Etusivu » Arkistot 11.6.2019

Saga Fursin huutokaupassa ketunnahkojen hintataso lähes ennallaan

logo.jpg

Saga Furs Oyj pörssitiedote 11.6.2019 klo 18.35

Saga Fursin kesäkuun kettuhuutokauppa päättyi tänään 500 000 siniketunnahan tarjontaan. Siniketun nahkojen hintataso säilyi lähes maaliskuun huutokaupan tasolla, ja tarjonta myytiin 90-prosenttisesti. Hintatasoon vaikutti muun muassa Kiinan valuutan lievä heikentyminen. 50 000 Blue Shadow -ketunnahan tarjonta myytiin 100-prosenttisesti ja vakaaseen hintatasoon. Myös maanantaina myytyjen Blue Frost -nahkojen hintataso oli lähes ennallaan, ja niistä myytiin 90 prosenttia. Kaikkien myytyjen ketunnahkojen keskihinnaksi tuli noin 68 euroa.

”Huutokauppaan osallistuu yli 450 ostajaa kaikilta markkina-alueilta. Päämarkkina Kiina oli tänään erityisen aktiivinen. Huutokaupasta ostettiin merkittäviä määriä ketunnahkoja myös Etelä-Koreaan, Turkkiin, Venäjälle ja eurooppalaiselle muotiteollisuudelle. Vakaan hintatason uskotaan edesauttavan sitä, että suomalaisia siniketunnahkoja käytetään ensi talven mallistoissa Kiinassa”, toimitusjohtaja Pertti Fallenius sanoo.

Saga Fursin huutokauppa jatkuu huomenna 12.6. minkinnahkojen myynnillä. Viikonlopun yli maanantaihin 17.6. jatkuvassa minkkihuutokaupassa on tarjolla monipuolinen noin 4 miljoonan minkinnahan valikoima. Yhtiö antaa koko huutokauppaa koskevan pörssitiedotteen maanantaina 17.6.2019.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Tytti Kotipelto, sähköposti tytti.kotipelto@sagafurs.com, puh. 040 511 5172

www.sagafurs.com

UNITED BANKERS OYJ:n OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 11.06.2019

United Bankers Oyj ILMOITUS

11.06.2019 klo 18:30

UNITED BANKERS OYJ:n OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 11.06.2019

Päivämäärä 11.06.2019
Pörssikauppa Osto
Osakelaji UNIAV
Osakemäärä 282 kpl
Keskihinta/osake 8,0000 EUR
Ylin hinta/osake 8,0000 EUR
Alin hinta/osake 8,0000 EUR
Kokonaishinta 2 256,00 EUR

Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 11.06.2019:

UNIAV 22 076 kpl

United Bankers Oyj:n puolesta

Skandinaviska Enskilda Banken AB (Publ)

Antti Salakka Mikko Virtanen

Lisätietoja antaa:
Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544,09 25 380 236
www.unitedbankers.fi

Liite

UB SBB 11062019.xlsx

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 11.6.2019

Ovaro Kiinteistösijoitus OyjPörssitiedote11.6.2019
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 11.6.2019
NASDAQ OMX Helsinki
Päivämäärä11.6.2019
PörssikauppaOsto
OsakelajiOVARO
Osakemäärä5 900osaketta
Keskihinta/ osake4.6000EUR
Kokonaishinta27 140.00EUR
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 11.6.2019
tehtyjen kauppojen jälkeen: 110 900 kpl.
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n puolesta
Nordea Bank Oyj
Janne SarvikiviIlari Isomäki
Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen, p. 040 761 9669
toimitusjohtaja Kari Sainio, p. 0400 209 147
www.ovaro.fi

Liite

OVARO_11.6_trades

Oma Säästöpankki Oyj: Ville Rissanen johtajaksi digitaalisiin palveluihin

Logo_lokakuu_2017.png

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE 11.6.2019 KLO 15.00, MUUTOKSET HALLITUS/JOHTO/TILINTARKASTUS

Oma Säästöpankki Oyj: Ville Rissanen johtajaksi digitaalisiin palveluihin

Oma Säästöpankin (OmaSp) digitaalisten palveluiden johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi on valittu KTM Ville Rissanen. Hän aloittaa tehtävässä syyskuussa 2019 ja vastaa ict-järjestelmien kokonaisuudesta sekä digitaalisten palveluiden kehittämisestä.

Ville Rissanen on työskennellyt tietohallintojohtajana Aktia Pankissa vuodesta 2003 lähtien ja tätä ennen SEB Gyllenbergin tietohallintojohtajana.

”Villellä on vahva kokemus pankkikonsernin digitaalisista palveluista sekä juuri läpikäytynä Temenos-teknologiaan pohjautuva peruspankkijärjestelmän uudistus. Hän tuo konkreettista lisäarvoa toimintaamme sekä keskeisiin hankkeisiimme. Toivotan Villen tervetulleeksi konsernin johtoryhmään”, kertoo Pasi Sydänlammi, OmaSp:n toimitusjohtaja.

Oma Säästöpankki Oyj

Haastattelu- ja lisätietopyynnöt:
Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, puh. +358 50 66592, minna.sillanpaa@omasp.fi

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.omasp.fi

OmaSp lyhyesti
OmaSp on kasvava suomalainen pankki ja taseen loppusummalla mitattuna Suomen suurin säästöpankki. OmaSp palvelee ympäri Suomen 38 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta yli 136 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 300 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja lainaturvatuotteita. OmaSp harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa.

OmaSp:n keskeisenä tavoitteena on palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla lähellä ja läsnä, sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa. OmaSp pyrkii ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen henkilökohtaisen palvelun ja helpon saavutettavuuden kautta. Myös toiminnan ja palvelujen kehittäminen tapahtuu asiakaslähtöisesti. OmaSp:n henkilöstö on sitoutunutta, ja sen urakehitystä pyritään tukemaan monipuolisten tehtävien ja jatkuvan kehittymisen avulla. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita.

KUTSU: Evli Pankki Oyj:n puolivuosikatsauksen julkaisutilaisuus 12.7.2019

EVLI PANKKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 11.6.2019, klo 13.00

Evli Pankki Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulle 2019 julkaistaan perjantaina 12.7.2019 noin klo 11.00. Tiedote on julkistuksen jälkeen luettavissa yhtiön verkkosivuilla www.evli.com/sijoittajat.

Kutsu sijoittaja- ja analyytikkotilaisuuteen

Toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki ja talousjohtaja Juho Mikola esittelevät tulosta sijoittajille ja analyytikoille Evli Pankissa (Aleksanterinkatu 19 A, 4 krs, Helsinki) perjantaina 12.7.2019 klo 12.00. Tilaisuus pidetään suomeksi. Englanninkielinen esitysmateriaali on nähtävissä tilaisuuden jälkeen osoitteessa www.evli.com/sijoittajat. Ilmoittautumiset ennakkoon sähköpostitse ir@evli.com maanantaihin 8.7.2019 klo 16.00 mennessä.

Tervetuloa!

EVLI PANKKI OYJ

Lisätietoja:

Daniela Wahlberg, viestintäasiantuntija, Evli Pankki Oyj, p. +358 50 4017714, daniela.wahlberg@evli.com

Evli Pankki Oyj

Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka auttaa yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan. Tuote- ja palveluvalikoima sisältää sijoitusrahastoja, varainhoitoa ja pääomamarkkinapalveluita, vaihtoehtoisia sijoitustuotteita, sijoitustutkimusta, kannustinjärjestelmien hallinnointia ja yritysjärjestelypalveluita. Yhtiö tarjoaa myös asiakkaiden sijoitustoimintaa tukevia pankkipalveluita. Evli on Suomen parhaaksi arvioitu ja suosituin yhteisövarainhoitaja*.

*KANTAR SIFO Prospera External Asset Management 2015, 2016, 2017, 2018 Finland, SFR Scandinavian Financial Research Institutional Investment Services, Finland 2015, 2016, 2017, 2018.

Jakelu: keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com

Muutos Orion Oyj:n omien osakkeiden omistuksessa

ORION OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.6.2019 KLO 11.45

Muutos Orion Oyj:n omien osakkeiden omistuksessa

Orion Oyj:lle on palautunut vastikkeetta 238 yhtiön B-sarjan osaketta Orion Oyj:n vuoden 2016 osakepohjaisen kannustinjärjestelmän ehtojen perusteella.

Palautuksen jälkeen Orion Oyj:llä on hallussaan 765 399 kappaletta omaa B-sarjan osakettaan.

Orion Oyj

Timo Lappalainen
Toimitusjohtaja
Olli Huotari
Johtaja, Esikuntatoiminnot

Yhteyshenkilö:
Olli Huotari, johtaja, Esikuntatoiminnot
puhelin 010 426 3054

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkeyhtiö – hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2018 oli 977 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 200 henkilöä. Orionin A- ja B-osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

UPM luo kulottamalla elinympäristöjä uhanalaisille lajeille

(UPM, Helsinki, 11.6.2019 klo 10.00 EET) – UPM kulottaa tänään tiistaina yhtiön omistamalla Kalamajan tilalla Lopella noin neljäntoista hehtaarin alueen. Kulotuskohde sijaitsee Maakylä-Räyskälän Natura 2000 -alueella. Kulotukset sekä paahderinteiden poltot ovat osa laajaa käynnissä olevaa Paahde-LIFE-hanketta, jossa UPM on mukana yhtenä kumppanina. Hanketta koordinoi Metsähallituksen luontopalvelut, ja UPM kulottaa sekä polttaa paahderinteitä omissa metsissään.

Kulotus on perinteinen metsänhoitomuoto, jolla lisätään luonnon monimuotoisuutta. Luonnonhoidon näkökulmasta kulotus korvaa entisaikojen metsäpaloja. Niillä metsään saadaan lahopuuta ja palanutta puuta, joista moni uhanalainen laji on riippuvainen. Myös metsän pohjakasvillisuus muuttuu, kun maan pintaa peittävä kasvillisuus palaa vaihtelevasti ja etenkin harjujen paahteisissa elinympäristöissä kulotuksella parannetaan vaateliaiden kasvilajien ja hyönteisten elinympäristöjä.

Paahde-LIFE-hankkeen ennallistamispoltoilla ja kulotuksilla vuosina 2015-2020 pyritään jäljittelemään luontaisia metsäpaloja. UPM toteuttaa erilaisia polttoja ja paahderinteiden avaamisia yhteensä neljällä Natura 2000 -alueella eteläisessä Suomessa. Polttamalla ja kulottamalla luodaan elinympäristöjä mm. hyönteis- ja sienilajistolle, josta osa on uhanalaistunut metsäpalojen vähenemisen myötä.

UPM Metsän metsäasiantuntija Kari Airaksisella, joka toimii kulotuksen johtajana, on vuosien kokemus monista kulotuksista. Yhtä lailla kokemusta löytyy kulotukseen osallistuvalta kulotusryhmältä. Onnistuakseen turvallisesti kulotus vaatii tarkat ennakkosuunnitelmat sekä saumattoman yhteistyön pelastusviranomaisten kanssa.

Lisätietoja:

Ympäristöasiantuntija Juha-Matti Valonen, UPM Metsä, puh. 0400 152 416, juha-matti.valonen@upm.com

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Metsä
UPM Metsä eli puunhankinta ja metsätalous hankkii puuraaka-aineen UPM:n tuotantolaitoksille Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Suuri osa puusta hankitaan suomalaisilta yksityismetsänomistajilta. Puukaupan lisäksi tarjoamme metsänomistajille laajan valikoiman metsäomaisuuden hoitoon ja metsän omistamiseen liittyviä palveluja. Haluamme ylläpitää metsien hyvinvointia ja auttaa asiakkaitamme tekemään oikeat ratkaisut metsänhoidossa ja metsänuudistamisessa. www.upmmetsa.fi

Seuraa UPM Metsää Twitter | Facebook | YouTube | Instagram

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Yhtiössämme työskentelee noin 19 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,5 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils

Raisio investoi 45 miljoonaa euroa terveellisten elintarvikkeiden kasvuun

Raisio Oyj, sisäpiiritieto 11.6.2019 klo 8.30

RAISIO INVESTOI 45 MILJOONAA EUROA TERVEELLISTEN ELINTARVIKKEIDEN KASVUUN

Elintarvikeyhtiö Raisio investoi kasvipohjaisia lisäarvotuotteita kehittävään ja valmistavaan tuotantolaitokseen, jonka hinnaksi arvioidaan noin 45 miljoonaa euroa. Investoinnilla Raisio vastaa kasvipohjaisen ruoan kysynnän vahvaan kasvuun erityisesti Euroopan markkinoilla. Hanke rahoitetaan yhtiön vahvalla kassalla ja kassavirralla. Investointi vahvistaa Raision asemaa kasvipohjaisen ruoan erityisosaajana ja tukee strategian mukaista kasvua.

Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi: ”Investointi on Raision suurin panostus orgaaniseen kasvuun vuosikymmeniin ja yksi Suomen elintarvikealan lähiaikojen järeimmistä. Vastuullisesti tuotetun kasvipohjaisen ruoan markkinan kehittyminen on vasta alussa. Kuluttajaymmärryksen, erityisosaamisemme ja vahvojen brändiemme innoittamina kehitämme uudentyyppisiä kasvipohjaisia tuotteita.”

Raisio on innovatiivinen, kansainvälinen ja terveelliseen ruokaan keskittyvä bränditalo. Yhtiö jatkaa strategiansa mukaisesti panostusta johtavan ja kansainvälisen kolesterolia alentavan Benecol-brändin kasvattamiseen. Tämän rinnalle rakennetaan yhtiön vahvaan kauraosaamiseen ja kasvipohjaiseen ruokaan perustuva eurooppalainen liiketoiminta.

Uusi tuotantolaitos rakennetaan yhtiön hiilineutraalille tehdasalueelle Raisioon. Se lisää Raision tuotannollista ketteryyttä ja omaa valmistuskapasiteettia, minkä lisäksi tehdasta on mahdollista laajentaa ja muokata tarpeen mukaan. Uudessa tuotantolaitoksessa Raisio keskittyy lisäarvotuotteisiin, joissa voidaan käyttää kauran lisäksi laajasti erityyppisiä kasvipohjaisia raaka-aineita. Investointi mahdollistaa myös Raision vastuullisuusohjelman mukaiset ympäristöystävälliset pakkaukset. Tehtaan työllistävä vaikutus täydellä kapasiteetilla tulee olemaan 30 – 35 henkilöä, joista osa työskentelee tuotekehityksessä. Raisio arvioi, että ensimmäiset uudessa tehtaassa valmistettavat tuotteet ovat myynnissä vuoden 2021 aikana.

RAISIO OYJ

Pekka Kuusniemi
toimitusjohtaja
p. 050 537 3883

Raisio Oyj

Raisio on kansainvälinen yhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan. Tunnettuja brändejämme ovat mm. Benecol, Elovena, Nalle ja Sunnuntai. Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys. Vahva osaamisemme ja into kehittää uutta varmistavat kannattavan kasvun. Raision osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2018 konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 228 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 26 miljoonaa euroa. Meidän ruokamme tekee hyvää Terveydelle, Sydämelle ja Maalle. Lisätietoja Raisiosta löytyy osoitteesta www.raisio.com.

Jakelu
Nasdaq
Keskeinen media
www.raisio.com

facebook twitter