rakennustyöt käynnistyivät heinäkuussa. Tehtaan peruskivi muurattiin Raisiossa 9.9.2019.

Raisio julkisti noin 45 miljoonan euron tehdasinvestoinnin kesäkuussa 2019. Tuotantolaitos on Raision merkittävin investointi vuosikymmeniin ja se rakennetaan yhtiön kotipaikkakunnalle Raisioon. Investoinnilla Raisio vastaa kasvipohjaisen ruoan kysynnän vahvaan kasvuun erityisesti Euroopan markkinoilla.

– Hiilineutraalille tehdasalueellemme nousee ketterä ja muokattava tuotantolaitos, joka tukee strategiamme mukaista kasvua. Investointi nostaa Raision kyvykkyydet lanseerata innovatiivisia, kasvipohjaisia tuotteita uudelle tasolle. Olemme jo aloittaneet avainhenkilöiden rekrytoinnit tuotekehitykseen ja tuotantoon, Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi toteaa.

Uudessa tuotantolaitoksessa Raisio keskittyy lisäarvotuotteisiin, joissa voidaan käyttää kauran lisäksi laajasti erityyppisiä kasvipohjaisia raaka-aineita. Tehtaan työllistävä vaikutus täydellä kapasiteetilla tulee olemaan 30 – 35 henkilöä, joista osa työskentelee tuotekehityksessä. Raisio arvioi, että ensimmäiset uudessa tehtaassa valmistettavat tuotteet ovat myynnissä vuoden 2021 aikana. Tehtaan tuotteet tullaan pakkaamaan ympäristöystävällisiin pakkauksiin.

Tehdas syntyy yhteistyöllä

Peruskiveä olivat muuraamassa muun muassa Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen sekä Raisio Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi ja hallituksen puheenjohtaja Ilkka Mäkelä.

– Lisäksi halusimme kutsua mukaan kaikki Raision työntekijät, jotka tekevät töitä uuden tuotantolaitoksen eteen. Iso hanke työllistää jo nyt kymmeniä raisiolaisia. Väkemme on innostuneesti tarttunut haasteeseen, jotta saamme huippuluokan tehtaan ja kiinnostavat tuotteet, Kuusniemi sanoo.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi, Raisio Oyj, puh. 050 537 3883

Kuvia tilaisuudesta voi ladata Raision kuvapankista https://raisio.emmi.fi/
Kuvat saatavilla maanantaina 9.9.2019 viimeistään klo 14.
Lisätietoja kuvista: viestinnän asiantuntija Liisi Tamminen, Raisio Oyj, puh. 044 222 5552.

Raisio Oyj

Raisio on kansainvälinen yhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan. Tunnettuja brändejämme ovat mm. Benecol, Elovena, Nalle ja Sunnuntai. Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys. Vahva osaamisemme ja into kehittää uutta varmistavat kannattavan kasvun. Raision osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2018 konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 228 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 26 miljoonaa euroa. Meidän ruokamme tekee hyvää Terveydelle, Sydämelle ja Maalle. Lisätietoja Raisiosta löytyy osoitteesta www.raisio.com.

Jätä kommentti