Etusivu » SATO Oyj:n toimitusjohtaja Saku Sipola siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle

SATO Oyj:n toimitusjohtaja Saku Sipola siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle

SATO Oyj, Pörssitiedote, 25.6.2019 klo 09.30

SATO Oyj:n toimitusjohtaja Saku Sipola siirtyy SRV Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä myöhemmin tarkentuvana ajankohtana, kuitenkin viimeistään 1.1.2020.

Saku Sipola on toiminut SATO Oyj:n toimitusjohtajana vuodesta 2015. SATOn hallitus aloittaa uuden toimitusjohtajan haun viipymättä.

– Kiitän koko hallituksen puolesta Saku Sipolaa hänen määrätietoisesta ja tuloksellisesta työstään yhtiön hyväksi, sanoo SATOn hallituksen puheenjohtaja Erik Selin.

Lisätietoja:

SATO Oyj
Hallituksen puheenjohtaja Erik Selin, puh. +46 31 10 95 92
www.sato.fi

SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. SATOn tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakaskokemus. SATOn omistuksessa oli vuoden 2018 lopussa yhteensä noin 25 900 asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa. Edistämme toiminnallamme kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla. SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 290 miljoonaa euroa, liikevoitto 273 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 231 miljoonaa euroa. SATOn sijoituskiinteistöjen arvo oli noin 3,9 miljardia euroa.

Jätä kommentti

facebook twitter