Etusivu » Arkistot 23.4.2018

INVESTORS HOUSE OYJ:N ULKONA OLEVA OSAKEMÄÄRÄ KASVAA 1.554 OSAKKEELLA

Investors House Oyj

Pörssitiedote, julkaistavissa 23.4.2018 klo 18.00

INVESTORS HOUSE OYJ:N ULKONA OLEVA OSAKEMÄÄRÄ KASVAA 1.554 OSAKKEELLA

Investors House Oyj:n hallitus on päättänyt 20.4.2018 suunnatusta maksuttomasta osakeannista yhtiön työntekijöille liittyen vuoden 2017 osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään. Annissa on luovutettu yhtiön hallussa olevista omista osakkeista yhteensä 1.554 osaketta. Anti perustuu yhtiökokouksen 28.9.2015 hallitukselle myöntämään valtuutukseen.

Annin johdosta Investors House Oyj:n ulkona olevien osakkeiden kokonaismäärä on kasvanut 1.554 osakkeella. Investors House Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä on 6.182.287 kpl, joista ulkona olevien osakkeiden määrä on 6.025.075 osaketta ja äänimäärä vastaavasti 6.025.075 ääntä. Yhtiön omassa hallussa on 157.212 osaketta, joilla ei ole äänioikeutta.

Helsinki 23.4.2018

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Petri Roininen, puh 040 761 9669

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.investorshouse.fi

Asiakastieto Groupin tammi – maaliskuun 2018 osavuosikatsauksen julkistaminen ja kutsu tiedotustilaisuuteen

ASIAKASTIETO GROUP OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE 23.4.2018 KLO 17.30

Asiakastieto Groupin tammi – maaliskuun 2018 osavuosikatsauksen julkistaminen ja kutsu tiedotustilaisuuteen

Asiakastieto Group Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. – 31.3.2018 julkaistaan perjantaina 4.5.2018 klo 11.00. Osavuosikatsaus on saatavilla julkaisun jälkeen Asiakastiedon sijoittajasivuilla osoitteessa http://investors.asiakastieto.fi/

Tiedotustilaisuus

Asiakastieto Group järjestää analyytikoille, sijoittajille ja toimittajille samana päivänä englanninkielisen tiedotustilaisuuden, jossa toimitusjohtaja Jukka Ruuska esittelee ensimmäisen vuosineljänneksen tapahtumia ja tuloskehitystä.

Aika: Perjantai 4. toukokuuta 2018 klo 14.00
Paikka: Rantatie Business Park, Neuvottelutila Tutka & Plotteri, sisäänkäynti: Verkkosaarenkatu 5, 00580 Helsinki

Englanninkielistä webcast-lähetystä ja puhelinkonferenssia voitte seurata osoitteessa: http://qsb.webcast.fi/a/asiakastieto/asiakastieto_2018_0504_q1/

Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla alla oleviin numeroihin.
Suomi: +358 (0)9 7479 0361
Ruotsi: +46 (0)8 5033 6574
Iso-Britannia: +44 (0)330 336 9105
ID-koodi: 9292982

Tilaisuuden esitysmateriaali on saatavilla Asiakastiedon sijoittajasivuilla klo 13.45 ja webcast-tallenne myöhemmin samana päivänä.

Ilmoittautumiset tiedotustilaisuuteen: Pia Katila, sijoittajasuhdepäällikkö, pia.katila@asiakastieto.fi tai puh. +358 10 270 7506.

ASIAKASTIETO GROUP OYJ

Jukka Ruuska
toimitusjohtaja
puh. +358 10 270 7111

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
keskeiset tiedotusvälineet
investors.asiakastieto.fi

Asiakastieto Group on Suomen johtavia yritys- ja kuluttajatietopalveluiden tarjoajia. Konsernin tuotteita ja palveluita käytetään ensisijaisesti riskienhallinnassa, taloushallinnossa, päätöksenteossa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Konsernilla oli vuoden 2017 lopussa noin 19 500 asiakasta, joista sopimusasiakkaita oli 10 500. Konserni palvelee useita toimialoja, joista suurimpiin kuuluvat rahoitus- ja pankkitoiminta, tukku- ja vähittäiskauppa sekä asiantuntijapalveluyritykset. Vuonna 2017 konsernin liikevaihto oli 56,2 miljoonaa euroa ja työntekijöitä vuoden 2017 lopussa oli 156. Asiakastieto Group on listattu Nasdaq Helsinkiin kaupankäyntitunnuksella ATG1V. Lisätietoa Asiakastieto Groupista saa verkkosivuilta www.asiakastieto.fi

Nexstim Oyj:n uusi hyväksytty neuvonantaja on Sisu Partners

Yhtiötiedote, Helsinki, 23.4.2018 klo 17.00

Nexstim Oyj:n uusi hyväksytty neuvonantaja on Sisu Partners
Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) (“Nexstim” tai “Yhtiö”) on neuromodulaatioyritys, joka on kehittänyt markkinoimansa uraauurtavan kallon ulkopuoliseen navigoivaan aivostimulaatioon perustuvan laitteiston käytettäväksi hoito- ja diagnostiikkasovelluksissa. Yhtiö ilmoittaa, että sen uusi hyväksytty neuvonantaja Nasdaq First North Finland- ja Nasdaq First North Sweden -kauppapaikoilla on Sisu Partners Oy. Sisu aloittaa Nexstimin hyväksyttynä neuvonantajana huomenna ja vastaa hyväksyttynä neuvonantajana samoista tehtävistä kuin Nexstimin aiempi hyväksytty neuvonantaja UB Securities Oy.

NEXSTIM OYJ
Martin Jamieson, hallituksen pj ja toimitusjohtaja

Lisätietoja saa verkkosivuilta www.nexstim.com tai puhelimitse:

Nexstim +447715163942
Martin Jamieson, hallituksen pj. ja toimitusjohtaja martin.jamieson@nexstim.com

Sisu Partners Oy (hyväksytty neuvonantaja) +358 (0)10 231 4560

Citigate Dewe Rogerson +44 (0)207 2822949
David Dible/Isabelle Andrews/Shabnam Bashir david.dible@citigatedewerogerson.com

UB Securities Oy (hyväksytty neuvonantaja) +358 (0)9 2538 0246

Tietoja Sisu Partners Oy:stä

Sisu Partners on riippumaton rahoitusalan neuvonantaja, joka tuottaa yritysjärjestelyihin, rahoitukseen, pääomanhankintaan ja ongelmatilanteisiin liittyviä neuvonantopalveluja yrityksille, sijoittajille, rahoittajille, julkiselle sektorille, yksityishenkilöille ja perheille.

Tietoja Nexstim Oyj:stä
Nexstim on neuromodulaatioyritys, joka on kehittänyt markkinoimansa uraauurtavan kallon ulkopuoliseen navigoivaan aivostimulaatioon perustuvan laitteiston käytettäväksi hoitosovelluksissa (NBT®-järjestelmä) ja diagnostiikkasovelluksissa (NBS-järjestelmä). Nexstimin NBS-laitteisto on ainoa FDA:n hyväksymä ja CE-merkitty navigoivaan kallon läpäisevään magneettiseen stimulaatioon (nTMS) perustuva järjestelmä liikeaivokuoren ja aivojen puhealueiden leikkausta edeltävää kartoitusta varten. Yhtiö on kehittänyt samalle teknologia-alustalle navigoituun aivoterapiaan perustuvan laitteiston (Navigated Brain Therapy, NBT®), joka on CE-hyväksytty käytettäväksi aivohalvauksen, vakavan masennuksen ja kroonisen neuropaattisen kivun hoidossa Euroopassa.
Nexstim on saanut FDA:lta luvan NBT®-järjestelmän markkinointiin ja kaupalliseen jakeluun vakavan masennuksen (MDD) hoidossa. Nexstim aikoo aloittaa NBT®-järjestelmän markkinoinnin tässä tärkeässä käyttöaiheessa vuoden 2018 toisen vuosineljänneksen aikana.
NBT®-laitteiston käyttöä aivohalvauspotilaiden kuntoutuksessa tutkitaan käynnissä olevassa vaiheen III kliinisessä E-FIT-lisätutkimuksessa, johon osallistuu 60 potilasta. Tutkimuksen arvioidaan valmistuvan vuoden 2018 keskivaiheilla, minkä jälkeen Nexstim voi hakea markkinointilupaa FDA:lta. FDA:n markkinointiluvan myötä Nexstim voi aloittaa aivohalvauspotilaiden kuntoutukseen kehittämänsä NBT®-laitteiston markkinoinnin ja myynnin Yhdysvalloissa.
Nexstimin osakkeet on listattu Nasdaq First North Finlandin ja Nasdaq First North Swedenin markkinapaikoilla. Lisätietoja on verkkosivulla www.nexstim.com

Liite

CA.pdf

Valoe Oyj ostaa aurinkokennojen valmistuslinjan. Valoe sopii yhteistyöstä liettualaisen Soli Tek Cellsin kanssa

Valoe Oyj Pörssitiedote 23.4.2018 klo 15.50

Valoe Oyj ostaa aurinkokennojen valmistuslinjan. Valoe sopii yhteistyöstä liettualaisen Soli Tek Cellsin kanssa.

Valoe ostaa aurinkosähköpaneeleissa käytettävien aurinkokennojen valmistuslinjan Megacell S.r.l.:n konkurssipesältä Italiasta.

Valoen tavoitteena on kehittää ostettua linjaa hyväksi käyttäen aurinkokenno, jonka ominaisuudet parhaiten hyödyntävät Valoen oman, taustavirtajohtimeen perustuvan aurinkopaneelin tuomia etuja ja ominaisuuksia. Linja on suunniteltu korkean hyötysuhteen N-tyypin piikennojen kehittämiseen. Valoen tarkoituksena on linjaa hyödyntäen kehittää seuraavan sukupolven ns. IBC-kenno (Interdigitated Back Contact). IBC-kennon hyötysuhde ja muut sähköntuotto-ominaisuudet ovat merkittävästi tällä hetkellä yleisesti markkinoilla olevia poly- ja monokidekennoja parempia. Kennovalmistuslinjan hankinta tukee ja nopeuttaa Valoen Business Finlandin (entinen Tekes) rahoittamaa aurinkokennojen kehittämisprojektia.

Valoe on sopinut yhteistyöstä Soli Tek Cells JSC:n (”SoliTek”) kanssa. SoliTek on liettualainen aurinkokennojen valmistaja. SoliTek kuuluu BOD-yritysryhmään, jolla on sekä aurinkokenno- että -paneelituotantolaitokset Vilnassa.

Valoen Italiasta ostama aurinkokennojen valmistuslinja on tarkoitus siirtää SoliTekin tiloihin, SoliTekin kennovalmistuslinjan viereen. Näin kehitystyön aloittamista voidaan ratkaisevasti nopeuttaa tarvittavan infrastruktuurin ollessa valmiina. Osa Megacellin tutkimus- ja tuotekehityslaitteistoista siirretään Valoen Mikkelin tehtaalle, joka jatkaa edelleen myös aurinkopaneelien valmistusta.

Mikkelissä 23. päivänä huhtikuuta 2018

Valoe Oyj

HALLITUS

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Iikka Savisalo, Valoe Oyj, p. 040 521 6082, email: iikka.savisalo@valoe.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.valoe.com

Valoen toimiala muodostuu uusiutuvaan energiaan, erityisesti aurinkosähköön, liittyvistä sovellutuksista. Valoe myy sen omaan teknologiaan pohjautuvaa automaattista aurinkosähkömodulien valmistustekniikkaa, modulien valmistuslinjoja, moduleita sekä modulien avainkomponentteja. Valoen pääkonttori on Mikkelissä.

Verkkokauppa.comin Extra-tarjouslehdessä aiheetonta sisältöä

Verkkokauppa.com Oyj lehdistötiedote 23.4.2018 klo 15.30

Iltalehden digiuutiset julkaisi 22.4.2018 klo 04.10 artikkelin, jossa kerrottiin hakkerin iskeneen Verkkokauppa.comin yhdelle alasivulle. Kyseessä oli yhtiön ulkopuolisen palveluntuottajan sivustolle tehty kaappaus, joka on heijastunut Verkkokauppa.comin Extra-tarjouslehden verkkoversioon.

Verkkokauppa.comin Extra-tarjouslehden verkkoversiossa on ollut lyhyen aikaa mustanpuhuva banneri ja teksti: Kurdistan. Hacked By BALA SNIPER.

Verkkokauppa.com sai tiedon ylimääräisestä sisällöstä 22.4.2018 Iltalehden toimittajalta ja aloitti toimenpiteet ylimääräisen sisällön poistamiseksi klo 03.55. Ylimääräisen sisällön esittäminen sivustolla oli estetty klo 04.06.

Yhtiö esti Extra-tarjouslehden julkaisemisen nettikaupassaan yhteistyökumppanin korjaustöiden ajaksi. Extra-tarjouslehti julkaistiin uudestaan sunnuntaina klo 15.19.

Verkkokauppa.comin yhteistyökumppani Taiqa Digital Oy aloitti asian selvitys- ja korjaustoimenpiteet omassa palvelussaan heti saatuaan tiedon palvelunsa kaappauksesta. Hakkerointi on koskenut muitakin Taiqa Digitalin 24Mags-palvelun käyttäjiä. 24Mags-palvelu on suomalaisen Taiqa Digital Oy:n kehittämä ja markkinoima pilvipohjainen näköislehtien julkaisutyökalu.

Verkkokauppa.comin asiakkaiden tiedot tai palvelun käytettävyys eivät ole olleet vaarassa missään vaiheessa.

Lisätiedot
petteri.anttila@24mags.com
press@verkkokauppa.com
http://www.iltalehti.fi/digiuutiset/201804222200894740_dx.shtml

Verkkokauppa.com Oyj
Panu Porkka
Toimitusjohtaja
panu.porkka@verkkokauppa.com

Suomen Hoivatilat Oyj: Suomen Hoivatilat Oyj saa 50 miljoonan rahoituksen Euroopan investointipankilta

Suomen Hoivatilat Oyj

Pörssitiedote 23. huhtikuuta 2018 kello 15:00 (EET)

Suomen Hoivatilat Oyj saa 50 miljoonan rahoituksen Euroopan investointipankilta

Euroopan investointipankki (EIP) ja suomalainen hoivakiinteistöratkaisujen tarjoaja Hoivatilat ovat sopineet 50 miljoonan euron pitkäaikaisrahoituksesta. Ensimmäinen 30 miljoonan euron laina on nyt allekirjoitettu. Sillä tuetaan Hoivatilojen uusiin hoivakiinteistöihin tekemiä investointihankkeita. Valmistuttuaan hankkeen odotetaan tuovan yhteensä lähes 2 700 lisähoitopaikkaa eri puolille Suomea.

EIP:n lainaustoiminnasta Pohjois-Euroopassa vastaava varapääjohtaja Alexander Stubb sanoi: “Hoivatiloilla on keskeinen asema Suomen hoiva-alan kehittämisessä. Väestön ikääntyessä koko EU:ssa tarvitaan jatkuvasti enemmän sairaaloita ja hoivapalvelujen tarjoajia terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Olen ylpeä siitä, että pankki voi olla mukana tukemassa tätä erityishanketta, jonka avulla saadaan aikaan uusia hoivavalmiuksia. Olen myös varma, että EIP:n Suomen hoiva-alalle antama tuki ei lopu tähän.”

Hoivatilat Oyj:n toimitusjohtaja Jussi Karjula lisäsi: “Olemme hyvin tyytyväisiä yhteistyön aloittamiseen EIP:n kanssa. Suomessa on valtava kysyntä uusille hoiva- ja päivähoitotiloille. Hoivatilat on voimakkaasti kasvava yhtiö. EIP:n rahoitus yhdessä muiden pankkien kanssa mahdollistaa noin sadan miljoonan euron investoinnit tai uudishankkeet.”

Suomen terveydenhuolto pysyy Euroopan investointipankin painopisteenä, kuten viiden viime vuoden aikana saatu yhteensä yli miljardin euron tuki osoittaa. Lääketieteeseen keskittyvien markkina-arvoltaan keskisuurten yritysten lisäksi tukea annettiin muun muassa Oulun yliopistolliselle keskussairaalalle, Mikkelin keskussairaalalle ja Espoon kuntoutussairaalalle.

Taustatietoa:

Euroopan investointipankki (EIP) on pitkäaikaista rahoitusta myöntävä Euroopan unionin rahoituslaitos, jonka omistavat EU:n jäsenvaltiot. Se rahoittaa taloudellisesti mielekkäitä investointeja, jotka edistävät EU:n poliittisten päämäärien toteutumista. Vuonna 2017 pankki myönsi yli 1,3 miljardia euroa lainaa suomalaisiin hankkeisiin.

Suomen Hoivatilat Oyj on vuonna 2008 perustettu suomalainen kiinteistöyritys, joka on erikoistunut päiväkoti- ja hoivakiinteistöjen, koulujen ja palvelukiinteistöjen tuottamiseen, rakennuttamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Yritys suunnittelee, rahoittaa ja rakennuttaa palveluyrityksille ja kunnille kiinteistöjä avaimet käteen -periaatteella.

Yhteystiedot tiedotusvälineille:

EIP: Tim Smit, +352 691 286423, t.smit@eib.orgTwitter

Hoivatilat: Jussi Karjula, 040 773 4054, jussi.karjula@hoivatilat.fiTwitter

Suomen Hoivatilat lyhyesti:

Suomen Hoivatilat on erikoistunut päivähoito- ja hoivakiinteistöjen, palvelukiinteistöjen ja koulujen tuottamiseen, rakennuttamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Hoivatilat perustettiin vuonna 2008, ja se tekee yhteistyötä noin 50 suomalaisen kunnan kanssa. Se on käynnistänyt ympäri Suomea yli 120 kiinteistöhanketta. Yritys noteerattiin Nasdaq OMX Helsinki -pörssiin 1. maaliskuuta 2017.

Liite

Jussi Karjula_Alexander Stubb.pdf

UUSI OSAKE KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI: ENERSENSE INTERNATIONAL OYJ

TIEDOTE 23.4.2018 OSAKKEET

UUSI OSAKE KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI: ENERSENSE INTERNATIONAL OYJ

Enersense International Oyj:n pyynnöstä Enersense International Oyj:n osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena First North –markkinapaikalla alkaen 24.4.2018.

Kaupankäyntitunnus: ESENSE
Osakkeiden lukumäärä: 5 623 200
ISIN-koodi: FI4000301585
LEI-tunnus: 743700XSMVPR48XIML56
Order book ID: 153716
Y-tunnus: 0609766-7

Segmentti: First North Finland/110
Tikkivälitaulukko: MiFID II tick size table/230
Markkinapaikka: FNFI

ICB -toimialaluokitus
Toimiala: 2000 Teollisuustuotteet ja –palvelut
Ylätoimialaluokka: 2700 Teollisuushyödykkeet ja –palvelut

Tämä tieto lähetetään Hyväksytyn Neuvonantajan, Alexander Corporate Finance Oy:n, pyynnöstä. Lisätietoja: Alexander Corporate Finance Oy, puhelin 040 5225 467.

Nasdaq Helsinki Oy, Issuer Surveillance, survo@nasdaq.com, +358 9 6166 7260

NORDEA BANK AB (PUBL):N WARRANTTEJA KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI 24.4.2018

TIEDOTE 23.4.2018 WARRANTIT

NORDEA BANK AB (PUBL):N WARRANTTEJA KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI 24.4.2018

Nasdaq Helsinki on päättänyt ottaa kaupankäynnin kohteeksi 154 warranttia, joiden liikkeeseenlaskija on Nordea Bank AB (publ). Warranttien listauspäivä on 24.4.2018 ja ne otetaan kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Finland -markkinapaikan NSDX-segmentille.

Perustiedot ovat saatavilla oheisessa liitetiedostossa.

Nasdaq Helsinki Oy, Issuer Surveillance, survo@nasdaq.com, +358 9 6166 7260

Kutsu Uponorin tammi-maaliskuun 2018 osavuosikatsauksen julkistamiseen

Uponor Oyj Sijoittajauutinen 23.4.2018 10.00

Kutsu Uponorin tammi-maaliskuun 2018 osavuosikatsauksen julkistamiseen

Uponor Oyj julkistaa vuoden 2018 tammi-maaliskuun osavuosikatsauksen torstaina 3.5.2018 klo 14.00. Tulostiedote löytyy yhtiön verkkosivuilta osoitteesta sijoittajat.uponor.fi.

Suora webcast-lähetys, joka on suunnattu analyytikoille, rahastonhoitajille ja sijoittajille sekä julkisen sanan edustajille, järjestetään klo 16.30 alkaen. Toimitusjohtaja Jyri Luomakosken ja talousjohtaja Maija Strandbergin englanninkielistä esitystä voi seurata verkkosivujen kautta osoitteessa sijoittajat.uponor.fi, tai Uponorin IR-sovelluksen kautta.

Kysymyksiä voi lähettää etukäteen ja tilaisuuden aikana sähköpostiosoitteeseen ir@uponor.com tai webcast-lähetyksen kautta.

Uponor Oyj

Tarmo Anttila
viestintäjohtaja
Puh. 020 129 2852

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.uponor.fi
www.sijoittajat.uponor.fi

Uponor lyhyesti

Vuosi 2018 on Uponorin 100-vuotisjuhlavuosi. Menestyksemme perustuu vahvoihin kumppanuuksiin asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kanssa ennen, tänään ja huomenna.

Uponor on johtava kansainvälinen yhtiö, joka tarjoaa tuotteita ja ratkaisuja turvalliseen veden jakeluun, energiatehokkaaseen lämmitykseen ja viilennykseen sekä luotettavaan yhdyskuntatekniikkaan. Yhtiö palvelee asuntorakentamisen, teollisuus-, liike- ja julkisen rakentamisen sekä kunnallistekniikan ja ympäristörakentamisen segmenttejä. Uponorin palveluksessa on noin 4 000 henkeä 30 maassa, etupäässä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2017 Uponorin liikevaihto oli lähes 1,2 miljardia euroa. Uponor Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.uponor.fi

facebook twitter