Etusivu » Arkistot 4.2.2019

Sanoma on allekirjoittanut uuden 550 milj. euron rahoitussopimuksen

Sanoma Oyj, lehdistötiedote, 4.2.2019 klo 16.45

Sanoma on allekirjoittanut uuden 550 milj. euron rahoitussopimuksen

Sanoma Oyj on allekirjoittanut 550 milj. euron syndikoidun rahoitussopimuksen yhdeksän yhteistyöpankkinsa kanssa. Sopimus koostuu kahdesta osasta: 250 milj. euron nelivuotisesta lainasta ja 300 milj. euron viisivuotisesta luottolimiitistä. Lainaa lyhennetään kolmessa vuotuisessa 50 milj. euron erässä vuoden 2020 kolmannesta vuosineljänneksestä alkaen. Viimeinen 100 milj. euron lyhennys maksetaan lainan lopullisena eräpäivänä.

Laina käytetään suunnitellun Iddinkin yritysoston rahoittamiseen, jonka Sanoma julkisti 11.12.2018. Kaupan arvioidaan toteutuvan vuoden 2019 toisella tai kolmannella vuosineljänneksellä.

Luottolimiitti korvaa nykyisen samansuuruisen luottolimiitin, joka olisi erääntynyt helmikuussa 2020, ja sitä käytetään konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin.

”Olemme tyytyväisiä tämän meille tärkeän rahoitussopimuksen onnistuneesta syndikoinnista ja allekirjoittamisesta. Pankkiryhmämme kasvaa seitsemästä pankista yhdeksään, mikä tukee kasvustrategiamme toteuttamista jatkossa”, sanoo Markus Holm, Sanoma talousjohtaja ja operatiivinen johtaja.

Sopimuksen koordinaattoreina ja pääjärjestäjinä toimivat Nordea Bank ja OP Yrityspankki. Muina pääjärjestäjinä ovat Danske Bank, Handelsbanken, SEB, Swedbank, ING Bank, ABN Amro ja Rabobank.

Lisätietoja
Kaisa Uurasmaa, johtaja, sijoittajasuhteet ja yritysvastuu, puh. 040 560 5601
Sirpa Louhevirta, rahoitusjohtaja, puh. 050 303 8299

Sanoma

Sanoma on oppimisen ja median edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään. Autamme opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja, tarjoamme kuluttajille merkityksellistä sisältöä ja yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja.

Sanoma toimii Suomessa, Hollannissa, Puolassa, Belgiassa ja Ruotsissa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 1,4 miljardia euroa ja työllistimme yli 4 400 ammattilaista. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.

NORDEA BANK ABP:N WARRANTTEJA KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI 5.2.2019

TIEDOTE 4.2.2019 WARRANTIT

NORDEA BANK ABP:N WARRANTTEJA KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI 5.2.2019

Nasdaq Helsinki on päättänyt ottaa kaupankäynnin kohteeksi 123 warranttia, joiden liikkeeseenlaskija on Nordea Bank Abp. Warranttien listauspäivä on 5.2.2019 ja ne otetaan kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Finland -markkinapaikan NSDX-segmentille. (HEL Warrants)

Perustiedot ovat saatavilla oheisessa liitetiedostossa.

Nasdaq Helsinki Oy, Surveillance, survo@nasdaq.com, +358 9 6166 7260

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä tyrmää perinteiset helikobakteeritestit (13C ureahengitystesti ja ulosteen antigeenitesti) kriittisessä katsausartikkelissaan

Biohit Oyj lehdistötiedote 4.2.2019

Monikansallinen asiantuntijaryhmä, jossa on mukana eri alojen tutkijoita Kiinasta, Italiasta, Virosta ja Suomesta, on kirjoittanut laajan ja kriittisen katsausartikkelin helikobakteeritestien eduista ja haitoista mahasyöpäriskin seulontatesteinä. Tämä laaja artikkeli on juuri hyväksytty julkaistavaksi laajalevikkisessä kansainvälisessä syöpäjulkaisusarjassa (Anticancer Research), ja ilmestyy lehden seuraavassa numerossa (1).

Tämä katsausartikkeli jakautuu kahteen osaan:

1) Laaja kirjallisuuskatsaus perustuen yleisimmin käytettyjen helikobakteeritestien (13C ureahengitystesti eli UBT ja ulosteen antigeenitesti eli SAT) käyttöön ja näiden testien vakaviin puutteisiin

2) Puutteiden välttämiseen liittyvässä osiossa kerrotaan yksinkertaisen veritestin käyttämisestä, joka perustuu neljän biomerkkiaineen paneeliin (GastroPanel®, Biohit Oyj).

Perinteisten helikobakteeritestien vakavia puutteita on aiemminkin käsitelty yksittäisissä julkaisuissa (2,3), samoin kuin GastroPanel®-testin käyttöä helikobakteeri-infektion diagnostiikassa (4). Nyt julkaistavan katsausartikkelin (1) kirjoittajina on laaja asiantuntijaryhmä, jonka jäsenet ovat kansainvälisesti nimekkäitä ja alallaan arvostettuja tutkijoita. Paitsi että artikkeli on nykyisin käytettyjen UBT ja SAT -testien suhteen hyvin kriittinen (1), siinä ei pelkästään tyydytä luettelemaan UBT ja SAT -testien potilasturvallisuutta vaarantavia vakavia puutteita, vaan kuvataan yksityiskohtaisesti konkreettinen ratkaisu, kuinka helikobakteeri-diagnostiikka tulisi saattaa nykypäivän vaatimuksia vastaavalle tasolle käyttämällä GastroPanel®-testiä (www.gastropanel.com).

Suomalainen GastroPanel-innovaatio edistää sairauksien ennaltaehkäisyä, parantaa potilasturvallisuutta ja säästää kustannuksia.

Mahasyövän riskin ja eri riskitekijöiden seulonta GastroPanelilla säästää muiden muassa mahdollisia turhia mahasyöpäkuolemia ja Nordic Healthcare Groupin (NHG) kehittämän kustannuslaskentamallin mukaan esimerkiksi kymmenen ikäluokan (55-64 vuotiaat) terveydenhuollon elinikäisiä kustannuksia yli € 800 miljoonaa Suomessa (https://www.gastropanel.com/decision-makers/screening-model). GastroPanelilla löytynyt

i) häätöhoidon jälkeen oireellinen helikobakteeri-infektio, ii) atrofinen gastriitti mahasyöpä- ym. riskeineen, tai iii) mm. ruokatorvisyöpäriskiä lisäävä oireita antava korkea haponeritys ovat gastroskopiatutkimuksen indikaatioita (www.biohit.fi/lisatietoja ).

Terveydenhuollossamme säästöjen saaminen ja monien sairauksien ennaltaehkäisy edellyttää GastroPanelin maanlaajuista käyttöä ylävatsavaivoista kärsivien perustutkimuksena ja terveystarkastuksissa. Koska etenkin vanhemmilla henkilöillä ylävatsavaivat ovat usein paksusuolesta johtuvia, ylävatsavaivoista kärsivän tutkimuksiin on hyödyllistä lisätä toinen suomalainen innovaatio, ihmisen verelle spesifinen ColonView-FIT löytämään alkuvaiheen suolistosyöpiä ja niiden esiasteita (polyypit ja adenoomat) parantavan hoidon ulottuviin.

Toimitusjohtaja Semi Korpela, Biohit Oyj: ”Laajan julkaistun kirjallisuuden perusteella entisestään varmistuu käsitys, että monet yleiset kliiniset tilanteet aiheuttavat vakavia virhelähteitä sekä UBT että SAT -testien antamiin tuloksiin (2,3). Väärät negatiiviset tulokset ovat yleisiä tilanteissa, joissa mahan limakalvon helikobakteerimäärät ovat vähäisiä. Näitä tilanteita ovat: 1) PPI-lääkityksen käyttö; 2) antibiootin käyttö; 3) vuotava peptinen haavatauti; 4) atrofinen gastriitti; 5) mahasyöpä; 6) MALT lymfooma ja 7) mahalaukun typistysleikkaus (2,3). UBT antaa myös vääriä positiivisia tuloksia tapauksissa, joissa ureaasi-entsyymiä tuottavat bakteerikannat pesiytyvät hapottomaan mahaan atrofisen gastriitin tai pitkäaikaisen PPI-hoidon seurauksena (2,3).”

Katsausartikkelin (1) ensimmäinen kirjoittaja, prof. Kari Syrjänen (SMW Consultants Ltd): ”Kolmas tärkeä UBT ja SAT -testin rajoitus on, että kumpikaan testi ei löydä helikobakteerista tai autoimmuunitaudista johtuvaa atrofista gastriittia, ja siten jättää löytämättä potilaat, joilla on kohonnut riski saada i) mahasyöpä, ii) ruokatorvisyöpä, iii) B12-vitamiinipuutos, tai iv) kalsiumin, raudan, magnesiumin, sinkin ja tiettyjen lääkkeiden imeytymishäiriö (1,2,3,4). GastroPanel®-testin avulla on mahdollista luotettavasti diagnosoida atrofinen gastriitti sekä helikobakteeri-infektio. Lisäksi tämä testi kertoo sen, onko kyseessä a) aktiivinen helikobakteeri-infektio, b) onko sen häätöhoito onnistunut, vai c) onko häätöhoito epäonnistunut (2,3,4). Kaikkien näiden ainutlaatuisten ominaisuuksiensa perusteella GastroPanel®-testiä voidaan pitää markkinoiden laaja-alaisimpana potilasturvallisuutta edistävänä ja kustannuksia säästävänä helikobakteeritestinä ylävatsavaivojen diagnostiikassa ja terveystarkastuksissa (1,5, www.biohit.fi/lisatietoja ).”

Kirjallisuusviitteet

1.Syrjänen K., Eskelinen M, Peetsalu A, Sillakivi T., Sipponen P, Härkönen M, Paloheimo L, Mäki M, Tiusanen T, Suovaniemi O, DiMario F, Fan ZP. GastroPanel® Biomarker Assay: The Most Comprehensive Test for Helicobacter pylori Infection and Its Clinical Sequelae. A Critical Review. Anticancer Res. Painossa. 2019.

2.Syrjänen K. False negative and false positive results in diagnosis of Helicobacter pylori infections can be avoided by a panel of serum biomarkers (GastroPanel). M. J. Gast. 1 (1), 007-014, 2017.

3.Syrjänen K. Caveats in diagnosis of Helicobacter pylori infection can be avoided by a panel of serum biomarkers (GastroPanel®). An invited Editorial. J. Carcinog. Mutagen 2016. 7(6), e123.doi:10.4172/2157-2518.1000e123.

4.Syrjänen K. Serological biomarker panel (GastroPanel®): A test for non-invasive diagnosis of dyspeptic symptoms and for comprehensive detection of Helicobacter pylori infection. Biomark. J. 3, 1-10, 2017.

5.Agreus L, Kuipers EJ, Kupcinskas L, Malfertheiner P, Di Mario F, Leja M, Mahachai V, Yaron N, van Oijen M, Perez Perez G, Rugge M, Ronkainen J, Salaspuro M, Sipponen P, Sugano K, Sung J. Rationale in diagnosis and screening of atrophic gastritis with stomach-specific plasma biomarkers. Scand J Gastroenterol 47,136-147, 2012.

Lisätietoa:

CEO Biohit Oyj, Semi Korpela,

CEO Semi Korpela, Biohit Oyj
tel. +358 9 773 861
investor.relations@biohit.fi
www.biohit.fi

Biohit lyhyesti

Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on “Innovating for Health” – tuotamme innovatiivisia tuotteita ja palveluita edistämään tutkimusta ja varhaista diagnostiikkaa. Biohitin pääkonttori on Helsingissä, ja tytäryhtiöt sijaitsevat Italiassa ja Iso-Britanniassa. Biohitin B-sarjan osakkeet (BIOBV) noteerataan Nasdaq Helsingin Small cap /Terveydenhuolto-ryhmässä. www.biohit.fi

Talenom Oyj:n vuosikertomus 2018

Talenom Oyj, Tilinpäätös ja toimintakertomus 4.2.2019 klo 13:30

Talenom Oyj:n vuosikertomus 2018

Talenom Oyj:n vuosikertomus 2018 on julkaistu. Vuosikertomus sisältää hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, palkka- ja palkkioselvityksen sekä selvityksen muista kuin taloudellisista tiedoista.

Vuosikertomus on luettavissa yhtiön verkkosivuilta osoitteessa www.talenom.fi/sijoittajat.

TALENOM OYJ
HALLITUS

Lisätietoja:
Jussi Paaso
toimitusjohtaja, Talenom Oyj
044 066 6622
jussi.paaso@talenom.fi

Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluja. Yhtiöllä on omaa ohjelmistokehitystä ja se tarjoaa tilitoimistoasiakkailleen sähköisen taloushallinnon työkaluja.

Talenom-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 48,9 miljoonaa euroa, ja liikevaihto kasvoi vuoteen 2017 verrattuna 18,0 %. Talenomin kasvuhistoria on ollut vahva – liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli noin 15,5 % vuosina 2005 – 2018.

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.talenom.fi

Liite

Vuosikertomus 2018.pdf

Talenom Oyj:n tilinpäätös 2018 (tilintarkastettu): Liikevoitto parani 76,5 % ja liikevaihto kasvoi 18,0 % – onnistuneet investoinnit tietojärjestelmiin näkyvät korkeassa liikevoittotasossa

Talenom Oyj, Tilinpäätöstiedote 4.2.2019 klo 13:30

Talenom Oyj:n tilinpäätös 2018 (tilintarkastettu): Liikevoitto parani 76,5 % ja liikevaihto kasvoi 18,0 % – onnistuneet investoinnit tietojärjestelmiin näkyvät korkeassa liikevoittotasossa

Vuoden 2018 yhteenveto:
o Liikevaihto 48,9 (41,4) milj. euroa, kasvu 18,0 (12,1) %
o Liikevoitto (EBIT) 8,5 (4,8) milj. euroa *)
o Nettotulos 6,4 (3,4) milj. euroa *)
o Osakekohtainen tulos 0,93 (0,50) euroa
o Hallituksen esitys osingonjaosta 0,55 eur / osake (0,32 eur / osake) **)

*) Jakso 1.1.-31.12.2017 sisältää listautumisesta johtuvia kertakuluja 310 tuhatta euroa
**) Tilikaudella 1.1.-31.12.2017 varojen jako toteutettiin osingonjaon sijasta pääoman palautuksena

Konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos
Liikevaihto, 1 000 euroa 48 871 41 421 7 450
Liikevaihdon kasvu, % 18,0 % 12,1 % 5,9 %-yksikköä
Liikevoitto, 1 000 euroa *) 8 545 4 840 3 705
Liikevoitto liikevaihdosta, % 17,5 % 11,7 % 5,8 %-yksikköä
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % (rullaava 12 kk) 21,4 % 13,5 % 7,9 %-yksikköä
Nettoinvestoinnit, 1 000 euroa 9 503 7 429 2 073
Likvidit varat (rahat ja pankkisaamiset), 1 000 euroa 5 914 4 879 1 034
Osakekohtainen tulos, eur 0,93 0,50 0,43
Nettotulos, 1 000 euroa *) 6 363 3 414 2 950

*) Jakso 1.1.-31.12.2017 sisältää listautumisesta johtuvia kertakuluja 310 tuhatta euroa

Konserni 10-12/2018 10-12/2017 Muutos
Liikevaihto, 1 000 euroa 12 467 10 699 1 768
Liikevaihdon kasvu, % 16,5 % 13,2 % 3,3 %-yksikköä
Liikevoitto, 1 000 euroa 1 466 864 602
Liikevoitto liikevaihdosta, % 11,8 % 8,1 % 3,7 %-yksikköä
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % (rullaava 12 kk) 21,4 % 13,5 % 7,9 %-yksikköä
Nettoinvestoinnit, 1 000 euroa 2 380 2 204 176
Likvidit varat (rahat ja pankkisaamiset), 1 000 euroa 5 914 4 879 1 034
Osakekohtainen tulos, eur 0,15 0,09 0,06
Nettotulos, 1 000 euroa 1 001 590 411

Tilinpäätöstiedotteessa esitetyt tilinpäätösluvut perustuvat yhtiön tilintarkastettuun tilinpäätökseen. Tilintarkastuskertomus on annettu 4. helmikuuta 2019.

IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardia on sovellettava 1.1.2019 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Konserni ottaa standardin käyttöön standardin voimaantulopäivästä lähtien. Standardin vaikutukset konsernin tilinpäätöstietoihin on esitetty Tilinpäätöstiedotteessa 2018 kohdassa Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet.

Ohjeistus vuodelle 2019

Yhtiön liikevaihdon kasvun arvioidaan jatkuvan samalla tasolla kuin vuonna 2018 (18,0%). Liikevoittoprosentin liikevaihdosta (17,5%, 2018) odotetaan edelleen hieman parantuvan vuoteen 2018 verrattuna.

Toimitusjohtaja Jussi Paaso

Tulevana kesänä tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun listauduimme julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Listautumisen yhteydessä kerroimme tavoittelevamme keskipitkällä aikavälillä 15-20 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja noin 20 prosentin käyttökatetasoa. Iloksemme voimme nyt todeta, että toimintamme on kehittynyt suunnitelmien mukaisesti ja olemme saavuttaneet lupaamamme tavoitteet sekä kasvun että kannattavuuden osalta. Itse asiassa kannattavuus on kehittynyt selvästi ennakoitua nopeammin ja kannattavuustaso on korkeampi.

Kunnianhimoiset strategiset tavoitteemme ovat olleet täysin perusteltuja. Olemme kyenneet kehittämään ydinliiketoimintamme skaalautuvaksi kirjanpitolinjaksi, jonka teknologiset kyvykkyydet ovat, automaatioaste mukaan lukien, täysin omaa luokkaansa. Tuotekehityksen myötä myös asiakasyrittäjämme taloushallinnon rutiinit ovat yhä vaivattomampia. Emme ole kuitenkaan antaneet digitalisaation sotkea käsitystämme siitä tosiasiasta, että huolenpitomme asiakkaasta ja hänen laadukas kohtaaminen ovat toimintamme elinehtoja.

Aiomme jatkaa vahvaa otettamme toimialan suunnannäyttäjänä. Teknologinen osaamisemme on osoittautunut erinomaiseksi ja kykenemme sen turvin nostamaan automaatioastettamme myös jatkossa. Toiminnan tehostumisen myötä odotamme erinomaisen kannattavuustasomme parantuvan entisestään. Lisäksi automaation lisääntyessä kehitymme suuntaan, jossa taloushallinnon asiantuntijoiden aika vapautuu rutiineista kohti konsultatiivista ja huolenpidollista asiakastyötä. Tämä asiakkaille tuotettava lisäarvo tulee helpottamaa heidän liiketoimintaa ja lisäämään yrittämisen iloa.

Vuosi 2018 oli yhtiölle sekä toiminnallisesti että taloudellisesti erittäin merkittävä. Teknologisen kehityksen myötä toimintamme tehostui ennakoitua kiivaammin, mikä johti oletettua voimakkaampaan kannattavuusparannukseen. Vaikka kirjanpitolinjan kehitystyö jatkuu yhä viimeisten vaiheiden osalta, ei tuotekehitystämme ole rajattu yksinomaan kirjanpitolinjaan. Jatkoimme katsauskaudella uudistuksia myös asiakasjärjestelmiimme. Kokemukset näistä järjestelmistä ja niiden helppokäyttöisyydestä ovat mitatusti erinomaisella tasolla.

Tilikaudella Talenomin liikevoitto parani merkittävästi (76,5 %) päätyen 8,5 miljoonaan euroon. Kassavirta investointien ja rahoituserien jälkeen oli positiivinen. Liikevaihto jatkoi vahvaa kasvuaan (18,0 %) päätyen 48,9 miljoonaan euroon. On huomattava, että tästä liikevaihdosta yli 90 prosenttia on uusiutuvaa laskutusta. Kovan kasvun taustalla ovat sekä oman myyntiorganisaation että franchising-yrittäjien yhtiölle saamat uudet asiakkuudet. Tilitoimistopalveluiden asiakasmäärän lisäksi myös franchising-ketjumme kasvoi hyvää vauhtia ja saimme joukkoomme 14 uutta yrittäjää. Kaikkiaan franchising-ketjussamme toimii jo 26 yrittäjää. Jatkamme edelleen verkoston laajentamista ja haemme franchising-yrittäjiä useille paikkakunnille.

Muut liiketoiminnot kasvoivat tilikaudella 62,8 % päätyen 3,4 miljoonaan euroon. Jatkoimme ja tulemme edelleen jatkamaan muiden liiketoimien tuotteistuksia sekä uusien palveluiden konseptointia. Esimerkiksi asiakasyrityksille tarjottavien rahoituspalveluiden tuotteistuksen ja myynnin ensimmäisen vaiheen tulokset ovat olleet hyviä. Muissa liiketoiminnoissa merkittävin rooli on Talenomin asiantuntijayksikön tuottamilla vero-, laki- ja talousneuvontapalveluilla, joiden kysynnän odotetaan niin ikään edelleen kasvavan.

Tulemme jatkamaan investointeja sekä kasvuun että teknologisen osaamisen mahdollistamaan myönteiseen kannattavuuskehitykseen. Tästä johtuen odotamme sekä kasvun että kannattavuuden kehittyvän jatkossakin vahvasti. Odotamme suhteellisen kasvun jatkuvan vuonna 2019 vuoden 2018 tasolla (18,0%, 2018) samalla, kun odotamme suhteellisen kannattavuuden (liikevoitto liikevaihdosta 17,5%, 2018) edelleen hieman paranevan.

Konsernin taloudellinen kehitys

Tunnusluvut

Konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos
Liikevaihto, 1 000 euroa 48 871 41 421 7 450
Liikevaihdon kasvu, % 18,0 % 12,1 % 5,9 %-yksikköä
Liikevoitto, 1 000 euroa *) 8 545 4 840 3 705
Liikevoitto liikevaihdosta, % 17,5 % 11,7 % 5,8 %-yksikköä
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % (rullaava 12 kk) 21,4 % 13,5 % 7,9 %-yksikköä
Korolliset nettovelat, 1 000 euroa 18 250 18 570 -320
Nettovelkaantumisaste, % 98 % 133 % -36 %-yksikköä
Omavaraisuusaste, % 36,7 % 30,5 % 6,2 %-yksikköä
Käyttöpääoma, 1 000 euroa -2 712 -2 887 175
Nettoinvestoinnit, 1 000 euroa 9 503 7 429 2 073
Likvidit varat (rahat ja pankkisaamiset), 1 000 euroa 5 914 4 879 1 034
Osakekohtainen tulos, eur 0,93 0,50 0,43
Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo kauden aikana **) 6 861 476 6 806 946 54 530
Nettotulos, 1 000 euroa *) 6 363 3 414 2 950

*) Jakso 1.1.-31.12.2017 sisältää listautumisesta johtuvia kertakuluja 310 tuhatta euroa

**) Luvusta vähennetty yhtiön hallussa olevat 5 100 osaketta

Tammi-joulukuu 2018

Talenomin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 18,0 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Liikevaihto kasvoi noin 7,5 miljoonaa euroa ja oli 48,9 (41,4) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu johtui pääosin tilitoimistopalveluiden asiakasmäärän noususta.

Henkilöstökulut olivat katsauskaudella 26,2 (23,8) miljoonaa euroa. Henkilöstökulut olivat liikevaihdosta 53,7 (57,4) %. Henkilöstökulujen suhteellinen osuus liikevaihdosta laski vuoden 2017 vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Muut kulut olivat materiaalit ja palvelut mukaan lukien 9,6 (8,5) miljoonaa euroa. Muiden kulujen suhde liikevaihtoon oli 19,7 (20,5) %.

Katsauskauden liikevoitto oli 8,5 (4,8) miljoonaa euroa (17,5 (11,7) % liikevaihdosta) ja nettotulos 6,4 (3,4) miljoonaa euroa. Parantuneen kannattavuuden taustalla oli kirjanpidon tehokkuuden parantuminen.

Tase, rahoitus ja investoinnit

Konsernin taseen loppusumma 31.12.2018 oli 51,2 (45,9) miljoonaa euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli 36,7 (30,5) % ja nettovelkaantumisaste 98 (133) %.

Korollista pankkilainaa 31.12.2018 oli yhteensä 23,5 miljoonaa euroa, mihin eivät sisälly osamaksuvelat. Muut pitkäaikaiset korolliset velat (osamaksuvelat) olivat 0,2 miljoonaa euroa ja muut lyhytaikaiset korolliset velat (osamaksuvelat) 0,3 miljoonaa euroa.

Konserni käsittelee uusista asiakassopimuksista aiheutuneita kuluja, kuten sopimuksen saamisesta ja täyttämisestä syntyneitä menoja, investointeina IFRS15 standardin edellyttämällä tavalla ja kirjaa ne taseessaan aktivoituihin sopimuksesta aiheutuviin menoihin. Lisäksi konserni käsittelee osan ohjelmistoihin ja digitaalisiin palveluihin liittyvistä kehittämismenoista investointeina IAS38 standardissa esitettyjen vaatimuksien mukaisesti ja kirjaa ne taseessaan muihin aineettomiin hyödykkeisiin. Uusista asiakassopimuksista johtuvia investointeja oli katsauskaudella 3,7 (3,2) miljoonaa euroa. Ohjelmistojen ja digitaalisten palveluiden investoinnit olivat katsauskaudella 4,0 (3,4) miljoonaa euroa.

Yhtiö osti katsauskaudella Tilitoimisto K Ollila Oy:n sekä Tilitoimisto Tuloslaskenta Oy:n ja ATT Yrityspalvelut Oy:n liiketoiminnat. Liiketoimintakauppojen osuus nettoinvestoinneista oli 1,1 miljoonaa euroa.

Yhteensä nettoinvestoinnit 1.1.-31.12.2018 olivat 9,5 (7,4) miljoonaa euroa. Likvidit varat 31.12.2018 olivat 5,9 (4,9) miljoonaa euroa. Tämän lisäksi yhtiöllä oli 31.12.2018 käyttämättömiä tililimiittejä 1,0 miljoonaa euroa.

Yleislauseke

Tämän tiedotteen tietyt lausunnot ovat ennusteita ja perustuvat yhtiön ja johdon näkemykseen niiden antohetkellä. Tästä syystä niihin sisältyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Ennusteet saattavat myös muuttua, jos yleisessä taloudellisessa tilanteessa tai yhtiön toimintaympäristössä tapahtuu merkittäviä muutoksia.

TALENOM OYJ

HALLITUS

Lisätietoja:

Jussi Paaso

toimitusjohtaja, Talenom Oyj

044 066 6622

jussi.paaso@talenom.fi

Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluja. Yhtiöllä on omaa ohjelmistokehitystä ja se tarjoaa tilitoimistoasiakkailleen sähköisen taloushallinnon työkaluja.

Talenom-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 48,9 miljoonaa euroa, ja liikevaihto kasvoi vuoteen 2017 verrattuna 18,0 %. Talenomin kasvuhistoria on ollut vahva – liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli noin 15,5 % vuosina 2005 – 2018.

JAKELU:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.talenom.fi

Liite

Tilinpäätöstiedote 2018 (1.1.-31.12.2018).pdf

UPM Energy hakee lupaa Sotkamon Sapsokosken vanhan myllypadon ja myllyn purkamiseksi – tavoitteena luoda perusedellytykset kosken kunnostamiselle

(UPM Energy, Helsinki, 04.02.2019 klo 13:00 EET) – UPM Energy on jättänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle vesilain mukaisen lupahakemuksen Sotkamon Sapsokoskessa olevien patorakenteiden ja myllyrakennuksen purkamiseksi. Pato muodostaa Sapsokoskeen vaellusesteen kaloille ja muulle vesieliöstölle. Purkuhankkeen tavoitteena on luoda perusedellytykset kosken kalataloudellisten kunnostustoimenpiteiden suunnittelulle ja toteutukselle erillisenä hankkeena.

Padon purkaminen on osa UPM:n vaelluskalaohjelmaa, jonka tavoitteena on elvyttää kalakantoja siellä, missä niiden luontaiselle menestymiselle on parhaat edellytykset.

“Sapsokosken padon purkamisesta ja luonnonkauniin joen uoman kunnostamisesta on keskusteltu aika ajoin vuosikymmenten saatossa. Nyt haettava padon ja myllyrakennuksen purkaminen on ensimmäinen askel perusedellytysten luomiseksi alueen kunnostamiselle”, sanoo UPM Energyn sidosryhmäjohtaja Stefan Sundman.

“Sapsokosken sijainti lähellä Vuokatin matkailupalveluita loisi alueelle kunnostuksen myötä erinomaiset mahdollisuudet kalastus- ja luontomatkailun kehittämiseen”, Sundman jatkaa.

Padon ja myllyn purkaminen edistää Sotkamon yleiskaavan mukaista Sapsokosken alueen virkistyskäyttöä sekä poistaa kalataloudellisia kunnostustoimia haittaavan nousuesteen. Purkamisen myötä joen uoma levenee nykyisen padon kohdalla. Veden keskikorkeus paikalla sekä muutaman kymmenen metrin matkalla sen yläpuolisella alueella laskee. Vaikutuksen alaiset vesialueet ja rannat ovat UPM:n omistuksessa.

Pato on ollut auki ainakin 1980-luvun alusta lähtien, joten vedenkorkeuden muutoksen nykyiseen arvioidaan olevan vähäinen. Hankkeesta ei arvioida aiheutuvan haittaa muiden omistamille kiinteistöille, ympäristölle, suojelualueille tai suojeltaville kohteille. Purkutöiden työn-aikaiset vaikutukset arvioidaan niin ikään vähäisiksi ja ne rajoittuvat kohteen välittömään lähiympäristöön Sapsokosken alajuoksulle.

Sapsokoski yhdistää Sotkamon kaakkoispuolella sijaitsevat Pieni Sapsojärven ja Alajärven. Joen uomaa on aikanaan muokattu tukinuittoa varten ja siinä on ollut 1800-luvun lopulla useita myllyjä. Nykyinen myllyrakennus patoineen on rakennettu tiettävästi 1940-luvun loppupuolella ja lisärakentamista on tapahtunut 1950-luvulla. UPM:n omistukseen mylly tuli vuonna 1959 silloisen Kajaani Oy:n ostettua kohteen. Yhtiö ei kuitenkaan ole koskaan käyttänyt rakennuksessa olevaa pienvesivoimalaitosta ja myllyä vaan rakennus on ollut vuokralla. Viimeisin vuokrasopimus on päättynyt vuonna 1984.

Lisätietoja antaa:
Viestintäjohtaja Markku Herrala, UPM Energy, puh. 040 586 2597

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Energy on merkittävä toimija Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. 1500MW:n tuotantokapasiteetilla mitattuna UPM Energy on Suomen toiseksi suurin sähkön tuottaja. Sähkön tuottamisen lisäksi toimintamme käsittää fyysisen sähkön ja sen johdannaisten kaupan sekä erilaiset palvelut sähkön teollisille kuluttajille ja tuottajille. UPM Energy -yksikön palveluksessa on noin 60 energia-alan asiantuntijaa. www.upmenergy.fi

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Yhtiössämme työskentelee noin 19 100 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils

Työllisyysrahasto: Työllisyysrahasto käynnistää yhteistoimintaneuvottelut

Työllisyysrahasto Pörssitiedote 4.2.2019 klo 11.00

Työllisyysrahasto käynnistää yhteistoimintaneuvottelut

Työllisyysrahasto aloitti toimintansa 1.1.2019, kun Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto yhdistettiin. Yhdistymisestä johtuvien toiminnan uudelleen järjestelytarpeiden vuoksi Työllisyysrahasto käynnistää henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut ovat tarpeen, jotta Työllisyysrahasto voi organisoitua hallituksen päätösten mukaisesti ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Neuvottelujen piirissä on 168 henkilöä.

Yhteistoimintaneuvotteluilla ei tavoitella kustannussäästöjä vaan neuvottelujen perusteena on toimintojen uudelleen järjestely vastaamaan tavoitteita. Alustava arvio henkilöstövähennyksien tarpeesta on enintään 15 henkilöä.

Lisätietoja:

Janne Metsämäki, toimitusjohtaja puh. 040 522 3614

Helsingissä 4. päivänä helmikuuta 2019

Työllisyysrahasto

Tapio Oksanen
johtaja, talous ja rahoitus

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Tiedotusvälineet
www.tyollisyysrahasto.fi

Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto ovat nyt Työllisyysrahasto. Keräämme työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan muun muassa ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja edistetään osaamisen uudistamista aikuiskoulutusetuuksilla.

Orion aikoo aloittaa avoimen jatkotutkimuksen kolmannen vaiheen REFALS-tutkimukseen, jossa tutkitaan suun kautta annosteltavan levosimendaanin tehoa ALS-potilaiden hoidossa

Orion Oyj Lehdistötiedote 4.2.2019 klo 10.00

Orion aikoo aloittaa avoimen jatkotutkimuksen kolmannen vaiheen REFALS-tutkimukseen, jossa tutkitaan suun kautta annosteltavan levosimendaanin tehoa ALS-potilaiden hoidossa

Orion ilmoittaa aikeestaan aloittaa avoin jatkotutkimus meneillään olevaan kolmannen vaiheen REFALS-tutkimukseen, jossa tutkitaan suun kautta annosteltavan levosimendaanin (ODM-109) vaikutuksia amyotrofista lateraaliskleroosia (ALS) sairastavien potilaiden hengitystoimintaan. Tämä REFALS-ES-jatkotutkimus antaa mahdollisuuden kaikille REFALS-tutkimuksen päättäville hoitoon soveltuville potilaille saada suun kautta annosteltavaa levosimendaanihoitoa niin kauan kuin se on kliinisesti tarpeen. Tutkimuksesta saadaan arvokasta tietoa suun kautta annosteltavan levosimendaanin pitkäaikaisesta turvallisuudesta ja tehosta ALS-potilaiden hoidossa.

“Suun kautta annosteltavalla levosimendaanilla on potentiaalia olla tärkeä lisä ALS-potilaiden hoidossa tulevaisuudessa, ja on hienoa, että Orion sitoutuu pitkäaikaisesti tähän tutkimukseen osallistuviin potilaisiin”, toteaa REFALS- ja REFALS-ES-tutkimusten päätutkija ja Massachusetts General Hospital -sairaalan ALS-keskuksen (Healey Center for ALS) johtaja professori Merit Cudkowicz.

REFALS

REFALS on meneillään oleva tutkimus, johon otetaan mukaan yhteensä 450 osallistujaa 105 tutkimuskeskuksesta Yhdysvalloissa, Kanadassa, EU:ssa ja Australiassa. Potilaita hoidetaan noin vuosi ensimmäisestä annostelusta lähtien. Tutkimuksen tavoitteena on osoittaa, että vahvistamalla ALS-potilaiden hengityslihasten toimintaa suun kautta annosteltava levosimendaani voi auttaa ylläpitämään hengityskapasiteettia ja siten tukea ALS-potilaiden yleistä toimintakykyä. Potilaiden sisäänoton tutkimukseen odotetaan jatkuvan kesän 2019 alkuun asti.

Levosimendaani

Levosimendaani on Orionin kehittämä molekyyli, joka oli alun perin tarkoitettu sydämen akuutin dekompensoituneen vajaatoiminnan hoitoon. Vuonna 2000 markkinoille tullut Simdax®-injektio on myynnin arvoltaan edelleen Orionin merkittävimpiä tuotteita, ja sitä myydään lähes 60 maassa.

ALS harvinaisena hermosoluja rappeuttavana sairautena

ALS on harvinainen aikuisiällä alkava ylempiä ja alempia liikehermosoluja rappeuttava sairaus, joka johtaa lihasten etenevään heikkouteen. Potilas menehtyy yleensä pallealihaksen heikkouden aiheuttaman hengitysvajeen takia tyypillisesti 3-4 vuoden sisällä diagnoosista. Heikko hengitystoiminta on ALS-taudin aiheuttaman toimintakyvyn heikkenemisen, uupumuksen, sairastuvuuden ja kuolleisuuden merkittävin syy.

Lisätietoja REFALS faasi III -tutkimuksesta: www.clinicaltrials.gov, tunniste: NCT03505021

Lisätietoja antavat:

Taru Blom
Johtaja, T&K, Terapia-alueet keskushermostosairaudet, Easyhaler ja eläinlääkkeet
Puh. 010 426 7836
taru.blom@orionpharma.com

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkeyhtiö – hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2017 oli 1 034 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 200 henkilöä. Orionin A- ja B-osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

Gofore Oyj: Goforen vuoden 2018 tilinpäätöstiedotteen julkaiseminen ja suora webcast-lähetys

GOFORE OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 4.2.2019 KLO 10.00

Goforen vuoden 2018 tilinpäätöstiedotteen julkaiseminen ja suora webcast-lähetys

Gofore Oyj julkaisee vuoden 2018 tilinpäätöstiedotteen tiistaina 19.2.2019 noin klo 9.00.

Tilinpäätöstiedotteesta järjestetään suora webcast-lähetys samana päivänä 19.2.2019 klo 13.00 alkaen. Lähetyksessä toimitusjohtaja Timur Kärki ja talousjohtaja Petteri Venola esittelevät tuloksen.

Lähetystä voi seurata ja kysymyksiä lähettää: https://www.inderes.fi/fi/videot/gofore-q42018-tilinpaatostiedote-1922019-kello-1300-alkaen

Esitykset ja webcastin tallenne ovat saatavilla lähetyksen jälkeen osoitteessa www.gofore.com/sijoittajat.

Lisätietoja:
Timur Kärki, toimitusjohtaja, Gofore Oyj
p. 040 828 5886
timur.karki@gofore.com

Gofore Oyj on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä noin 500 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta tai koodauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 50,6 milj. euroa. Gofore Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North -markkinapaikalla. Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.gofore.com.

Mascot Bidco Oy:n vapaaehtoinen suositeltu käteisostotarjous Amer Sports Oyj:n kaikista osakkeista on saanut viranomaishyväksynnät kilpailuviranomaisilta Kiinasta, Venäjältä, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Ostotarjous on edelleen ehdollinen m

Mascot Bidco Oy

Pörssitiedote

4.2.2019 klo 9.15 (EET)

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI NÄIHIN MAIHIN, TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA, JOSSA OSTOTARJOUS OLISI SOVELLETTAVAN LAIN VASTAINEN.

Mascot Bidco Oy:n vapaaehtoinen suositeltu käteisostotarjous Amer Sports Oyj:n kaikista osakkeista on saanut viranomaishyväksynnät kilpailuviranomaisilta Kiinasta, Venäjältä, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Ostotarjous on edelleen ehdollinen muiden sääntelyviranomaisten hyväksynnöille.

Mascot Bidco Oy (“Tarjouksentekijä”) on 20.12.2018 aloittanut vapaaehtoisen hallituksen suositteleman julkisen käteisostotarjouksen kaikista Amer Sports Oyj:n (“Amer Sports”) liikkeeseenlasketuista osakkeista, jotka eivät ole Amer Sportsin tai sen tytäryhtiöiden hallussa (“Ostotarjous”). Ostotarjouksen hyväksymisaika alkoi 20.12.2018 klo 9:30 (Suomen aikaa) ja se päättyy 28.2.2019 klo 16:00 (Suomen aikaa) (“Tarjousaika”). Tarjouksentekijä on varannut itselleen oikeuden pidentää Tarjousaikaa Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti.

ANTA Sports Products Limited (“ANTA Sports”), FV Fund (FountainVest Partnersin hallinnoima sijoitusyhtiö), Anamered Investments (Chip Wilsonin omistama sijoitusyhtiö) ja Tencent (joka tulee sijoittamaan äänettömänä yhtiömiehenä FV Fundissa toimivan Tencent SPV:n kautta) muodostavat Ostotarjousta varten Sijoittajakonsortion, joka tulee omistamaan välillisesti 100 prosenttia Mascot Bidco Oy:stä Ostotarjouksen toteuttamisen jälkeen.

ANTA Sports on tänään julkaissut 22.2.2019 pidettävää yhtiökokoustaan varten Hongkongin pörssin sääntöjen edellyttämän yhtiökokouskutsun ja yhtiökokousesitteen. Yhtiökokouskutsu ja yhtiökokousesite ovat saatavilla 4.2.2019 lähtien Hongkongin pörssin internetsivuilla osoitteessa www.hkexnews.hk sekä ANTA Sportsin internetsivuilla osoitteessa www.anta.com. ANTA Sports on päivittänyt yhtiökokousesitteessä viranomaishyväksyntöjä koskevan prosessin etenemisestä Ostotarjouksen yhteydessä. Tarjouksentekijä on saanut Kiinan kansantasavallan kilpailuviranomaiselta (State Administration for Market Regulation of People’s Republic of China) ja Venäjän kilpailuviranomaiselta (the Federal Antimonopoly Service of Russia) hyväksynnän Ostotarjouksen toteuttamiselle. Lisäksi Kanadan kilpailuviranomainen on saanut päätökseen tarkastusprosessinsa koskien Ostotarjousta ja Yhdysvaltojen Hart-Scott-Rodino-käsittelyaika on päättynyt.

Ostotarjous on edelleen ehdollinen viranomaishyväksyntöjen saamiselle Australian Foreign Investment Review Board -viranomaiselta sekä Euroopan Unionin, Meksikon ja Turkin kilpailuviranomaisilta. Ostotarjous on myös edelleen ehdollinen tiettyjen muiden edellytysten täyttymiselle tai sille, että Tarjouksentekijä on luopunut vaatimasta näiden edellytysten täyttymistä viimeistään, kun Tarjouksentekijä julkistaa Ostotarjouksen lopullisen tuloksen. Näihin edellytyksiin kuuluvat muun muassa se, että Tarjouksentekijä on saanut haltuunsa yli 90 prosenttia Amer Sportsin liikkeeseenlasketuista ja ulkona olevista osakkeista ja äänistä.

LISÄTIETOJA MEDIALLE JA SIJOITTAJILLE:

ANTA Sports:

Cora Wan

Puh. +852 98774860

consortium@hkstrategies.com

FountainVest Partners:

Cora Wan

Puh. +852 98774860

consortium@hkstrategies.com

Amer Sports:

Samppa Seppälä, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja

Puh. +358 50 568 0533

samppa.seppala@amersports.com

Tulevaisuutta koskevat lausumat

Tämä pörssitiedote sisältää lausumia, jotka, siltä osin kuin ne eivät ole historiallisia tosiseikkoja, ovat “tulevaisuutta koskevia lausumia”. Tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät lausumia koskien suunnitelmia, odotuksia, ennusteita, päämääriä, tavoitteita, pyrkimyksiä, strategioita, tulevaisuuden tapahtumia, tulevaisuuden liikevaihtoa tai tulosta, investointeja, rahoitustarvetta, yritysostoja koskevia suunnitelmia tai aikeita, kilpailuvahvuuksia ja -heikkouksia, taloudelliseen asemaan, tulevaan liiketoimintaan ja kehitykseen liittyviä suunnitelmia tai tavoitteita, liiketoimintastrategiaa sekä toimialaa, poliittista ja lainsäädännöllistä ympäristöä koskevia suuntauksia sekä muita ei-historiallisia tietoja. Tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan joissakin tapauksissa tunnistaa tulevaisuutta koskevien ilmaisujen käytöstä, kuten “uskoa”, “aikoa”, “saattaa”, “voida” tai “pitäisi” tai niiden kielteisistä tai muunnelluista vastaavista ilmaisuista. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan sekä yleisiä että erityisiä riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia. Lisäksi on olemassa riskejä siitä, ettei arvioita, ennusteita, suunnitelmia ja muita tulevaisuutta koskevia lausumia tulla saavuttamaan. Näistä riskeistä, epävarmuustekijöistä ja oletuksista johtuen sijoittajien ei tule antaa tällaisille tulevaisuutta koskeville lausumille merkittävää painoarvoa. Tämän pörssitiedotteen sisältämät tulevaisuutta koskevat lausumat ilmaisevat ainoastaan tämän pörssitiedotteen päivämäärän mukaista asiantilaa.

Tietoja osakkeenomistajille Yhdysvalloissa

Ostotarjous tehdään suomalaisen julkisen osakeyhtiön Amer Sportsin arvopapereista. Amer Sports on perustettu Suomen lakien mukaan, ja siihen soveltuvat suomalaiset tiedonantovelvollisuudet ja menettelyvaatimukset, jotka eroavat Yhdysvaltojen vastaavista säännöistä. Ostotarjous tullaan tekemään Yhdysvalloissa Yhdysvaltain vuoden 1934 arvopaperipörssilain, muutoksineen (“Pörssilaki”), kohdan 14(e) mukaisesti sekä sen nojalla annettujen soveltuvien sääntöjen ja määräysten mukaisesti, mukaan lukien Regulation 14E -säännöksen mukaisesti (ottaen huomioon kaikki poikkeukset ja vapautukset niistä, mikäli sellaiset soveltuvat), ja muutoin Suomen lainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Näin ollen Ostotarjoukseen soveltuvat tiedonantovelvollisuutta ja muita menettelyjä koskevat vaatimukset, jotka liittyvät muun muassa Ostotarjouksen aikatauluun, selvitysmenettelyihin, peruuttamiseen, ehdoista luopumiseen, ja maksujen ajoitukseen, jotka poikkeavat yhdysvaltalaisista vastaavista paikallisista ostotarjousmenettelyistä ja -laeista.

Soveltuvien lakien ja määräysten salliessa, mukaan lukien Pörssilain Rule 14e-5 -sääntö, ja tavanomaisen suomalaisen käytännön mukaisesti, Tarjouksentekijä ja sen lähipiiriyhtiöt tai sen välittäjä tai välittäjän lähipiiriyhtiöt (toimiessaan Tarjouksentekijän tai sen lähipiiriyhtiöiden asiamiehinä tai puolesta) voivat ajoittain tämän pörssitiedotteen päivämäärän jälkeen, ja muutoin kuin Ostotarjouksen nojalla, suoraan tai välillisesti ostaa tai järjestää ostavansa Amer Sportsin osakkeita tai mitä tahansa arvopapereita, jotka ovat muunnettavissa tai vaihdettavissa Amer Sportsin osakkeiksi. Nämä ostot voivat tapahtua joko julkisilla markkinoilla vallitsevilla hinnoilla tai yksityisinä liiketoimina neuvotelluilla hinnoilla. Yhtäkään tällaisista ostoista ei tulla missään tapauksessa tekemään osakekohtaisella hinnalla, joka on suurempi kuin Ostotarjouksessa tarjottu hinta. Siinä laajuudessa kuin tieto tällaisista ostoista tai järjestelyistä ostaa julkistetaan Suomessa, tieto julkistetaan lehdistötiedotteella tai muulla sellaisella tavalla, jolla tällaisen tiedon voidaan kohtuudella arvioida tavoittavan Amer Sportsin osakkeenomistajat Yhdysvalloissa. Tarjouksentekijä tai Tarjouksentekijän lähipiiriyhtiöt, eikä mikään taho niiden puolesta, tule tekemään Ostotarjouksen ulkopuolella ostoja Yhdysvalloissa. Tarjouksentekijän taloudelliset neuvonantajat voivat lisäksi harjoittaa Amer Sportsin arvopapereilla tavanomaista kaupankäyntiä, joka voi käsittää tällaisten arvopapereiden oston tai niiden ostamisen järjestämisen. Siinä laajuudessa kuin Suomessa edellytetään, kaikki tieto tällaisista ostoista julkistetaan Suomessa Suomen lain edellyttämällä tavalla.

Käteisen vastaanottaminen Ostotarjouksen perusteella Amer Sportsin yhdysvaltalaisena osakkeenomistajana saattaa olla Yhdysvaltain liittovaltion tuloverotuksessa ja soveltuvan Yhdysvaltain osavaltion ja paikallisten sekä ulkomaisten ja muiden verolakien mukaan verotettava tapahtuma. Kaikkia Amer Sportsin osakkeenomistajia kehotetaan kääntymään riippumattoman ammattimaisen neuvonantajan puoleen Ostotarjouksen hyväksymistä koskeviin veroseuraamuksiin liittyen.

Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssiviranomainen (U.S. Securities and Exchange Commission) tai mikään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperikomitea ei ole (a) hyväksynyt tai hylännyt Ostotarjousta, (b) lausunut Ostotarjouksen arvosta tai kohtuullisuudesta, tai (c) lausunut tämän pörssitiedotteen riittävyydestä tai oikeellisuudesta. Tämän vastainen lausuma on rikosoikeudellisesti rangaistava teko Yhdysvalloissa.

Amerikkalaiset talletusosakkeet ja amerikkalaiset osaketalletustodistukset

Amer Sportsilla on ADR-ohjelma koskien osakkeitaan. Ostotarjous ei koske ADS:iä eikä ADR:iä. Ostotarjous tehdään kuitenkin ADS:ia vastaamaan talletetuista osakkeista, joita ADS:t edustavat. ADS:ien ja ADR:ien haltijoita kehotetaan kääntymään asianomaisen säilytysyhteisön puoleen koskien ADR:ien edustamien osakkeiden tarjoamista.

TÄTÄ PÖRSSITIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KANADAAN, JAPANIIN, AUSTRALIAAN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI NÄISSÄ MAISSA TAI MILLEKÄÄN SELLAISELLE ALUEELLE TAI MISSÄÄN SELLAISELLA ALUEELLA, JOLLA OSTOTARJOUS OLISI SOVELTUVAN LAIN VASTAINEN.

TÄMÄ PÖRSSITIEDOTE EI OLE TARJOUSASIAKIRJA EIKÄ SELLAISENAAN MUODOSTA TARJOUSTA TAI KEHOTUSTA TEHDÄ MYYNTITARJOUSTA. TÄMÄ PÖRSSITIEDOTE EI NIMENOMAISESTI OLE TARJOUS OSTAA TAI PYYNTÖ MYYDÄ MITÄÄN TÄSSÄ TIEDOTTEESSA KUVATTUJA ARVOPAPEREITA EIKÄ OSTOTARJOUKSEN LAAJENNUS KANADAAN, JAPANIIN, AUSTRALIAAN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN. SIJOITTAJIEN TULEE HYVÄKSYÄ OSAKKEITA KOSKEVA OSTOTARJOUS YKSINOMAAN

TARJOUSASIAKIRJAAN SISÄLLYTETTYJEN TIETOJEN POHJALTA. TARJOUKSIA EI TEHDÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI MILLÄÄN ALUEILLA, JOILLA OSTOTARJOUS TAI TARJOUKSEN HYVÄKSYMINEN OLISI SOVELTUVAN LAIN VASTAISTA, TAI MIKÄLI ALUEELLA VAADITAAN TARJOUSASIAKIRJAN JULKISTAMISTA TAI REKISTERÖINTEJÄ TAI TARJOUKSEN TEKEMISEEN KOHDISTUU MUITA VAATIMUKSIA SUOMESSA OSTOTARJOUKSEEN LIITTYVIEN VAATIMUSTEN LISÄKSI.

OSTOTARJOUSTA EI TEHDÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI MILLÄÄN ALUEILLA, MISSÄ SE ON SOVELTUVAN LAIN VASTAINEN, EIKÄ TARJOUSASIAKIRJAA JA SIIHEN LIITTYVIÄ HYVÄKSYMISLOMAKKEITA NIIDEN JULKISTAMISEN JÄLKEEN LEVITETÄ, LÄHETETÄ EDELLEEN TAI VÄLITETÄ EIKÄ NIITÄ SAA LEVITTÄÄ, LÄHETTÄÄ EDELLEEN TAI VÄLITTÄÄ ALUEELLE TAI ALUEELTA, JOSSA SE ON SOVELTUVAN LAIN VASTAISTA.

Muut asiat

Goldman Sachs International, joka on Yhdistyneen kuningaskunnan finanssivalvontaviranomaisen (Prudential Regulation Authority) valtuuttama ja markkinakäyttäytymisviranomaisen (Financial Conduct Authority) ja finanssivalvontaviranomaisen sääntelemä, toimii yksinomaisesti Amer Sportsin, eikä kenenkään muun, puolesta Ostotarjouksen ja tässä tiedotteessa esitettyjen asioiden yhteydessä eikä se ole vastuussa kenellekään muulle kuin Amer Sportsille Goldman Sachs Internationalin asiakkailleen antaman suojan tarjoamisesta tai neuvonannosta Ostotarjouksen tai minkään muun tässä tiedotteessa viitatun asian tai järjestelyn yhteydessä.

Citigroup Global Markets Asia Limited, joka on Hongkongin lakien mukaan perustettu yhtiö, toimii yksinomaisesti asiakkaidensa, eikä kenenkään muun, puolesta Ostotarjouksen ja tässä tiedotteessa esitettyjen asioiden yhteydessä eikä se ole vastuussa kenellekään muulle kuin asiakkailleen antaman suojan tarjoamisesta tai neuvonannosta Ostotarjouksen tai minkään muun tässä tiedotteessa viitatun asian tai järjestelyn yhteydessä.

facebook twitter