Etusivu » Arkistot 16.4.2019

Privanet Group Oyj laskee liikkeeseen kaksi viiden miljoonan euron joukkovelkakirjalainaa

Privanet Group Oyj
YHTIÖTIEDOTE
16.04.2019 kello 20.45

Privanet Group Oyj laskee liikkeeseen kaksi viiden miljoonan euron joukkovelkakirjalainaa

Privanet Group Oyj:n hallitus on päättänyt laskea liikkeeseen kaksi nimellisarvoltaan enintään viiden miljoonan euron suuruista vakuudetonta joukkovelkakirjalainaa, joita tarjotaan rajatulle määrälle suomalaisia sijoittajia. Privanet Group Oyj 1/2019 -joukkovelkakirjalainan maturiteetti on yksi vuosi ja sille maksetaan seitsemän prosentin vuotuista korkoa. Privanet Group Oyj 2/2019 -joukkovelkakirjalainan maturiteetti on kolme vuotta ja sille maksetaan yhdeksän prosentin vuotuista korkoa. Joukkovelkakirjalainojen etuoikeusasema on sama kuin muilla Privanet Group Oyj:n vakuudettomilla sitoumuksilla.

Joukkovelkakirjalainoista kertyvät varat käytetään Privanet Group Oyj:n 26.8.2019 erääntyvän joukkovelkakirjalainan takaisinmaksuun sekä konsernin yleisiin liiketoimintatarpeisiin. Joukkovelkakirjalainat lasketaan liikkeelle Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä.

Lisätietoja:
Privanet Group Oyj
Timo T. Laitinen, hallituksen puheenjohtaja
+358 (0)500 701 230
timo.laitinen@privanet.fi

Privanet Group Oyj
Karri Salmi, toimitusjohtaja
+358 (0)50 67 540
karri.salmi@privanet.fi

Privanet Group Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Valkia Advisors Oy, puh. +358 (0)50 368 6866

Privanet Group lyhyesti
Privanet Group Oyj on suomalainen sijoituspalvelukonsernin emoyhtiö. Konserniin kuuluvat Privanet Capital Markets Oy, joka keskittyy pääomajärjestelyihin, sekä Privanet Securities Oy, joka ylläpitää Suomen johtavaa listaamattomien yritysten arvopapereiden jälkimarkkinaa. Privanet Groupin toiminnan tarkoituksena on saattaa yhteen suomalaiset rahoitusta tarvitsevat yritykset ja sijoittajat. Privanet Group -konserni palvelee noin 17 000 asiakasta ympäri Suomen, ja sillä on paikallistoimistoja kahdellatoista paikkakunnalla. Yhtiön asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yhteisöt sekä institutionaaliset sijoittajat. www.privanet.fi, www.privanetgroup.fi

Jakelu
NASDAQ Helsinki Oy
Nordic Growth Market NGM AB
Keskeiset tiedotusvälineet
www.privanetgroup.fi

Liite

Announcement160419

Investors House Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 16.4.2019

Investors House OyjPörssitiedote16.4.2019
Investors House Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 16.4.2019
NASDAQ OMX Helsinki
Päivämäärä16.4.2019
PörssikauppaOsto
OsakelajiINVEST
Osakemäärä300osaketta
Keskihinta/ osake6,5947EUR
Kokonaishinta1 978,41EUR
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 16.4.2019
tehtyjen kauppojen jälkeen: 172 833 kpl.
Investors House Oyj:n puolesta
Nordea Bank Oyj
Janne SarvikiviIlari Isomäki
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Petri Roininen, puh 040 761 96 69
www.investorshouse.fi

Liite

INVEST_16.4_trades

Gofore Oyj: Gofore Oyj:n uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin liittyen Silver Planetin yrityskauppaan

GOFORE OYJ YHTIÖTIEDOTE 16.4.2019 KLO 14.00

Gofore Oyj:n uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin liittyen Silver Planetin yrityskauppaan

Gofore tiedotti 14.2.2019 digitaalisen transformaation konsulttiyritys Silver Planet Oy:n koko osakekannan ostosta.

Silver Planet Oy:n yrityskaupan kauppahinta maksetaan osin Gofore Oyj:n osakkeilla ja sen suorittamiseksi Gofore Oyj:n hallitus päätti 14.2.2019 suunnatusta annista, jossa annettiin yhteensä 852 001 uutta Gofore Oyj:n osaketta.

Uudet Goforen osakkeet on tänään 16.4.2019 merkitty kaupparekisteriin. Uudet osakkeet on tarkoitus liittää arvo-osuusjärjestelmään ja ottaa julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n First North Finland -markkinapaikalla arviolta 17.4.2019. Osakeannissa merkittyjen uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Goforen osakkeiden kokonaismäärä on 13 989 958. Uudet osakkeet vastaavat noin 6,1 % yhtiön osakekannasta uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen.

Uusien osakkeiden omistajat ovat sitoutuneet olemaan luovuttamatta näitä osakkeita 13.8.2021 asti.

Kauppa on kuvattu tarkemmin yhtiötiedotteessa, joka julkaistiin 14.2.2019 (https://cws.huginonline.com/G/174618/PR/201902/2235084_4.html).

Lisätietoja:
Timur Kärki, toimitusjohtaja, Gofore Oyj
p. 040 828 5886
timur.karki@gofore.com

Hyväksytty neuvonantaja: Evli Pankki Oyj, p. 040 579 6210

Gofore Oyj on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä noin 550 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta tai koodauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 50,6 milj. euroa. Gofore Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North -markkinapaikalla. Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.gofore.fi

eQ OYJ:N Q1 2019 OSAVUOSIKATSAUKSEN JULKISTAMINEN JA KUTSU TIEDOTUSTILAISUUTEEN

eQ OYJ SIJOITTAJAUUTINEN
16.4.2019, klo 11:00

eQ Oyj julkistaa Q1 2019 osavuosikatsauksen perjantaina 26.4.2019 noin klo 8:00. eQ esittelee osavuosituloksen 26.4.2019 klo 11:00 alkavassa analyytikoille, sijoittajille ja lehdistölle järjestettävässä tiedotustilaisuudessa eQ:n toimitiloissa osoitteessa Aleksanterinkatu 19 A, 5 krs, 00100 Helsinki.

Tilaisuuden esitys on nähtävissä yhtiön verkkosivuilla tilaisuuden alettua. Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan osallistumisesta osoitteeseen anniina.kouki@eq.fi.

eQ Oyj
Janne Larma, toimitusjohtaja

Lisätietoja: toimitusjohtaja Janne Larma, puh. +358 9 6817 8920

Jakelu: Nasdaq Helsinki, www.eQ.fi, keskeiset tiedotusvälineet

eQ-konserni on kotimainen Varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä yhtiöryhmä. eQ Varainhoito tarjoaa monipuolisia varainhoitopalveluita (ml. pääomarahastot ja kiinteistövarainhoito) sekä instituutioasiakkaille että yksityishenkilöille. Konsernin hallinnoitavat varat ovat 9,5 miljardia euroa. Konserniin kuuluva Advium Corporate Finance tarjoaa yritys- ja kiinteistöjärjestelyihin sekä pääomajärjestelyihin liittyviä palveluja.

Lisätietoa konsernista saa sivuilta www.eQ.fi.

Consolis vahvistaa asemaansa Pohjois-Euroopassa ja Latviassa ostamalla enemmistöosuuden TMB-konsernista.

consolis_pantone

LEHDISTÖTIEDOTE

Consolis vahvistaa asemaansa Pohjois-Euroopassa ja Latviassa ostamalla enemmistöosuuden TMB-konsernista.

Pariisi, 16. huhtikuuta 2019

Euroopan johtaviin betonielementtien valmistajiin kuuluva Consolis-konserni on tänään julkistanut sopimuksen, joka koskee Suomessa ja Baltiassa vahvassa asemassa olevan betonielementtivalmistaja TMB-konsernin Suomen ja Latvian toimintojen ostoa.

Yrityskaupan avulla Consolis vahvistaa läsnäoloaan Pohjois-Euroopassa ja Latviassa. TMB-konsernilla on yli 50 vuoden kokemus alalla sekä asuin- että toimitilarakentamisessa. Yhtiö toimii Suomessa Betonimestarit Oy -nimellä ja Latviassa nimellä TMB Elements SIA. Näiden Consolis-konsernin ostamien yhtiöiden myynti oli yli 100 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Kauppa on osa Consolis-konsernin kasvu- ja kehitysstrategiaa keskeisenä eurooppalaisena rakennusalan yhtiönä. Se on jatkoa Consolis-konsernin marraskuussa 2018 suorittamalle johtavan espanjalaisen betonielementtienvalmistaja Tecnycontan ostolle.

Nicolas Yatzimirsky, Consolis-konsernin pääjohtaja, toteaa:
“Ostaessamme pääosan TMB-konsernista vahvistamme toimintaamme Pohjois-Euroopassa ja Baltian maissa, mikä on yksi merkittävimmistä markkina-alueistamme Euroopassa. TMB-konserni ja sen tytäryhtiöt Suomessa ja Latviassa ovat rakentaneet pitkäaikaisia asiakkuuksia ja yhtiöillä on arvokasta tietotaitoa. Yhtiöiden yhdistämisen myötä pystymme paremmin täyttämään asiakkaiden tarpeet laajalla ja innovatiivisella tuote-, palvelu- ja ratkaisuvalikoimalla tällä alueella.”

Jaan Luts, TMB-yhtiön toimitusjohtaja:
“Consolis-konsernin Suomen ja Latvian toimintojen hankinta on osoitus viime vuosien saavutuksistamme ja tiimiemme osaamisesta. Consolis on johtava betoniratkaisujen tuottaja ja yhtiöllä on vahvat perusteet kasvaa edelleen. TMB jatkaa toimintaansa Virossa itsenäisenä toimijana.”

Tietoja Consolis-yhtiöstä:
Consolis on yksi Euroopan johtavista betonitekniikkaan perustuvien ratkaisujen tuottajistarakennusteollisuuden, rataliikenteen sekä infra- ja kaupunkirakentamisen tarpeisiin. Yhtiö työllistää yli 11 000 työntekijää 21 maassa kautta maailman ja sen liikevaihto oli 1,5 miljardia euroa vuonna 2018. Yhtiö on yksi keskeisistä globaalin talouskehityksen kumppaneista.
www.consolis.com

Lisätietoja:
Amanda Jones

Head of Communication and External Affairs

press@consolis.com
Puh. +33 622 171 844

PONSSEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2019

– Liikevaihto oli 143,1 (142,1) miljoonaa euroa.

– Liiketulos oli 12,9 (17,1) miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti 9,0 (12,0).

– Tulos ennen veroja oli 13,2 (15,4) miljoonaa euroa.

– Liiketoiminnan rahavirta oli 0,9 (19,3) miljoonaa euroa.

– Osakekohtainen tulos oli 0,36 (0,42) euroa.

– Omavaraisuusaste oli 53,5 (53,2) prosenttia.

– Tilauskanta oli 367,9 (173,8) miljoonaa euroa.

TOIMITUSJOHTAJA JUHO NUMMELA:

Kuluneella neljänneksellä metsäkoneiden kysyntä jatkui erittäin hyvällä tasolla ja yhtiön tilausvirta oli erinomainen. Tilauskantamme kasvoi entisestään ja euromääräinen tilauskantamme oli katsauskauden lopussa huikea 367,9 miljoonaa euroa.

Ensimmäisellä neljänneksellä yhtiön liikevaihto oli 143,1 (142,1) miljoonaa euroa. Osa uusien koneiden laskutuksesta siirtyy toiselle vuosineljännekselle, mikä johtuu uusien tuotteiden tuotantoonsaatosta ja siihen liittyvistä komponenttien saatavuushaasteista. Huoltopalveluiden liikevaihto kasvoi jälleen erinomaisesti ja asiakkaidemme kiivas työtahti näkyi selvästi huoltoliiketoimintamme kasvussa. Myös vaihtokoneiden kysyntä oli erinomaista ja vaihtokoneiden liikevaihto oli samalla tasolla kuin vertailukautena. Kansainvälisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli 76,3 (73,9) prosenttia.

Liikevoitto kuluneella neljänneksellä oli 12,9 (17,1) miljoonaa euroa. Katsauskauden liiketulosprosentti oli 9,0 (12,0). Laskutuksen viiveet yhdessä kulujen kasvun kanssa vaikuttivat kannattavuuteen heikentävästi kuluneella neljänneksellä. Rahavirta oli ensimmäisellä neljänneksellä 0,9 (19,3) miljoonaa euroa.

Vieremän tehdas ja Ponssea ympäröivä valmistusverkosto toimivat hyvin. Komponenttisaatavuuteen liittyy edelleen riskejä, mutta saatavuus helpottunee lähikuukausina. Samalla tuotantoonsaattoon liittyvät haasteet on hoidettu kuntoon ja koneet saadaan toimitukseen tulevan neljänneksen aikana. Sarjavalmistukseen on alkuvuodesta saatettu nosturi PONSSE K121, PONSSE Active Crane -kuormaimenhallinta sekä Stage V -päästövaatimusten mukaiset uudet moottorit EU-alueella. Lisäksi tämän vuoden aikana tuotantoon tullaan vielä saattamaan uusista harvesterimalleistamme PONSSE Cobra ja uusista kuormatraktorimalleistamme PONSSE Bison.

LIIKEVAIHTO

Konsernin liikevaihdoksi muodostui katsauskauden aikana 143,1 (142,1) miljoonaa euroa, joka on 0,7 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella. Kansainvälisten liiketoimintojen osuus kokonaisliikevaihdosta oli 76,3 (73,9) prosenttia.

Liikevaihto jakautui alueittain seuraavasti: Pohjois-Eurooppa 36,9 (41,3) prosenttia, Keski- ja Etelä-Eurooppa 22,4 (20,2) prosenttia, Venäjä ja Aasia 18,5 (19,5) prosenttia, Pohjois- ja Etelä-Amerikka 22,0 (18,0) prosenttia sekä muut maat 0,2 (1,0) prosenttia.

TULOSKEHITYS

Liiketulos oli 12,9 (17,1) miljoonaa euroa. Liiketuloksen osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella 9,0 (12,0) prosenttia. Konsernin sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 19,8 (25,3) prosenttia.

Henkilöstökulut olivat katsauskauden aikana 22,1 (20,3) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut kulut olivat 14,2 (12,8) miljoonaa euroa. Rahoitustuotot ja -kulut olivat nettomääräisesti 0,4 (-1,7) miljoonaa euroa. Rahoituseriin on kirjattu valuuttakurssien muutoksista aiheutuneet kurssivoitot ja -tappiot, joiden nettovaikutus katsauskauden aikana oli 0,8 (-1,4) miljoonaa euroa. Katsauskauden tulokseksi muodostui 10,2 (11,7) miljoonaa euroa. Laimennettu ja laimentamaton osakekohtainen tulos (EPS) oli 0,36 (0,42) euroa.

TASE JA RAHOITUS

Konsernitaseen loppusumma oli katsauskauden päättyessä 404,9 (362,3) miljoonaa euroa. Vaihto-omaisuuden määrä oli 150,5 (132,1) miljoonaa euroa. Myyntisaamisia oli 40,9 (35,8) miljoonaa euroa sekä likvidejä kassavaroja 45,9 (54,7) miljoonaa euroa. Konsernin oman pääoman määrä oli 211,8 (186,7) miljoonaa euroa ja emoyhtiön oma pääoma (FAS) oli 192,1 (177,2) miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä oli 70,4 (67,8) miljoonaa euroa. Yhtiön rahoituslimiiteistä on käytössä 0 %. Emoyhtiön saamiset muilta konserniyhtiöiltä olivat nettomääräisesti 84,1 (84,0) miljoonaa euroa. Emoyhtiön saatavat tytäryhtiöiltä koostuvat pääosin myyntisaamisista. Konsernin nettovelat olivat 24,4 (13,0) miljoonaa euroa ja nettovelkaantumisaste (net gearing) 11,5 (6,9) prosenttia. Omavaraisuusaste oli katsauskauden päättyessä 53,5 (53,2) prosenttia.

Liiketoiminnan rahavirta oli 0,9 (19,3) miljoonaa euroa. Investointien rahavirta oli -5,5 (-6,5) miljoonaa euroa.

SAADUT TILAUKSET JA TILAUSKANTA

Uusia tilauksia saatiin katsauskauden aikana 222,8 (192,7) miljoonan euron arvosta ja tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 367,9 (173,8) miljoonaa euroa.

JAKELUVERKOSTO

Ponsse-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt ovat Ponsse AB, Ruotsi; Ponsse AS, Norja; Ponssé S.A.S., Ranska; Ponsse UK Ltd, Iso-Britannia; Ponsse Machines Ireland Ltd, Irlanti, Ponsse North America, Inc., Amerikan Yhdysvallat; Ponsse Latin America Ltda, Brasilia; Ponsse Uruguay S.A., Uruguay; OOO Ponsse, Venäjä; Ponsse Asia-Pacific Ltd, Hong Kong; Ponsse China Ltd, Kiina sekä Epec Oy, Suomi. Konserniin kuuluu myös kiinteistöyhtiö Ponsse Centre, Venäjä. Lisäksi konserniin kuuluu osakkuusyhtiö Sunit Oy, Suomi, josta Ponsse Oyj:n omistusosuus on 34 prosenttia.

TUOTEKEHITYS JA INVESTOINNIT

Konsernin tuotekehitysmenot olivat katsauskaudella yhteensä 4,8 (4,0) miljoonaa euroa, joista aktivoitiin 1,3 (0,9) miljoonaa euroa.

Käyttöomaisuusinvestointien määrä oli 5,6 (6,5) miljoonaa euroa. Ne koostuivat tuotekehitysaktivointien lisäksi rakennusinvestoinneista ja tavanomaisista koneiden ja laitteiden ylläpito- ja korvausinvestoinneista. Investoinnit eivät sisällä IFRS 16 standardin käyttöönoton myötä taseeseen kirjattuja käyttöoikeusomaisuuseriä, joiden arvo on 3,5 miljoonaa euroa.

JOHTO

Yhtiön johtoryhmään kuuluivat seuraavat jäsenet: puheenjohtajana toimiva toimitusjohtaja Juho Nummela, talousjohtaja Petri Härkönen, teknologia- ja tuotekehitysjohtaja Juha Inberg, huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen, henkilöstöjohtaja Paula Oksman, toimitusketjusta vastaava johtaja Tommi Väänänen sekä toimitusjohtajan sijainen, myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén. Yhtiön johdolla on tavanomainen johdon vastuuvakuutus.

Myynnin aluejohtajaorganisaation johdossa toimivat konsernin myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén ja huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen. Aluejohtajat raportoivat Ponsse Oyj:n jälleenmyyjäverkostosta vastaavalle johtaja Marko Mattilalle. Tytäryhtiöiden toimitusjohtajat ja Marko Mattila raportoivat Ponsse Oyj:n myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrénille.

Aluejako ja vastuuhenkilöt on esitetty alla:
Pohjois-Eurooppa:
Jani Liukkonen (Suomi),
Carl-Henrik Hammar (Ruotsi ja Tanska),
Tarmo Saks (Viro, Latvia ja Liettua) 1.1.2019 alkaen ja
Sigurd Skotte (Norja).

Keski- ja Etelä-Eurooppa:
Tuomo Moilanen (Saksa ja Itävalta),
Clément Puybaret (Ranska),
Janne Tarvainen (Espanja ja Portugali),
Dean Robson (Iso-Britannia),
Gary Glendinning (Irlanti, Unkari, Romania, Slovenia, Kroatia ja Serbia) ja
Tarmo Saks (Puola, Tsekki ja Slovakia) 1.1.2019 alkaen.

Venäjä ja Aasia:
Jaakko Laurila (Venäjä ja Valko-Venäjä),
Janne Tarvainen (Australia ja Etelä-Afrikka) ja
Risto Kääriäinen (Kiina ja Japani),

Pohjois- ja Etelä-Amerikka:
Pekka Ruuskanen (USA),
Eero Lukkarinen (Kanada),
Fernando Campos (Brasilia) ja
Martin Toledo (Uruguay, Chile ja Argentiina).

HENKILÖSTÖ

Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 1 729 (1 573) henkilöä. Katsauskauden päättyessä konsernin palveluksessa oli 1 750 (1 589) henkilöä.

OSAKKEET

Yhtiön rekisteröity osakepääoma koostuu 28 000 000 osakkeesta. Osakkeiden vaihto ajalla 1.1.–31.3.2019 oli 334 913 kappaletta, joka on 1,2 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä. Vaihdon arvo oli 9,3 miljoonaa euroa. Katsauskauden alin kurssi oli 24,80 euroa osakkeelta ja ylin 29,50 euroa osakkeelta.

Katsauskauden päätöskurssi oli 29,10 euroa osakkeelta ja koko osakekannan markkina-arvo 814,8 miljoonaa euroa.

Katsauskauden päättyessä yhtiöllä ei ollut hallussaan omia osakkeita.

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle antamista valtuutuksista ja muista päätöksistä on annettu erillinen tiedote 3.4.2019.

HALLINNOINTI

Yhtiön päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiön hallitus on vahvistanut tämän hallinnointikoodin, joka noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n hallituksen hyväksymää Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2015. Koodin tarkoituksena on varmistaa, että yhtiötä johdetaan ammattitaitoisesti ja että käytössä ovat eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoiset liiketoimintaperiaatteet ja käytännöt.

Hallinnointikoodi on luettavissa yhtiön internet-sivujen sijoittajaosiossa.

RISKIENHALLINTA

Riskienhallinta perustuu yhtiön arvoihin sekä strategisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin. Riskienhallinnan tavoitteena on tukea yhtiön strategiassa määritettyjen tavoitteiden toteutumista sekä turvata yhtiön taloudellista kehitystä ja liiketoiminnan jatkuvuutta.

Riskienhallinnan tehtävänä on tunnistaa, arvioida ja seurata liiketoiminnassa esiintyviä riskejä, joilla voi olla vaikutusta yhtiön strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumiseen tai liiketoiminnan jatkuvuuteen. Tämän pohjalta tehdään päätökset tarvittavista toimenpiteistä, joilla riskejä ennaltaehkäistään ja havaittuihin riskeihin reagoidaan.

Riskienhallinta on osa normaalia, päivittäistä liiketoimintaa ja sisällytetty osaksi johtamisjärjestelmää. Riskienhallintaa ohjaa hallituksen hyväksymä riskienhallintapolitiikka.

Riskinä pidetään mitä tahansa tapahtumaa, joka vaarantaa yhtiön tavoitteiden toteutumisen tai uhkaa liiketoiminnan jatkuvuutta. Toisaalta riski voi olla myös positiivinen tapahtuma, jolloin riskiä käsitellään mahdollisuutena. Kukin riski arvioidaan sen vaikutuksen ja toteutumisen todennäköisyyden perusteella. Riskien hallintakeinoja ovat riskin välttäminen, pienentäminen ja siirtäminen. Lisäksi riskejä voidaan hallita kontrolloimalla ja minimoimalla niiden vaikutusta.

LÄHIAJAN RISKIT JA NIIDEN HALLINTA

Maailman talouden epävarmuus saattaa vaikuttaa metsäkoneiden kysynnän heikkenemiseen. Epävarmuutta voi lisätä kehittyvien maiden valuuttamarkkinoiden volatiliteetti. Erityisesti geopoliittinen tilanne lisää epävarmuutta rahoitusmarkkinoiden toimivuuden ja pakotteiden kautta. Vientimaiden vero- ja tullilainsäädännöissä tapahtuvat muutokset voivat vaikeuttaa yhtiön harjoittamaa vientikauppaa tai sen kannattavuutta. Riskit toimittajaverkostossa voivat aiheuttaa häiriöitä materiaalisaatavuuteen.

Emoyhtiö seuraa konsernin sisäisten ja ulkoisten myyntisaamisten arvon muutoksia sekä niihin liittyvää riskiä arvonalentumisesta.

Yhtiön rahoituksen riskienhallinnan keskeisenä tavoitteena on maksuvalmius-, korko- ja valuuttariskien hallinta. Maksuvalmiuden varmistamiseksi yhtiöllä on käytössään eri rahoittajien kanssa tehtyjä luottolimiittisopimuksia. Haitallisten koronmuutosten vaikutusta minimoidaan käyttämällä erilaisiin viitekorkoihin sidottuja luottoja sekä koronvaihtosopimuksia. Valuuttakurssimuutosten vaikutusta vähennetään johdannaissopimusten avulla.

LÄHIAJAN NÄKYMÄT

Konsernin euromääräisen liikevoiton odotetaan olevan vuonna 2019 hieman suurempi kuin 2018.

Ponssen vahvasti uusiutunut ja kilpailukykyinen tuotemallisto sekä uudet huoltopalveluratkaisut ovat kasvattaneet yhtiötä merkittävästi. Markkinatilanne on jatkunut suotuisana. Vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana komponenttien saatavuus tulee jatkumaan erittäin haastavana.

Investointimme suuntautuvat enenevässä määrin tuotekehitykseen ja tuoteteknologiaan sekä huoltopalveluverkoston kehittämiseen Suomessa ja ulkomailla. Vieremän tehtaalla keskitytään uusien tuotteiden ylösajoon ja kapasiteetin nostoon lopputuotteiden laatu ja luotettavuus huomioiden.

PONSSE-KONSERNI

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (1 000 eur)

IFRSIFRSIFRS
1-3/191-3/181-12/18
LIIKEVAIHTO143 085142 115612 435
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-)19 3107 660-1 508
Liiketoiminnan muut tuotot5423242 768
Materiaalit ja palvelut-108 598-96 183-395 660
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut-22 052-20 270-85 289
Poistot-5 185-3 751-15 836
Liiketoiminnan muut kulut-14 245-12 823-55 193
LIIKETULOS12 85717 07161 717
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista-3825-77
Rahoitustuotot ja –kulut423-1 694-5 317
TULOS ENNEN VEROJA13 24215 40356 324
Tuloverot-3 078-3 707-12 625
TILIKAUDEN TULOS10 16411 69643 699
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT:
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot1 178-364-318
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ11 34211 33243 381
Laimennettu ja laimentamaton tulos/osake0,360,421,56

KONSERNITASE (1 000 eur)

IFRSIFRSIFRS
31.3.1931.3.1831.12.18
VARAT
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineettomat hyödykkeet26 74323 53526 298
Liikearvo3 7963 8003 800
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet112 70297 699108 818
Sijoitukset98103103
Osuudet osakkuusyrityksissä506647545
Pitkäaikaiset saamiset2 3079282 447
Laskennalliset verosaamiset4 1302 7893 242
PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ150 281129 500145 252
LYHYTAIKAISET VARAT
Vaihto-omaisuus150 532132 118126 628
Myyntisaamiset40 82935 76943 379
Tuloverosaaminen 4349891 423
Muut lyhytaikaiset saamiset16 9519 21411 275
Rahavarat45 90754 70951 105
LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ254 653232 798233 811
VARAT YHTEENSÄ404 934362 299379 063
OMA PÄÄOMA JA VELAT
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma7 0007 0007 000
Muut rahastot3 4622 4233 462
Muuntoerot4 2051 5903 027
Omat osakkeet0-3460
Kertyneet voittovarat197 108176 059186 667
EMOYHTIÖN OMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA211 775186 725200 155
PITKÄAIKAISET VELAT
Korolliset velat47 01546 03245 651
Laskennalliset verovelat1 2245731 295
Muut pitkäaikaiset velat42512943
PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ48 66346 73446 990
LYHYTAIKAISET VELAT
Korolliset velat23 35721 79523 920
Varaukset5 5025 0645 418
Tilikauden verovelat1 5361 581 808
Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat114 101100 400101 773
LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ144 496128 840131 919
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ404 934362 299379 063
RAHAVIRTALASKELMA (1 000 eur)

IFRSIFRSIFRS
1-3/191-3/181-12/18
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA:
Tilikauden tulos10 16411 69643 699
Oikaisut:
Rahoitustuotot ja –kulut-4231 6435 317
Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta38-2577
Poistot5 1853 75115 836
Tuloverot 3 0783 70712 625
Muut oikaisut636-61-3 368
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta18 67920 71274 186
Käyttöpääoman muutos:
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos-7 1207 034-111
Vaihto-omaisuuden muutos-23 904-9 816-4 326
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos15 5836 9007 794
Pakollisten varausten muutos84-705-351
Saadut korot7635244
Maksetut korot-82-90-770
Muut rahoituserät-256-637-2 458
Maksetut verot-2 189-4 102-12 866
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A)87019 33161 341
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin-5 587-6 541-32 508
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot7525675
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B)-5 512-6 515-31 833
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Omien osakkeiden hankkiminen00-93
Lyhytaikaisten lainojen nostot/takaisinmaksut-896-3801 851
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut00-450
Rahoitusleasingvelkojen nostot/takaisinmaksut-483-3422
Pitkäaikaisten saamisten muutos53564970
Maksetut osingot00-20 975
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C)-1 326151-18 675
Rahavarojen muutos (A+B+C)-5 96712 96610 834
Rahavarat 1.1.51 10542 59642 596
Valuuttakurssimuutosten vaikutus770-853-2 324
Rahavarat 31.3./31.12.45 90754 70951 105

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (1 000 eur)

A = Osakepääoma
B = Ylikurssi- ja muut rahastot
C = Muuntoerot
D = Omat osakkeet
E = Kertyneet voittovarat
F = Oma pääoma yhteensä
EMOYHTIÖN OMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA
ABCDEF
OMA PÄÄOMA 1.1.20197 0003 4623 0270186 667200 155
Muuntoerot1 1781 178
Katsauskauden tulos10 16410 164
Katsauskauden laaja tulos1 17810 16411 342
Suorat kirjaukset voittovaroihin278278
OMA PÄÄOMA 31.3.20197 0003 4624 2050197 108211 775
OMA PÄÄOMA 1.1.20187 0002 452-183 -346167 923176 846
Aikaisempia kausia koskeva oikaisu *)-293 528-3 525-26
OMA PÄÄOMA 1.1.20187 0002 4233 345 -346164 398176 819
Muuntoerot-364-364
Katsauskauden tulos11 69611 696
Katsauskauden laaja tulos-36411 69611 332
Suorat kirjaukset voittovaroihin-1 426-1 426
OMA PÄÄOMA 31.3.20187 0002 4232 981-346174 668186 725

*) Uuden konsolidointijärjestelmän mahdollistamana yhtiö on siirtynyt esittämään tilikauden 2018 alusta alkaen kaikki oman pääoman kurssierot Muuntoerot –erässä. Aikaisemmin kertyneiden voittovarojen kurssierot on esitetty voittovarojen sisällä. Muutoksella ei ole vaikutusta aikaisemmin raportoituihin tunnuslukuihin.

31.3.1931.3.1831.12.18
1. LEASINGVASTUUT (1 000 eur)9611 3381 342
2. VASTUUSITOUMUKSET (1 000 eur)31.3.1931.3.1831.12.18
Kiinteistöjen arvonlisäveron tarkistusvastuu8 5214 7727 839
Muut vastuut874987
YHTEENSÄ8 6084 8217 926
3. VARAUKSET (1 000 eur)Takuuvaraus
1.1.20195 418
Lisätyt varaukset413
Perutut varaukset-329
31.3.20195 502
TUNNUSLUVUT31.3.1931.3.1831.12.18
Tutkimus- ja kehityskulut (Me)4,84,017,5
Investoinnit käyttöomaisuuteen (Me)5,66,532,5
% liikevaihdosta3,94,65,3
Henkilöstö keskimäärin1 7291 5731 635
Tilauskanta (Me)367,9173,8294,9
Omavaraisuusaste %53,553,254,0
Laimennettu ja laimentamaton tulos/osake (eur)0,360,421,56
Oma pääoma/osake (eur)7,566,677,15

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT

Sijoitetun pääoman tuotto- %:
Tulos ennen veroja + rahoituskulut
———————————————————————————————–
Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat (keskimäärin vuoden aikana) * 100

Henkilöstö keskimäärin:
Kuukausien viimeisen päivän henkilökunnan lukumäärien keskiarvo. Laskelmaa on oikaistu osa-aikaisesti palveluksessa olleiden henkilöiden osalta.

Nettovelkaantumisaste, %:
Korolliset rahoitusvelat – rahavarat
———————————————–
Oma pääoma * 100

Omavaraisuusaste, %:
Oma pääoma + Määräysvallattomien osuus
————————————————————
Taseen loppusumma – saadut ennakot * 100

Tulos/osake:
Tilikauden tulos – Määräysvallattomien osuus
——————————————————————————————–
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana

Oma pääoma/osake:
Oma pääoma
————————————————————–
Tilinpäätöspäivän osakeantioikaistu osakemäärä

SAADUT TILAUKSET (Me)

1-3/191-3/181-12/18
Ponsse-konserni222,8192,7785,7

Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen ja sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34:n vaatimuksia. Osavuosikatsauksessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin 31.12.2018 laaditussa vuositilinpäätöksessä pois lukien 1.1.2019 käyttöönotettua uutta standardia IFRS 16 ”Vuokrasopimukset”.

Uuden IFRS 16 ”Vuokrasopimukset” standardin seurauksena konserni kirjasi taseeseen ei purettavissa olevat vuokrasopimukset. Konserni hyödynsi standardin sallimaa helpotusta, jonka mukaan lyhytaikaisia ja arvoltaan vähäisiä omaisuuseriä koskevia vuokrasopimuksia ei ole kirjattu taseeseen. Toistaiseksi voimassa olevien vuokrasopimusten osalta konserni kirjaa taseeseen vain sellaiset vuokrasopimukset, joiden irtisanomisaika on yli 12 kuukautta eivätkä ne sisällä merkittävää purkuehtoa. Katsauskauden lopussa käyttöoikeusomaisuuserät olivat 3,5 miljoonaa euroa, jotka sisältyvät konserni taseen aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet –ryhmään. Vastaavasti konsernitaseen pitkä- ja lyhytaikaisiin korollisiin velkoihin sisältyy 3,5 miljoonaa euroa vuokrasopimusvelkaa. Katsauskauden tulokseen on kirjattu käyttöoikeusomaisuuserään liittyvää poisto- ja rahoituskulua 0,5 miljoonaa euroa. Rahavirtalaskelman osalta IFRS 16 standardin soveltaminen kasvatti liiketoiminnan rahavirtaa ja pienensi rahoituksen rahavirtaa 0,5 meur. Siirtymisessä on noudatettu yksinkertaistettua menettelytapaa, eikä käyttöönottoa edeltävän vuoden vertailulukuja ole oikaistu.

Edellä esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.

Edellä esitetyt luvut ovat pyöristettyjä, josta johtuen ne saattavat poiketa virallisessa tilinpäätöksessä esitetyistä.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuuteen suuntautuneita lausumia, jotka perustuvat tällä hetkellä yhtiön johdon tiedossa oleviin oletuksiin sekä sen tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin. Vaikka johto uskoo, että tulevaisuuteen suuntautuneet oletukset ovat perusteltuja, mitään varmuutta ei ole siitä, että kyseiset oletukset osoittautuvat oikeiksi. Tämän vuoksi tulokset voivat poiketa merkittävästi tulevaisuuteen suuntautuneisiin lausumiin sisältyneistä oletuksista johtuen muun muassa muutoksista taloudessa, markkinoilla, kilpailuolosuhteissa, lainsäädännössä sekä valuuttakursseissa.

Vieremällä 16. huhtikuuta 2019

PONSSE OYJ

Juho Nummela
Toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Juho Nummela 0400 495 690
Talousjohtaja Petri Härkönen 050 409 8362

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com

Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti.

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla.

Liite

Ponsse Oyj_Osavuosikatsaus Q1_2019

facebook twitter