Etusivu » Arkistot 23.5.2019

Nexstim Oyj: Warrant-ehtojen muuttaminen

Yhtiötiedote, Helsinki, 23.5.2019 klo 18.30

Nexstim Oyj: Warrant-ehtojen muuttaminen

Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) (”Nexstim” tai ”Yhtiö”), neuromodulaatioyritys, joka on kehittänyt markkinoimansa uraauurtavan kallon ulkopuoliseen navigoivaan aivostimulaatioon perustuvan laitteiston käytettäväksi vakavan masennuksen hoidossa, on toteuttanut 24.4.2019 Ruotsissa ja 26.4.2019 Suomessa päättyneen merkintäoikeusannin.

Liittyen ko. merkintäetuoikeusantiin ja Yhtiön voimassa olevia warrantteja koskeviin sopimuksiin, hallitus on tänään 23.5.2019 päättänyt muuttaa warranttien (eli osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien) ehtoja siten, että yhdellä warrantilla merkittävän osakkeen osakekohtaista merkintähintaa on alennettu siten kuin Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.nexstim.com/investors/share-information/ olevista tiedoista ilmenee.

Selvyyden vuoksi, kyseinen muutos ei koske ns. Antioikeuksia, jotka annettiin osana edellä tarkoitettua merkintäoikeusantia.

NEXSTIM OYJ
Martin Jamieson, toimitusjohtaja

Lisätietoja saa verkkosivulta www.nexstim.com tai ottamalla yhteyttä:

Martin Jamieson, hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja
+44 (0)771 516 3942
martin.jamieson@nexstim.com

Sisu Partners Oy (hyväksytty neuvonantaja)
Jussi Majamaa
+ 358 40 842 4479
jussi.majamaa@sisupartners.com

Citigate Dewe Rogerson
David Dible / Shabnam Bashir / Sylvie Berrebi
+44 (0)207 2822949
david.dible@citigatedewerogerson.com

Tietoja Nexstim Oyj:stä

Nexstim on lääkintäteknologiayritys, joka on kehittänyt markkinoimansa SmartFocus(TM) TMS -teknologian, joka on maailman johtava noninvasiivinen aivostimulaatiojärjestelmä vakavan masennuksen hoitoon. Yhtiön kehittämä NBT® (Navigated Brain Therapy) -laitteisto on kehittynyt 3D-navigointijärjestelmä ja ainoa mukautettu kallon ulkopuoliseen aivostimulaatioon (TMS eli Transcranial magnetic stimulation) perustuva menetelmä, joka mahdollistaa halutun aivoalueen tarkan stimuloinnin vakavan masennuksen hoidossa.

Nexstim on aloittanut NBT®-laitteiston markkinoinnin Yhdysvalloissa vakavan masennuksen hoidossa FDA:lta saadun markkinointi- ja jakeluluvan jälkeen. NBT®-laitteisto on CE-hyväksytty Euroopassa käytettäväksi vakavan masennuksen ja kroonisen neuropaattisen kivun hoidossa.

Lisäksi Nexstim jatkaa kehittämänsä NBS (Navigated Brain Stimulation) -laitteiston markkinoinnin diagnostiikkasovelluksissa saman teknologian perusteella. Nexstimin NBS-laitteisto on ainoa FDA:n hyväksymä ja CE-merkitty navigoiva TMS-laitteisto liikeaivokuoren ja aivojen puhealueiden leikkausta edeltävää kartoitusta varten. Nexstimin osakkeet on listattu Nasdaq First North Finlandin ja Nasdaq First North Swedenin markkinapaikoilla.

Lisätietoja on osoitteessa www.nexstim.com

Liite

Company announcement _Amendment of warrant terms_FI_FINAL

Verkkokauppa.com Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 23.5.2019

Verkkokauppa.com Oyj PÖRSSI-ILMOITUS 23.5.2019

OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 23.5.2019

Helsingin Pörssi

Päivämäärä23.5.2019
PörssikauppaOsto
OsakelajiVERK
Osakemäärä5 000osaketta
Keskihinta/osake3,7475EUR
Kokonaishinta18 737,50EUR

Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 23.5.2019

tehtyjen kauppojen jälkeen: 85 738 KPL.

Verkkokauppa.com Oyj:n puolesta

Nordea Pankki Oyj

Janne Sarvikivi Ilari Isomäki

Lisätietoja:

Jussi Tallgren

Talousjohtaja

Verkkokauppa.com

+358 – 40 351 4088

www.verkkokauppa.com

Liite

Verkkokauppa_23.5_trades

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 23.5.2019

Ovaro Kiinteistösijoitus OyjPörssitiedote23.5.2019
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 23.5.2019
NASDAQ OMX Helsinki
Päivämäärä23.5.2019
PörssikauppaOsto
OsakelajiOVARO
Osakemäärä3 081osaketta
Keskihinta/ osake4.0381EUR
Kokonaishinta12 441.39EUR
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 23.5.2019
tehtyjen kauppojen jälkeen: 80 000 kpl.
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n puolesta
Nordea Bank Oyj
Janne SarvikiviIlari Isomäki
Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen, p. 040 761 9669
toimitusjohtaja Kari Sainio, p. 0400 209 147
www.ovaro.fi

Liite

OVARO_23.5_trades

Ovaron strategia toteutuu – Ydintoiminnan vuokrausaste lievästi noussut huhtikuussa

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj
Lehdistötiedote 23.5.2019 klo 17.30

Ovaron strategia toteutuu – Ydintoiminnan vuokrausaste lievästi noussut huhtikuussa

Ovaron strategiana on omistaa ja kehittää vuokraukseen hyvin sopivia kiinteistöjä (Ydintoiminta) sekä 2019 – 2021 aikana luopua omistusasumiseen soveltuvista asunnoista (Muu toiminta). Ovaro ilmoittaa jatkossa säännöllisesti Ydintoiminnan neliömetripohjaisen vuokrausasteen ja asuntomyynnin euromääräisen volyymin.

Ydintoiminnan vuokrausaste on vuodenvaihteesta hiukan parantunut: neliömetripohjaisesti laskettu vuokrausase oli 84,8 % 30.4.2019, kun 30.3.2019 se oli 84,1 % ja 31.12.2018 se oli 83,8 %.

Huhtikuussa 2019 yhtiö myi 8 asuntoa velattomilta hinnoiltaan 2,2 M€. Tämän vuoden aikana 1.1.-30.4.2019 yhtiö on myynyt asuntoja yhteensä velattomin hinnoin 9,7 M€:lla.

”Vuokraustoiminnan tehostamistoimet näyttävät alkavan vaikuttaa ja Ydintoiminnan vuokrausaste on saatu pieneen kasvuun, mutta tekemistä vielä riittää. Asuntokaupat ovat tammi-huhtikuussa olleet strategiatavoitteen mukaisella uralla”, sanoo toimitusjohtaja Kari Sainio.

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Kari Sainio, p. 0400 209 147

Jakelu: Nasdaq, www.ovaro.fi, tärkeimmät tiedotusvälineet

Liikenne- ja viestintävirasto uudisti Elisan luvan verkkovierailupalvelujen lisämaksun soveltamisesta (ns. kestävyysmekanismi)

logo.jpg

ELISA OYJ SIJOITTAJAUUTINEN 23.5.2019 KLO 15.15

Liikenne- ja viestintävirasto uusi Elisan luvan periä henkilöasiakkailta lisämaksua tiedonsiirron verkkovierailusta eli dataroamingista EU- ja ETA-maissa. Lupa tulee voimaan nykyisen luvan päättyessä 15.6.2019 ja on voimassa 14.6.2020 saakka.

Dataroamingin hinta EU- ja ETA-maissa laskee 33 prosenttia. Puheluista ja tekstiviesteistä ei peritä lisämaksua.

Liikenne- ja viestintäviraston luvan mukaisesti Elisan henkilöasiakkailta perittävät enimmäishinnat EU- ja ETA-maissa ovat seuraavat:

Hinnat sis. ALV:nHinnat 14.6. astiHenkilöasiakkaiden hinnat 15.6.2019 alkaen
Puhelut Kotimaan hinta Kotimaan hinta
Puheluiden vastaanotto Maksuton Maksuton
Tekstiviestit Kotimaan hinta Kotimaan hinta
Tiedonsiirto 5,58 €/gigatavu 3,72 €/gigatavu

Liikenne- ja viestintäviraston uusi lupa ei vaikuta henkilöasiakkaiden liittymien nykyisiin lisämaksuttomiin EU-datasiirtomääriin. Tämä ei myöskään koske yritysasiakkaiden liittymiä.
Roaming-hinnoittelun muutoksella ei arvioida olevan negatiivista vaikutusta Elisan tulokseen. Vuoden 2019 ohjeistus ja keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ovat muuttumattomat.

Lisätietoja:

Talous- ja rahoitusjohtaja Jari Kinnunen, puh. 050 324 3521
IR-johtaja Vesa Sahivirta, puh. 050 520 5555

ELISA OYJ

Sijoittajasuhteet

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elisa.fi

Outokumpu nimittää Olli-Matti Saksin Americas-liiketoiminta-alueen johtajaksi

Outokumpu Oyj
Pörssitiedote
23.5.2019 klo 15.00

Outokumpu nimittää Olli-Matti Saksin Americas-liiketoiminta-alueen johtajaksi

Olli-Matti Saksi on nimitetty Americas-liiketoiminta-alueen johtajaksi 23.5. alkaen. Olli-Matti on työskennellyt USA:ssa vuoden 2019 alusta lähtien vastaten ensin Americasin myynnistä ja toimitusketjun hallinnasta ja 1.5. alkaen koko organisaatiosta väliaikaisena liiketoiminta-alueen johtajana.

Toimitusjohtaja Roeland Baan: “Olen erittäin iloinen Olli-Matin nimityksestä Americas-liiketoiminta-alueen johtajaksi. Olli-Matti johti aiemmin Outokummun globaaleja kaupallisia toimintoja ja vastasi Europe-liiketoiminnan myyntitoimintojen menestyksekkäästä transformaatiosta. Olen vakuuttunut, että hänen kokemuksensa ja tietotaitonsa avulla pystymme vahvistamaan kaupallista osaamistamme ja markkina-asemaamme Americasissa ja saavuttamaan kunnianhimoiset tavoitteemme”.

Lisätietoja:

Sijoittajat: Tommi Järvenpää, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 576 0288, (09) 421 3466

Media: Reeta Kaukiainen, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 050 522 0924

Outokumpu Oyj

Outokumpu on ruostumattoman teräksen ykkönen maailmassa. Asemamme perustuu kykyymme räätälöidä ruostumatonta terästä lähes mihin tahansa muotoon ja käyttötarkoitukseen. Ruostumaton teräs on ympäristöä säästävä, kierrätettävä ja luja materiaali, joka on suunniteltu kestämään ikuisesti. Yhteiskunnan perusrakenteiden ja kuuluisien maamerkkien lisäksi asiakkaamme valmistavat ruostumattomasta teräksestä tuotteita kotitalouksien ja teollisuuden käyttöön. Tavoitteenamme on olla vuoteen 2020 mennessä ruostumattoman teräksen johtaja, joka luo alan parhaan arvon olemalla asiakassuuntautunut ja tehokas. Outokummun palveluksessa on 10 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Helsingissä.
www.outokumpu.fi

Nordea Bank ABP laskee liikkeeseen 123 uutta warranttisarjaa 24.05.2019 (sarjat 2019: C5 FI ja 2019: P5 FI)

Nordea Bank ABP laskee warranttiohjelmansa puitteissa liikkeeseen 123 uutta warranttisarjaa 24.05.2019. Warranttien kohde-etuutena on DAX Index (Germany). Warrantit ovat osto- tai myyntiwarrantteja. Warranttien lunastustapa on käteissuoritus. Warrantin erääntyessä haltijalle tilitetään mahdollinen positiivinen nettoarvo käteisenä.

Warranttikohtaiset ehdot

Kaikki warrantit lasketaan liikkeeseen osana Nordea Bank ABP warranttiohjelmaa, joka muodostuu 18.12.2018 julkaistusta ohjelmaesitteestä ja mahdollisista täydentävistä ohjelmaesitteistä. Warranttiohjelmaa koskevat ohjelmaesitteet ja kaikkiin liikkeeseenlaskettaviin warrantteihin sovellettavat lopulliset ehdot ovat saatavilla liikkeeseenlaskijan kotisivuilta: http://www.nordea.fi/warrantit/. Tässä esitettävät tiedot ovat ainoastaan tiivistelmä lopullisissa ehdoissa ja ohjelmaesitteessä esitetyistä tiedoista.

LiikkeeseenlaskijaNordea Bank ABP
SijoitusinstrumenttiWarrantti (osto ja myynti)
Warranttien kohde-etuusSampo Oyj, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Kone Oyj, Metso Oyj, Nokia Oyj, Neste Oyj, Fortum Oyj ja Wärtsilä Oyj.
Käteissuorituksen määräOstowarrantti:
(Loppukurssi – Lunastushinta) x Kerroin
Jos Loppukurssi on alhaisempi tai sama kuin Lunastushinta, käteissuoritusta ei makseta.

Myyntiwarrantti:
(Lunastushinta – Loppukurssi) x Kerroin
Jos Loppukurssi on korkeampi tai sama kuin Lunastushinta, käteissuoritusta ei makseta.

LoppukurssiJos kohde-etuutena on osake: virallinen päätöskurssi erääntymispäivänä

Jos kohde-etuutena on indeksi: EUREX:in julkaisema virallinen päätöskurssi erääntymispäivänä

ErääntymispäiväErääntymispäivä alla olevassa taulukossa 2
VertailulähdeJos kohde-etuutena on osake:
Nasdaq Helsinki Oy

ToteutustapaPankki toteuttaa automaattisesti käteissuorituksen
ValuuttaEUR
Kauppakäyntierä1 warrantti
Warranttien kokonaismäärä1 500 000 – 10 000 000
MarkkinapaikkaNasdaq First North Finland
MarkkinatakaajaMarkkinatakaajana toimii Nordea Bank Abp

Markkinatakaaja sitoutuu antamaan warrantille osto- ja myyntinoteerauksen sinä aikana, jolloin warrantille on julkisen tai monenkeskisen kaupankäynnin kohteena. Markkinatakaus on voimassa julkisen tai monenkeskisen kaupankäyntipaikan jatkuvassa kaupankäynnissä.

Osto- ja myyntinoteerauksen ero on korkeintaan:

10 eurosenttiä, jos myyntinoteeraus on pienempi kuin 2,00 euroa
20 eurosenttiä, jos myyntinoteeraus on suurempi tai yhtä suuri kuin 2,00 euroa

Noteeraukset ovat vähintään 1 000 warrantille. Warrantille, joiden markkina-arvo on alle yksi (1) senttiä tai vastaava arvo muussa valuutassa, ei anneta ostotarjousta. Markkinatakaajalla on oikeus määritellä noteerauksiinsa vaikuttavien parametrien arvot. Markkinatakaajalla ei ole velvollisuutta ylläpitää markkinatakausta, jos kaupankäynti kohde-etuudella on keskeytynyt.

Markkinatakaaja varaa oikeuden hetkellisiin katkoksiin markkinatakauksessa suojatessaan omaa positiota tai katsoessaan, että noteerausten antamiseen kohdistuu merkittäviä vaikeuksia teknisten häiriöiden vuoksi.

Edellä mainittujen katkosten yhteydessä markkinatakaaja tiedottaa asiasta markkinaosapuolia markkinapaikan järjestelmän kautta.

Lisätiedot warrantin kohteestaLisätietoja kohde-etuuden arvonkehityksestä on saatavissa Nasdaq Helsingin kotisivuilta:
http://www.nasdaqomxnordic.com/etp/warrants sekä sivuilta www.nokianrenkaat.fi, www.sampo.fi, www.storaenso.com, www.upm-kymmene.com, www.wartsila.com

Sijoittajan tulee tehdessään warrantteja koskevia päätöksiä itse tutustua kohde-etuutta koskeviin tietoihin.

Liikkeeseenlaskettavat warrantit

TAULUKKO 1

Warrantin kaupankäyntitunnusWarrantin ISIN-koodiKohde-etuusKohde-etuuden ISIN-koodi
FOR9T 18NDSFI4000374962Fortum OyjFI0009007132
FOR9H 215NDSFI4000374970Fortum OyjFI0009007132
FOR9H 205NDSFI4000374988Fortum OyjFI0009007132
FOR9S 18NDSFI4000374996Fortum OyjFI0009007132
FOR9S 185NDSFI4000375001Fortum OyjFI0009007132
FOR9G 215NDSFI4000382890Fortum OyjFI0009007132
FOR9G 21NDSFI4000382908Fortum OyjFI0009007132
FOR9G 205NDSFI4000382916Fortum OyjFI0009007132
FOR9R 18NDSFI4000382924Fortum OyjFI0009007132
FOR9F 205NDSFI4000382932Fortum OyjFI0009007132
FOR9F 20NDSFI4000382940Fortum OyjFI0009007132
KNE9T 49NDSFI4000382957Kone OyjFI0009013403
KNE9H 56NDSFI4000382965Kone OyjFI0009013403
KNE9H 54NDSFI4000382973Kone OyjFI0009013403
KNE9S 49NDSFI4000382981Kone OyjFI0009013403
KNE9S 50NDSFI4000382999Kone OyjFI0009013403
KNE9G 56NDSFI4000383005Kone OyjFI0009013403
KNE9G 55NDSFI4000383013Kone OyjFI0009013403
KNE9G 54NDSFI4000383021Kone OyjFI0009013403
KNE9R 49NDSFI4000383039Kone OyjFI0009013403
KNE9R 50NDSFI4000383047Kone OyjFI0009013403
KNE9F 55NDSFI4000383054Kone OyjFI0009013403
KNE9F 53NDSFI4000383062Kone OyjFI0009013403
MET9T 29NDSFI4000383070Metso OyjFI0009007835
MET9H 36NDSFI4000383088Metso OyjFI0009007835
MET9H 34NDSFI4000383096Metso OyjFI0009007835
MET9S 29NDSFI4000383104Metso OyjFI0009007835
MET9S 30NDSFI4000383112Metso OyjFI0009007835
MET9G 36NDSFI4000383120Metso OyjFI0009007835
MET9G 35NDSFI4000383138Metso OyjFI0009007835
MET9G 34NDSFI4000383146Metso OyjFI0009007835
MET9R 30NDSFI4000383153Metso OyjFI0009007835
MET9F 35NDSFI4000383161Metso OyjFI0009007835
MET9F 33NDSFI4000383179Metso OyjFI0009007835
NES9T 30NDSFI4000383187Neste OyjFI0009013296
NES9H 37NDSFI4000383195Neste OyjFI0009013296
NES9H 35NDSFI4000383203Neste OyjFI0009013296
NES9S 30NDSFI4000383211Neste OyjFI0009013296
NES9S 31NDSFI4000383229Neste OyjFI0009013296
NES9G 37NDSFI4000383237Neste OyjFI0009013296
NES9G 36NDSFI4000383245Neste OyjFI0009013296
NES9G 35NDSFI4000383252Neste OyjFI0009013296
NES9R 31NDSFI4000383260Neste OyjFI0009013296
NES9F 36NDSFI4000383278Neste OyjFI0009013296
NOK1X 4NDSFI4000383286Nokia OyjFI0009000681
NOK1X 43NDSFI4000383294Nokia OyjFI0009000681
NOK1L 52NDSFI4000383302Nokia OyjFI0009000681
NOK1L 49NDSFI4000383310Nokia OyjFI0009000681
NOK1R 4NDSFI4000383328Nokia OyjFI0009000681
NOK1R 43NDSFI4000383336Nokia OyjFI0009000681
NOK1F 52NDSFI4000383344Nokia OyjFI0009000681
NOK1F 5NDSFI4000383351Nokia OyjFI0009000681
NOK0X 41NDSFI4000383369Nokia OyjFI0009000681
NOK0L 52NDSFI4000383377Nokia OyjFI0009000681
NOK0R 41NDSFI4000383385Nokia OyjFI0009000681
NOK0F 52NDSFI4000383393Nokia OyjFI0009000681
NOK0F 49NDSFI4000383401Nokia OyjFI0009000681
NOK0O 42NDSFI4000383419Nokia OyjFI0009000681
NOK0C 5NDSFI4000383427Nokia OyjFI0009000681
NOK9U 44NDSFI4000383435Nokia OyjFI0009000681
NOK9I 51NDSFI4000383443Nokia OyjFI0009000681
NOK9I 48NDSFI4000383450Nokia OyjFI0009000681
NOK9T 43NDSFI4000383468Nokia OyjFI0009000681
NOK9H 5NDSFI4000383476Nokia OyjFI0009000681
NOK9H 48NDSFI4000383484Nokia OyjFI0009000681
NOK9S 44NDSFI4000383492Nokia OyjFI0009000681
NOK9G 5NDSFI4000383500Nokia OyjFI0009000681
NOK9G 48NDSFI4000383518Nokia OyjFI0009000681
NOK9R 43NDSFI4000383526Nokia OyjFI0009000681
NOK9F 48NDSFI4000383534Nokia OyjFI0009000681
NOK9F 47NDSFI4000383542Nokia OyjFI0009000681
SAM9T 385NDSFI4000383682Sampo OyjFI0009003305
SAM9H 42NDSFI4000383690Sampo OyjFI0009003305
SAM9H 41NDSFI4000383708Sampo OyjFI0009003305
SAM9S 385NDSFI4000383716Sampo OyjFI0009003305
SAM9S 39NDSFI4000383724Sampo OyjFI0009003305
SAM9G 42NDSFI4000383732Sampo OyjFI0009003305
SAM9G 415NDSFI4000383740Sampo OyjFI0009003305
SAM9G 41NDSFI4000383757Sampo OyjFI0009003305
SAM9R 385NDSFI4000383765Sampo OyjFI0009003305
SAM9R 39NDSFI4000383773Sampo OyjFI0009003305
SAM9F 415NDSFI4000383781Sampo OyjFI0009003305
SAM9F 41NDSFI4000383799Sampo OyjFI0009003305
SAM9F 405NDSFI4000383807Sampo OyjFI0009003305
STE9T 97NDSFI4000383815Stora Enso OyjFI0009005961
STE9H 115NDSFI4000383823Stora Enso OyjFI0009005961
STE9H 11NDSFI4000383831Stora Enso OyjFI0009005961
STE9S 97NDSFI4000383849Stora Enso OyjFI0009005961
STE9S 10NDSFI4000383856Stora Enso OyjFI0009005961
STE9G 115NDSFI4000383864Stora Enso OyjFI0009005961
STE9G 112NDSFI4000383872Stora Enso OyjFI0009005961
STE9G 11NDSFI4000383880Stora Enso OyjFI0009005961
STE9R 97NDSFI4000381892Stora Enso OyjFI0009005961
STE9R 10NDSFI4000381900Stora Enso OyjFI0009005961
STE9F 112NDSFI4000381918Stora Enso OyjFI0009005961
STE9F 11NDSFI4000381926Stora Enso OyjFI0009005961
STE9F 107NDSFI4000381934Stora Enso OyjFI0009005961
UPM9T 225NDSFI4000381942UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9H 26NDSFI4000381959UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9H 25NDSFI4000381967UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9S 225NDSFI4000381975UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9S 23NDSFI4000381983UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9G 26NDSFI4000381991UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9G 255NDSFI4000382007UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9G 25NDSFI4000382015UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9R 225NDSFI4000382023UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9R 23NDSFI4000382031UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9F 255NDSFI4000382049UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9F 25NDSFI4000382056UPM-Kymmene OyjFI0009005987
UPM9F 245NDSFI4000382064UPM-Kymmene OyjFI0009005987
WRT9T 13NDSFI4000382072Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9H 147NDSFI4000382080Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9H 142NDSFI4000382098Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9S 13NDSFI4000382106Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9S 132NDSFI4000382114Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9G 147NDSFI4000382122Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9G 145NDSFI4000382130Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9G 142NDSFI4000382148Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9R 13NDSFI4000382155Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9R 132NDSFI4000382163Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9F 145NDSFI4000382171Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9F 142NDSFI4000382189Wärtsilä OyjFI0009003727
WRT9F 14NDSFI4000382197Wärtsilä OyjFI0009003727

TAULUKKO 2

Warrantin kaupankäyntitunnusLunastushintaC/P *KerroinWarranttien kokonaismääräLiikkeeseenlaskupäiväErääntymispäivä
FOR9T 18NDS18.00P1/52019-05-232019-08-16
FOR9H 215NDS21.50C1/52019-05-232019-08-16
FOR9H 205NDS20.50C1/52019-05-232019-08-16
FOR9S 18NDS18.00P1/52019-05-232019-07-19
FOR9S 185NDS18.50P1/52019-05-232019-07-19
FOR9G 215NDS21.50C1/52019-05-232019-07-19
FOR9G 21NDS21.00C1/52019-05-232019-07-19
FOR9G 205NDS20.50C1/52019-05-232019-07-19
FOR9R 18NDS18.00P1/52019-05-232019-06-20
FOR9F 205NDS20.50C1/52019-05-232019-06-20
FOR9F 20NDS20.00C1/52019-05-232019-06-20
KNE9T 49NDS49.00P1/52019-05-232019-08-16
KNE9H 56NDS56.00C1/52019-05-232019-08-16
KNE9H 54NDS54.00C1/52019-05-232019-08-16
KNE9S 49NDS49.00P1/52019-05-232019-07-19
KNE9S 50NDS50.00P1/52019-05-232019-07-19
KNE9G 56NDS56.00C1/52019-05-232019-07-19
KNE9G 55NDS55.00C1/52019-05-232019-07-19
KNE9G 54NDS54.00C1/52019-05-232019-07-19
KNE9R 49NDS49.00P1/52019-05-232019-06-20
KNE9R 50NDS50.00P1/52019-05-232019-06-20
KNE9F 55NDS55.00C1/52019-05-232019-06-20
KNE9F 53NDS53.00C1/52019-05-232019-06-20
MET9T 29NDS29.00P1/52019-05-232019-08-16
MET9H 36NDS36.00C1/52019-05-232019-08-16
MET9H 34NDS34.00C1/52019-05-232019-08-16
MET9S 29NDS29.00P1/52019-05-232019-07-19
MET9S 30NDS30.00P1/52019-05-232019-07-19
MET9G 36NDS36.00C1/52019-05-232019-07-19
MET9G 35NDS35.00C1/52019-05-232019-07-19
MET9G 34NDS34.00C1/52019-05-232019-07-19
MET9R 30NDS30.00P1/52019-05-232019-06-20
MET9F 35NDS35.00C1/52019-05-232019-06-20
MET9F 33NDS33.00C1/52019-05-232019-06-20
NES9T 30NDS30.00P1/52019-05-232019-08-16
NES9H 37NDS37.00C1/52019-05-232019-08-16
NES9H 35NDS35.00C1/52019-05-232019-08-16
NES9S 30NDS30.00P1/52019-05-232019-07-19
NES9S 31NDS31.00P1/52019-05-232019-07-19
NES9G 37NDS37.00C1/52019-05-232019-07-19
NES9G 36NDS36.00C1/52019-05-232019-07-19
NES9G 35NDS35.00C1/52019-05-232019-07-19
NES9R 31NDS31.00P1/52019-05-232019-06-20
NES9F 36NDS36.00C1/52019-05-232019-06-20
NOK1X 4NDS4.00P1/52019-05-232021-12-17
NOK1X 43NDS4.30P1/52019-05-232021-12-17
NOK1L 52NDS5.20C1/52019-05-232021-12-17
NOK1L 49NDS4.90C1/52019-05-232021-12-17
NOK1R 4NDS4.00P1/52019-05-232021-06-18
NOK1R 43NDS4.30P1/52019-05-232021-06-18
NOK1F 52NDS5.20C1/52019-05-232021-06-18
NOK1F 5NDS5.00C1/52019-05-232021-06-18
NOK0X 41NDS4.10P1/52019-05-232020-12-18
NOK0L 52NDS5.20C1/52019-05-232020-12-18
NOK0R 41NDS4.10P1/52019-05-232020-06-18
NOK0F 52NDS5.20C1/52019-05-232020-06-18
NOK0F 49NDS4.90C1/52019-05-232020-06-18
NOK0O 42NDS4.20P1/52019-05-232020-03-20
NOK0C 5NDS5.00C1/52019-05-232020-03-20
NOK9U 44NDS4.40P1/52019-05-232019-09-20
NOK9I 51NDS5.10C1/52019-05-232019-09-20
NOK9I 48NDS4.80C1/52019-05-232019-09-20
NOK9T 43NDS4.30P1/52019-05-232019-08-16
NOK9H 5NDS5.00C1/52019-05-232019-08-16
NOK9H 48NDS4.80C1/52019-05-232019-08-16
NOK9S 44NDS4.40P1/52019-05-232019-07-19
NOK9G 5NDS5.00C1/52019-05-232019-07-19
NOK9G 48NDS4.80C1/52019-05-232019-07-19
NOK9R 43NDS4.30P1/52019-05-232019-06-20
NOK9F 48NDS4.80C1/52019-05-232019-06-20
NOK9F 47NDS4.70C1/52019-05-232019-06-20
SAM9T 385NDS38.50P1/52019-05-232019-08-16
SAM9H 42NDS42.00C1/52019-05-232019-08-16
SAM9H 41NDS41.00C1/52019-05-232019-08-16
SAM9S 385NDS38.50P1/52019-05-232019-07-19
SAM9S 39NDS39.00P1/52019-05-232019-07-19
SAM9G 42NDS42.00C1/52019-05-232019-07-19
SAM9G 415NDS41.50C1/52019-05-232019-07-19
SAM9G 41NDS41.00C1/52019-05-232019-07-19
SAM9R 385NDS38.50P1/52019-05-232019-06-20
SAM9R 39NDS39.00P1/52019-05-232019-06-20
SAM9F 415NDS41.50C1/52019-05-232019-06-20
SAM9F 41NDS41.00C1/52019-05-232019-06-20
SAM9F 405NDS40.50C1/52019-05-232019-06-20
STE9T 97NDS9.75P1/52019-05-232019-08-16
STE9H 115NDS11.50C1/52019-05-232019-08-16
STE9H 11NDS11.00C1/52019-05-232019-08-16
STE9S 97NDS9.75P1/52019-05-232019-07-19
STE9S 10NDS10.00P1/52019-05-232019-07-19
STE9G 115NDS11.50C1/52019-05-232019-07-19
STE9G 112NDS11.25C1/52019-05-232019-07-19
STE9G 11NDS11.00C1/52019-05-232019-07-19
STE9R 97NDS9.75P1/52019-05-232019-06-20
STE9R 10NDS10.00P1/52019-05-232019-06-20
STE9F 112NDS11.25C1/52019-05-232019-06-20
STE9F 11NDS11.00C1/52019-05-232019-06-20
STE9F 107NDS10.75C1/52019-05-232019-06-20
UPM9T 225NDS22.50P1/52019-05-232019-08-16
UPM9H 26NDS26.00C1/52019-05-232019-08-16
UPM9H 25NDS25.00C1/52019-05-232019-08-16
UPM9S 225NDS22.50P1/52019-05-232019-07-19
UPM9S 23NDS23.00P1/52019-05-232019-07-19
UPM9G 26NDS26.00C1/52019-05-232019-07-19
UPM9G 255NDS25.50C1/52019-05-232019-07-19
UPM9G 25NDS25.00C1/52019-05-232019-07-19
UPM9R 225NDS22.50P1/52019-05-232019-06-20
UPM9R 23NDS23.00P1/52019-05-232019-06-20
UPM9F 255NDS25.50C1/52019-05-232019-06-20
UPM9F 25NDS25.00C1/52019-05-232019-06-20
UPM9F 245NDS24.50C1/52019-05-232019-06-20
WRT9T 13NDS13.00P1/52019-05-232019-08-16
WRT9H 147NDS14.75C1/52019-05-232019-08-16
WRT9H 142NDS14.25C1/52019-05-232019-08-16
WRT9S 13NDS13.00P1/52019-05-232019-07-19
WRT9S 132NDS13.25P1/52019-05-232019-07-19
WRT9G 147NDS14.75C1/52019-05-232019-07-19
WRT9G 145NDS14.50C1/52019-05-232019-07-19
WRT9G 142NDS14.25C1/52019-05-232019-07-19
WRT9R 13NDS13.00P1/52019-05-232019-06-20
WRT9R 132NDS13.25P1/52019-05-232019-06-20
WRT9F 145NDS14.50C1/52019-05-232019-06-20
WRT9F 142NDS14.25C1/52019-05-232019-06-20
WRT9F 14NDS14.00C1/52019-05-232019-06-20

*C/P: C = Call (osto), P = Put (myynti)

Tukholmassa 23.05.2019

NORDEA BANK ABP

Per Wickman
Lisätietoja: Per Wickman puh.nro. +46 8 407 95 08

Liite

Warranttilehdistötiedote 2019-05-24

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIL OUT DB1 MINIFUTUURIN SELVITYSSUMMA

DANSKE BANK A/S YHTIÖTIEDOTE

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIL OUT DB1 MINIFUTUURIN SELVITYSSUMMA

Danske Bank A/S:n liikkeeseen laskeman MINIL OUT DB1 minifutuurin markkinatakaus on päättynyt kohde-etuuden hinnan saavutettua minifutuurin rajatason (Barrier Level). Kyseisen minifutuurin juoksuaika ja kaupankäynti päättyivät 23.5.2019 kello 10:30.

Markkinatakauksen päättyminen koskee seuraavaa minifutuuria:

Liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S

Kaupankäyntitunnus: MINIL OUT DB1

ISIN-koodi: DK0061130010

Kohde-etuus: Outokumpu Oyj

Rajatason saavuttamispäivä: 23.5.2019

Rajataso: 2.643851 euroa

Rahoitustaso: 2.569294 euroa

Kerroin: 1

Viimeinen kaupankäyntipäivä: 16.12.2022

Kohde-etuuden vertailuhintana käytetään rajatason saavuttamishetken ja sen jälkeisten kolmen tunnin kaupankäynnin alinta hintaa, joka on 2.595 euroa.

Selvityssummaksi muodostuu 0.025706 euroa / minifutuuri.

Minifutuuri on laskettu liikkeeseen Danske Bank A/S:n Irlannin keskuspankin 18.6.2018 hyväksymän warrantti- ja sertifikaattiohjelmaesitteen ja sen 24.7.2018, 3.10.2018, 9.10.2018, 19.10.2018, 12.11.2018, 12.12.2018, 18.1.2019, 26.2.2019 ja 9.5.2019 julkistettujen täydennysten mukaisesti. Ohjelmaesite täydennyksineen ja minifutuurin lopulliset ehdot ovat saatavilla osoitteessa www.danskebank.fi/warrantit.

Danske Bank A/S

Maj van Dijk

+ 358 (0)10 236 4836

Nordea Bank Abp laskee liikkeeseen 13 uutta minifutuuria 24.05.2019, sarjat 2019: L5N FI ja 2019: S5N FI

Nordea Bank Abp laskee minifutuurit liikkeeseen osana warrantti- ja sertifikaattiohjelmaansa, joka muodostuu 14.6.2018 julkaistusta ohjelmaesitteestä ja mahdollisista täydentävistä ohjelmaesitteistä sekä minifutuurien lopullisista ehdoista. Minifutuurien kohde-etuutena ovat DAX Index (Germany)

LiikkeeseenlaskijaNordea Bank Abp
InstrumenttiMinifutuuri
Kohde-etuusDAX Index (Germany)
Minifutuurien kokonaismäärä2 000 000 per ISIN
Kaupankäyntierä1 minifutuuri
MarkkinatakaajaNordea Bank Abp

Lisätietoa instrumenteista on saatavissa: http://www.nasdaqomxnordic.com/

KaupankäyntitunnusMinifutuurin ISIN-koodiKohde-etuus
SHRTDAXNONF60FI4000382205DAX Index (Germany)
SHRTDAXNONF61FI4000382213DAX Index (Germany)
SHRTDAXNONF62FI4000382221DAX Index (Germany)
SHRTDAXNONF63FI4000382239DAX Index (Germany)
SHRTDAXNONF64FI4000382247DAX Index (Germany)
SHRTDAXNONF65FI4000382254DAX Index (Germany)
LONGDAXNONF44FI4000382262DAX Index (Germany)
LONGDAXNONF45FI4000382270DAX Index (Germany)
LONGDAXNONF46FI4000382288DAX Index (Germany)
LONGDAXNONF47FI4000382296DAX Index (Germany)
LONGDAXNONF48FI4000382304DAX Index (Germany)
LONGDAXNONF49FI4000382312DAX Index (Germany)
LONGDAXNONF50FI4000382320DAX Index (Germany)

Tukholmassa 23.05.2019

NORDEA BANK Abp

Per Wickman

Lisätietoja: Per Wickman puh. nro. +46 8 407 95 08

Liite

Mini futures exchange notice 2019-05-24

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIL OUT DB1 MINIFUTUURIN MARKKINATAKAUS ON PÄÄTTYNYT

DANSKE BANK A/S PÖRSSITIEDOTE

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIL OUT DB1 MINIFUTUURIN MARKKINATAKAUS ON PÄÄTTYNYT

Danske Bank A/S:n liikkeeseen laskeman MINIL OUT DB1 minifutuurin markkinatakaus on päättynyt kohde-etuuden hinnan saavutettua minifutuurin rajatason (Barrier Level). Kyseisen minifutuurin juoksuaika ja kaupankäynti päättyivät 23.5.2019 kello 10:30.

Markkinatakauksen päättyminen koskee seuraavaa minifutuuria:

Liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S

Kaupankäyntitunnus: MINIL OUT DB1

ISIN-koodi: DK0061130010

Kohde-etuus: Outokumpu Oyj

Rajatason saavuttamispäivä: 23.5.2019

Rajataso: 2.643851 euroa

Rahoitustaso: 2.569294 euroa

Kerroin: 1

Viimeinen kaupankäyntipäivä: 16.12.2022

Minifutuuri on laskettu liikkeeseen Danske Bank A/S:n Irlannin keskuspankin 18.6.2018 hyväksymän warrantti- ja sertifikaattiohjelmaesitteen ja sen 24.7.2018, 3.10.2018, 9.10.2018, 19.10.2018, 12.11.2018, 12.12.2018, 18.1.2019, 26.2.2019 ja 9.5.2019 julkistettujen täydennysten mukaisesti. Ohjelmaesite täydennyksineen ja minifutuurin lopulliset ehdot ovat saatavilla osoitteessa www.danskebank.fi/warrantit.

Danske Bank A/S

Maj van Dijk

+ 358 (0)10 236 4836

facebook twitter