Etusivu » L&T uudistaa segmenttirakennettaan ja konsernin johtoryhmän kokoonpanoa

L&T uudistaa segmenttirakennettaan ja konsernin johtoryhmän kokoonpanoa

Lassila & Tikanoja Oyj
Pörssitiedote
26.2.2019 klo 08.00

L&T uudistaa segmenttirakennettaan

L&T selkeyttää segmenttirakennettaan 1.1.2019 alkaen. Uudessa rakenteessa Lassila & Tikanojalla on neljä raportointisegmenttiä – Ympäristöpalvelut, Teollisuuspalvelut, Kiinteistöpalvelut Suomi ja Kiinteistöpalvelut Ruotsi. Muutoksen avulla pyritään hyödyntämään paremmin materiaalivirtoihin perustuvien liiketoimintojen keskinäiset synergiat sekä kiinteistöihin liittyvien liiketoimintojen keskinäiset synergiat ja kasvumahdollisuudet maakohtaisesti.

Suomen osalta nykyiseen Kiinteistöpalvelut-segmenttiin liitetään Suomen kiinteistötekniset palvelut. Ruotsin kiinteistötekniikkaliiketoiminta ja siivousliiketoiminta yhdistetään omaksi raportointisegmentiksi. Uusiutuvat Energialähteet yhdistetään Ympäristöpalvelut-segmenttiin.

Vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsaus laaditaan uuden raportointirakenteen mukaisesti.

Lassila & Tikanoja julkaisee raportointisegmenttien vertailukelpoiset tiedot vuodelta 2018 ennen Q1/2019 osavuosikatsauksen julkaisua.

Muutoksia konsernin johtoryhmässä

Kiinteistöpalvelut Suomen toimialajohtajaksi on nimitetty Tuomas Mäkipeska 26.2.2019 alkaen. Mäkipeska toimii toimialajohtajana vähintään vuoden 2019 loppuun asti. Mäkipeska on toiminut konsernin talousjohtajana vuodesta 2017 lähtien.

Ruotsin Kiinteistöpalveluiden toimialajohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Erik Sundström 26.2.2019 alkaen. Sundström on toiminut Ruotsin kiinteistötekniikan liiketoimintajohtajana vuodesta 2017 lähtien.

Konsernin vt. talousjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Juha Jaatinen. Hän on aikaisemmin toiminut mm. Okmetic Oyj:n talousjohtajana.

Konsernin lakiasiainjohtaja Sirpa Huopalainen nimitetään johtoryhmän jäseneksi 26.2.2019 lähtien. Hän on toiminut konsernin lakiasiainjohtajana vuodesta 2012 lähtien.

Suomen Kiinteistöpalvelut toimialaa johtanut Tutu Wegelius-Lehtonen on jättänyt yhtiön 25.2.2019.

Lassila & Tikanoja Oyj:n konsernin johtoryhmä 26.2. alkaen:

– Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja

– Sirpa Huopalainen, lakiasiainjohtaja

– Juha Jaatinen, vt. talousjohtaja

– Kirsi Matero, henkilöstöjohtaja

– Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja

– Tuomas Mäkipeska, toimialajohtaja, Kiinteistöpalvelut​​ Suomi

– Petri Salermo, toimialajohtaja, Ympäristöpalvelut

– Erik Sundström, toimialajohtaja, Kiinteistöpalvelut Ruotsi

– Antti Tervo, toimialajohtaja, Teollisuuspalvelut

LASSILA & TIKANOJA OYJ

Eero Hautaniemi
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Eero Hautaniemi, puh. 010 636 2810

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka toteuttaa kiertotaloutta käytännössä. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Autamme asiakkaitamme säilyttämään kiinteistöjen ja materiaalien arvon sekä säästämään ympäristöä. Teemme tämän tarjoamalla vastuullisia ja kestäviä palveluratkaisuja, jotka helpottavat asiakkaidemme arkea. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2018 oli 802,2 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 600 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lt.fi

Jätä kommentti

facebook twitter