Etusivu » Fellow Finance Oyj:n hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta

Fellow Finance Oyj:n hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta

Fellow Finance Oyj:n hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta

FELLOW FINANCE OYJ YHTIÖTIEDOTE 19.6.2019 KLO 20:15

Fellow Finance Oyj:n hallitus on päättänyt ottaa käyttöön uuden avainhenkilöiden optio-ohjelman 2019. Optio-oikeuksien antamiselle ja merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Optio-oikeuksilla kannustetaan avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi. Optio-oikeuksilla pyritään myös sitouttamaan avainhenkilöitä työnantajaan. Optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 200 000 kappaletta ja ne annetaan vastikkeetta. Optio-oikeudet merkitään tunnuksella 2019.

Optio-oikeudet oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 200 000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Nyt liikkeeseen laskettavien optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden osuus on yhteensä enintään 2,8 % yhtiön kaikista osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä 19.6.2019 tilanteen perusteella, jos merkinnässä annetaan uusia osakkeita. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 1.3.2022 – 28.2.2023. Osakkeen merkintähinta optio-oikeuksilla määräytyy yhtiön osakevaihdolla painotettuun keskikurssiin aikavälillä 1.3. – 1.4.2019. Osakkeen merkintähinta merkitään yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 3.4.2019 antaman valtuutuksen nojalla. Optio-ohjelman kohderyhmään kuuluu yhteensä alle 10 avainhenkilöä ja optioita ei anneta yhtiön perustajaosakkaille eikä hallituksen jäsenille.

Optio-oikeuksien 2019 ehdot ovat tämän tiedotteen liitteenä ja nähtävissä yhtiön verkkosivuilla https://www.fellowfinance.fi/yritys/lue-meista.

Fellow Finance Oyj
Hallitus

Lisätietoja
Jouni Hintikka
toimitusjohtaja, Fellow Finance Oyj
puh. +358 40 585 5009
jouni.hintikka@fellowfinance.fi

Hyväksytty neuvonantaja
Evli Pankki Oyj, puh. +358 40 579 6210

Fellow Finance Oyj
Fellow Finance Oyj on vuonna 2014 toimintansa aloittanut kansainvälisesti toimiva, kasvuhakuinen joukkorahoituspalveluita tarjoava fintech-konserni. Yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisin sen tarjoamista palveluista on Yhtiön ylläpitämä Pohjoismaiden johtava1 lainamuotoinen joukkorahoitus- ja vertaislaina-alusta, jota on käyttänyt jo yli 630 000 asiakasta noin 60 maasta. Fellow Finance Oyj:llä on Finanssivalvonnan myöntämä maksulaitoksen toimilupa ja yhtiö on listattu Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle. Yhtiöllä on noin 2900 osakkeenomistajaa.

1Välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna. Lähde: Brismo Market Data (tiedot haettu 19.6.2019)

Liite

FELLOW FINANCE OYJ OPTIO-OIKEUDET 2019

Jätä kommentti

facebook twitter