Etusivu » Granon toimitusjohtajaksi Pekka Mettälä

Granon toimitusjohtajaksi Pekka Mettälä

Panostaja Oyj Pörssitiedote, muutokset johdossa 19.6.2019 Klo 9.00

Granon toimitusjohtajaksi Pekka Mettälä

Panostajan sijoituskohteen Grano Group Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Pekka Mettälä (s. 1974). Aiemmin Mettälä on toiminut F-Secure Oyj:n palveluksessa niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä johtotehtävissä ja uuteen tehtävään hän siirtyy MPY Palvelut Oyj:n toimitusjohtajan paikalta. Granon toimitusjohtajana Mettälä aloittaa 18.9.2019.

Pekka Mettälä, Granon tuleva toimitusjohtaja: “Olen erityisellä innolla aloittamassa työt syyskuussa Granon osaavan tiimin kanssa ja pääsemme yhdessä kehittämään Granosta entistä parempaa sisältöpalvelujen osaajaa – digistä printtiin.”

Panostaja Oyj

Tapio Tommila
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Tapio Tommila 040 527 6311

Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostajalla on kahdeksan enemmistöomistuksessa olevaa sijoituskohdetta. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tilikaudella 2018 konsernin liikevaihto oli 199.7 miljoonaa euroa.

www.panostaja.fi

Jätä kommentti

facebook twitter