Etusivu » Ovaro jatkaa omien osakkeiden hankintaa

Ovaro jatkaa omien osakkeiden hankintaa

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj

Luokka: Muutokset omien osakkeiden omistuksessa

Julkaistavissa 15.2.2019 klo 12.45

Ovaro jatkaa omien osakkeiden hankintaa

Ovaro Kiinteistösijoitus Oy:n hallitus on päättänyt yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella jatkaa yhtiön omien osakkeiden hankintaa.

Ovaro hankkii omia osakkeita enintään 40 000 kappaletta, eli enintään noin 0,4% koko osakekannasta. Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Omien osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan 21.2.2019 ja lopetetaan 31.3.2019 tai kun määrä on tullut täyteen.

”Omien osakkeiden osto on järkevä tapa palkita kärsivällisiä omistajia, koska osinkoa ei tänä vuonna makseta hallituksen koolle kutsuttavalle yhtiökokoukselle tekemän esityksen mukaan ja koska osinkoa ei maksettu viime vuonna ja pörssikurssi on niin kaukana Ovaron osakekohtaisesta nettovarallisuudesta”, sanoo toimitusjohtaja Kari Sainio. Ovaro Kiinteistösijoituksen osakekohtainen EPRA NAV 31.12.2018 oli 8,55 euroa, kun Ovaron osakekurssi on alkuvuonna 2019 vaihdellut 4,83-4,92 euron välillä.

Ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 10.9.2018 hallituksen päättämään enintään 900 000 oman osakkeen hankkimisesta, yhdessä tai useammassa erässä, yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Yhtiön omia osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena yrityskaupoissa tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää sekä muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi.

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:llä on 9 598 910 osaketta, joista yhtiöllä itsellään 40.000 kpl, jotka hankittiin ajalla 11.12.2018- 9.2.2019.

Lisätiedot:
hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen, p. 040 761 9669
toimitusjohtaja Kari Sainio, p. 0400 209 147

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.ovaro.fi

Jätä kommentti

facebook twitter