Etusivu » Arkistot toukokuu 2016

Innofactorin toimittama HUS:n Terveyskylä valittu finalistiksi Microsoftin kansainvälisessä julkishallinnon kilpailusarjassa

Innofactorin toimittama HUS:n Terveyskylä valittu finalistiksi Microsoftin kansainvälisessä julkishallinnon kilpailusarjassa

Julkaistu: 2016-05-31 19:00:00 CEST
Innofactor
Lehdistötiedote
Innofactorin toimittama HUS:n Terveyskylä valittu finalistiksi Microsoftin kansainvälisessä julkishallinnon kilpailusarjassa

ESPOO — 31.5.2016 — Innofactorin toimittama HUS Terveyskylä on valittu finalistiksi Microsoftin kansainvälisessä julkishallinnon terveydenhuollon vuoden kumppanikilpailussa. Huomionosoitus annetaan Microsoftin kumppaneille, jotka ovat toiminnassaan näyttäneet kykyä innovoida ja toimittaa Microsoftin teknologiaan perustuvia asiakasratkaisuja.

”Kansainvälinen finaalipaikka on Innofactorille merkittävä ja antaa tunnustusta hyvin sujuneesta yhteistyöstä HUS:n Terveyskylä-palvelussa ja laajemminkin HUS:n palveluiden siirtämisessä pilveen. Palkinto vahvistaa Innofactorin asemaa Microsoft Azuren terveydenhuollon pilvipalveluiden toimittajana Suomessa ja Pohjoismaissa, sekä asioiden internet (IoT) ja koneoppimisen (Machine Learning) ratkaisujen toimittajana”, toteaa Innofactorin toimitusjohtaja Sami Ensio.

Voittajat valittiin useista kilpailusarjoista, joihin tuli yli 2 500 hakemusta 119 maasta. Innofactor palkittiin tänä vuonna julkishallinnon terveydenhuoltoon toimittamastaan Terveyskylä-hankkeesta.

HUS Terveyskyläprojekti koostuu useista virtuaalisairaaloista, joiden portaalit tarjoavat kansalaiselle aihealueeseen liittyvää tietoa ajankohtaisuutisten, tarinoiden ja artikkelien, itsehoito-ohjeiden, itsearviointikyselyjen ja pelillistävien tietovisojen muodossa, sekä tietoa tarjolla olevista terveydenhuollon palveluista. HUS Terveyskylä on aina auki. Sen monikanavaista palvelua voidaan käyttää maanlaajuisesti, ja se tarjoaa monia mahdollisuuksia personoituun hoitoon. Keinoälyn, Big Datan ja tiedon louhinnan avulla voidaan jatkokehittää digitaalista terveydenhoitoa edelleen. Ensimmäisiä avattuja virtuaalisairaaloita ovat Painonhallintatalo ja Mielenterveystalo.

”Potilaiden palvelupolkuihin nivoutuvien virtuaalisten ja sähköisten palveluiden kehittämisen tavoitteena on suunnitella asiakaslähtöisiä ja monikanavaisesti tuotettavia palveluita, tehostaa sairauksien ennaltaehkäisyä ja hoidon sujuvuutta, mahdollistaa asiakkaiden oikea-aikaista hoitoon pääsyä sekä lisätä etävastaanottojen toimivuutta. eTerveyspalvelut mahdollistavat henkilöstövoimavarojen kohdentamisen vaativimpiin palvelukokonaisuuksiin, joissa potilaan ohjaus ja hoito vaatii moniosaamista”, kertoo HUS:n Terveyskylän projektijohtaja Sirpa Arvonen.

Innofactor jatkaa Terveyskylän kehittämistä tulevien vuosien aikana. Tulevaisuuden tavoitteena on tarjota luotettavia palveluita, joita kansalaiset ja eri potilasryhmät voivat käyttää päivittäin. HUS:n ohjaaman virtuaalisairaalan kehitystyö jatkuu vuosien 2015 – 2018 aikana.

”Meillä on kunnia antaa Innofactorille tunnustusta tämän vuoden julkishallinnon sarjan finalistina terveydenhuollon saralla”, sanoo Gavriella Schuster, johtaja, Worldwide Partner Group, Microsoft Corporation. ”Innofactor on erinomainen esimerkki Microsoft-ekosysteemin kyvykkäästä kumppanista, joka toimittaa innovatiivisia ja toimialaa muuttavia ratkaisuja yhteisille asiakkaillemme.”

”Minulle on henkilökohtaisesti erittäin iloinen asia, että suomalaiset Microsoftin kumppanit pärjäävät globaalissa vertailussa. Innofactorin valinta tänä vuonna Microsoftin kansainvälisen sarjan finalistiksi on jälleen osoitus vahvasta suomalaisesta osaamisesta. Terveydenhuollon innovatiivisissa digitaalisissa ratkaisuissa on suuri mahdollisuus toimialan kehitykselle. Toivon, että Innofactorin menestys kansainvälisissä kilpailuissa tuo jatkossa myös kasvavia vientituloja suomalaiselle osaamiselle”, toteaa Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Pekka Horo.

Microsoft palkitsee vuosittain kumppaneita, jotka ovat kehittäneet ja toimittaneet poikkeuksellisia Microsoft-teknologiaan pohjautuvia ratkaisuja kuluneen vuoden aikana.

Lisätietoja:

Sami Ensio, toimitusjohtaja
Innofactor Oyj
Puh. 050 584 2029

Jakelu:
Keskeiset mediat
www.innofactor.fi

Innofactor on Pohjoismaiden johtavia Microsoft-pohjaisten IT-ratkaisujen toimittajia. Innofactor toimittaa asiakkailleen liiketoimintakriittisiä ratkaisuja ja ylläpitopalveluja systeemi-integraattorina sekä kehittää omia ohjelmistotuotteita ja -palveluita. Innofactorin oman tuotekehityksen painopistealueena ovat Microsoftin pilviratkaisut. Innofactorin asiakkaina on yli 1 200 yritystä ja julkishallinnon organisaatiota Pohjoismaissa. Yrityksessä työskentelee yli 500 innostunutta ja osaavaa henkilöä useissa toimipisteissä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Vuosina 2011–2015 Innofactorin liikevaihdon vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin 35 %. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia. www.innofactor.fi

Tiedotteessa mainitut tuotteet ja tuotenimet voivat olla asianomaisten omistajien tuotemerkkejä.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Vaisala Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 31.5.2016

Vaisala Group

Vaisala Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 31.5.2016

Vaisala Oyj PÖRSSI-ILMOITUS 31.5.2016
OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 31.5.2016
Helsingin Pörssi
Päivämäärä 31.5.2016
Pörssikauppa Osto
Osakelaji VAIAS
Osakemäärä 2 500 Osaketta
Kokonaishinta 70 667,25 EUR
Keskihinta/ osake 28,2669 EUR
Ylin hankintahinta/ osake 28,39 EUR
Alin hankintahinta/ osake 27,94 EUR
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 31.5.2016
tehtyjen kauppojen jälkeen: 226 226 KPL.
Vaisala Oyj:n puolesta
NORDEA PANKKI SUOMI Oyj
Janne Sarvikivi Julius Summanen

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2016-05-31 17:40 CEST
© Hugin BV.

Permalink: /2016/05/31/Vaisala+Oyj+OMIEN+OSAKKEIDEN+HANKINTA+31+5+2016+HUG2016911.html

Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukainen ilmoitus Aspoa koskevan äänimäärän muutoksesta

Aspo Plc

Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukainen ilmoitus Aspoa koskevan äänimäärän muutoksesta

ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 31.5.2016 klo 18.20

ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10 §:N MUKAINEN ILMOITUS ASPOA KOSKEVAN ÄÄNIMÄÄRÄN MUUTOKSESTA

Aspo Oyj on vastaanottanut Tatu Vehmakselta ilmoituksen, että hänen osuutensa Aspo Oyj:n osakkeiden äänimäärästä on kasvanut yli viiden prosentin (5 %). Ilmoitus sisältää seuraavat tiedot:

1) Yhtiön nimi: Aspo Oyj (Y-tunnus 1547798-7)

2) Ajankohta jolloin äänimäärä on muuttunut: 30.5.2016

3) Tarkka osuus Aspo Oyj:n äänimäärästä ja osakepääomasta:

Tatu Vehmas on ilmoittanut, että Aatos Vehmas ja Liisa Vehmas ovat valtuuttaneet hänet käyttämään omistamiensa Aspon osakkeiden äänivaltaa. Aatos Vehmas omistaa Aspon osakkeita 1.043.394 kpl eli 3,37 % osakkeista ja Liisa Vehmas 930.693 kpl eli 3,00 % osakkeista.

Tatu Vehmas omistaa Aspo Oyj:n osakkeita 943.900 kpl eli 3,05 % osake- ja äänimäärästä ja lisäksi hänellä on valtakirjalla 6,37 %:n osuus äänimäärästä eli yhteensä 9,42 %:n osuus äänimäärästä.

Aspo Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä on 30.975.524 osaketta, joilla on ääniä yhteensä 30.975.524 kappaletta.

4) Osakkeenomistajan täydellinen nimi: Tatu Antti Aleksi Vehmas.

5) Lisätiedot: Muutos ei valtuutuksen antajien osalta ylitä liputusrajaa.

ASPO Oyj

Aki Ojanen
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Arto Meitsalo, talousjohtaja Aspo Oyj, +358 9 521 4020, arto.meitsalo(a)aspo.com

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2016-05-31 17:20 CEST
© Hugin BV.

Permalink: /2016/05/31/Arvopaperimarkkinalain+9+luvun+10+n+mukainen+ilmoitus+Aspoa+koskevan+%C3%A4%C3%A4nim%C3%A4%C3%A4r%C3%A4n+muutoksesta+HUG2016899.html

NSIG Finland täydentää tarjousasiakirjaa, joka koskee sen vapaaehtoista julkista ostotarjousta kaikista Okmeticin liikkeeseen laskemista ja ulkona olevista osakkeista ja optio-oikeuksista

Okmetic Oyj

NSIG Finland täydentää tarjousasiakirjaa, joka koskee sen vapaaehtoista julkista ostotarjousta kaikista Okmeticin liikkeeseen laskemista ja ulkona olevista osakkeista ja optio-oikeuksista

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.5.2016 KLO 16.30

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN MUULLA SELLAISELLA ALUEELLA, JOSSA OSTOTARJOUS TAI VASTAAVA TIEDOTE TAI JAKAMINEN OLISI SOVELLETTAVAN LAIN VASTAINEN TAI VAATISI TARJOUSASIAKIRJOJA, REKISTERÖINNIN TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAIN VAATIMUSTEN LISÄKSI.

NSIG FINLAND TÄYDENTÄÄ TARJOUSASIAKIRJAA, JOKA KOSKEE SEN VAPAAEHTOISTA JULKISTA OSTOTARJOUSTA KAIKISTA OKMETICIN LIIKKEESEEN LASKEMISTA JA ULKONA OLEVISTA OSAKKEISTA JA OPTIO-OIKEUKSISTA

Okmetic Oyj (“Okmetic”) tiedotti 1.4.2016, että Okmetic ja National Silicon Industry Group (“NSIG”) ovat solmineet yhdistymissopimuksen, jonka mukaan NSIG tekee joko suoraan tai tytäryhtiönsä kautta vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen hankkiakseen kaikki Okmeticin liikkeeseen lasketut osakkeet ja optio-oikeudet, jotka eivät ole Okmeticin tai minkään sen tytäryhtiön omistuksessa (“Ostotarjous”).

NSIG Finland S.à r.l. (“NSIG Finland” tai “Tarjouksentekijä”), joka on NSIG:n välillisesti kokonaan omistama tytäryhtiö, aloitti Ostotarjouksen 22.4.2016 ja julkisti Ostotarjousta koskevan tarjousasiakirjansa (“Tarjousasiakirja”) 21.4.2016.

NSIG:n eilen 30.5.2016 julkistaman lehdistötiedotteen mukaan NSIG Finland on julistanut Ostotarjouksen ehdottomaksi ja samanaikaisesti jatkanut tarjousaikaa 14.6.2016 asti. Tiedotteen mukaan tarjousajan pidennyksen vuoksi Tarjouksentekijä on päättänyt muuttaa Ostotarjouksen ehtoja osakkeenomistajien ja optionhaltijoiden eduksi siten, että Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti pätevästi tehtyjen osakkeiden ja optio-oikeuksien hyväksyminen voidaan peruuttaa milloin tahansa jatketun tarjousajan tai, jos tarjousaikaa on jatkettu edelleen, näin jatketun tarjousajan kuluessa, vaikka Tarjouksentekijä onkin julistanut Ostotarjouksen ehdottomaksi ja on siten velvollinen toteuttamaan Ostotarjouksen.

NSIG on tänään 31.5.2016 julkistanut lehdistötiedotteen, jonka mukaan Finanssivalvonta on tänään hyväksynyt yllä kuvattua muutosta koskevan Tarjousasiakirjan täydennysasiakirjan. NSIG:n lehdistötiedote on kokonaisuudessaan, sisältäen Tarjousasiakirjan täydennyksen, liitetty tämän pörssitiedotteen liitteeksi 1.

Okmeticin hallitus tulee arvopaperimarkkinalain säännösten mukaisesti täydentämään Ostotarjousta koskevaa lausuntoaan niin pian kuin mahdollista.

OKMETIC OYJ

Hallitus

Lisätietoja antavat:

Hallituksen puheenjohtaja Jan Lång
puh. 040 508 7223, sähköposti: janove.lang@outlook.com

Toimitusjohtaja Kai Seikku
puh. 09 5028 0232, sähköposti: kai.seikku@okmetic.com

TIETOJA OKMETIC OYJ:STÄ

Vuonna 1985 perustettu Okmetic on yksi maailman johtavista erikoispiikiekkojen valmistajista ja toimittajista ja sillä on tehdas Vantaalla Suomessa sekä sopimusvalmistusta Kiinassa ja Japanissa. Yhtiöllä on myyntitoimistot Japanissa, Hongkongissa ja Yhdysvalloissa sekä laaja agenttiverkosto, joka palvelee asiakkaita Kiinassa, Koreassa, Malesiassa, Singaporessa, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa. Okmeticin räätälöityjä, korkean lisäarvon piikiekkoja käytetään antureiden sekä erillispuolijohteiden ja analogiapiirien valmistukseen. Okmetic on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle (kaupankäyntitunnus: OKM1V).

Okmeticin pääkonttori sijaitsee Vantaalla. Lisätietoja löydät internet-osoitteesta www.okmetic.com.

TIETOJA NSIG:STÄ

NSIG on yksityinen osakeyhtiö, jonka toiminta on järjestetty Kiinan kansantasavallan lakien mukaisesti. NSIG:in rekisteröity toimipaikka on Shanghaissa, Kiinassa.

Vuonna 2015 perustettu NSIG on Kiinassa sijaitseva holding-yhtymä, joka investoi ja kehittää puolijohdemateriaaleja ja -laitteita teollisuudelle ja sen rekisteröity pääoma on RMB 2 miljardia (noin 272 miljoonaa euroa). NSIG:n tavoitteena on luoda merkittävä teollinen toimija kansainväliselle puolijohdealalle (erityisesti pii ja sen ekosysteemit) sekä kotimaisten Kiinaan suuntautuvien investointien että ulkomaille suuntautuvien yrityskauppojen avulla.

HUOMAUTUS

TÄMÄ TIEDOTE SISÄLTÄÄ VAIN YLEISTÄ TIETOA EIKÄ MUODOSTA TAI OLE OSA MITÄÄN TARJOUSTA OSTAA TAI TARJOUSPYYNTÖÄ MYYDÄ TAI KEHOTUSTA OSALLISTUA. SIJOITTAJAT VOIVAT HYVÄKSYÄ OSAKKEITA JA OPTIO-OIKEUKSIA KOSKEVAN OSTOTARJOUKSEN YKSINOMAAN TARJOUSASIAKIRJAAN SISÄLLYTETTYJEN TIETOJEN POHJALTA.

OSAKKEIDEN JA OPTIO-OIKEUKSIEN OSTOTARJOUSTA EI TEHDÄ EIKÄ TULLA TEKEMÄÄN SUORAAN TAI VÄLILLISESTI ALUEILLE, JOILLA TÄLLAISEN TARJOUKSEN TEKEMINEN TAI TARJOUKSEEN OSALLISTUMINEN OLISI LAINVASTAISTA TAI SE VAATISI YLIMÄÄRÄISIÄ TARJOUSASIAKIRJOJA, REKISTERÖINTIÄ TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAIN VAATIMUSTEN LISÄKSI.

VASTAAVASTI OSTOTARJOUSASIAKIRJAA JA SIIHEN LIITTYVIÄ HYVÄKSYMISLOMAKKEITA EI SAA JAKAA, LEVITTÄÄ EDELLEEN TAI VÄLITTÄÄ ALUEELLE TAI ALUEELTA, JOSSA TÄLLAISEN TARJOUKSEN TEKEMINEN TAI TARJOUKSEEN OSALLISTUMINEN ON LAINVASTAISTA TAI VAATISI YLIMÄÄRÄISIÄ TARJOUSASIAKIRJOJA, REKISTERÖINTEJÄ TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAIN VAATIMUSTEN LISÄKSI. OSAKKEIDEN JA OPTIO-OIKEUKSIEN OSTOTARJOUSTA EI ERITYISESTI TEHDÄ EIKÄ TULLA TEKEMÄÄN SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, ALUEELLA TAI ALUEELLE, POSTIPALVELUJEN KAUTTA TAI MILLÄÄN MUULLA VÄLINEELLÄ (SISÄLTÄEN MUTTA EI RAJOITTUEN, FAKSIN, TELEKSIN, PUHELIMEN, SÄHKÖPOSTIN TAI MUUT ELEKTONISET VIESTINTÄMUODOT) TAI MINKÄÄN KANSALLISEN ARVOPAPERIPÖRSSIN KAUTTA YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA JA SITÄ EI VOIDA HYVÄKSYÄ MILLÄÄN SELLAISELLA KEINOLLA, TAVALLA, VÄLINEELLÄ TAI PALVELULLA YHDYSVALLOISTA, KANADASTA, JAPANISTA, AUSTRALIASTA, ETELÄ-AFRIKASTA TAI HONGKONGISTA TAI HENKILÖT, JOTKA SIJAITSEVAT TAI ASUVAT NIISSÄ (MUKAAN LUKIEN AGENTIT, LUOTTAMUSMIEHET TAI MUUT VÄLITTÄJÄT) JA TOIMIVAT NIIDEN HENKILÖIDEN TOIMESTA TAI LUKUUN, JOTKA SIJAITSEVAT TAI ASUVAT SIELLÄ. MAHDOLLINEN OSAKKEIDEN JA OPTIO-OIKEUKSIEN OSTOTARJOUKSEN VÄITETTY HYVÄKSYNTÄ, JOKA JOHTUU SUORAAN TAI VÄLILLISESTI NÄIDEN RAJOITUSTEN RIKKOMISESTA ON PÄTEMÄTÖN.

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA TAI TARJOUSASIAKIRJASSA JA MUISSA OSTOTARJOUKSEEN LIITTYVISSÄ ASIAKIRJOISSA TAI MATERIAALEISSA ESITETTYJÄ TIETOJA EI SAA TIEDOTTAA EIKÄ VIRANOMAINEN OLE HYVÄKSYNYT KYSEISIÄ ASIAKIRJOJA JA/TAI MATERIAALEJA ISON-BRITANNIAN VUODEN 2000 RAHOITUSPALVELU- JA MARKKINALAIN (FINANCIAL SERVICES AND MARKETS ACT) 21 KOHDAN MUKAISESTI. VASTAAVASTI KYSEISIÄ ASIAKIRJOJA JA/TAI MATERIAALEJA EI TULE JAKAA, EIKÄ NIITÄ SAA SUUNNATA ISOON-BRITANNIAAN YLEISÖLLE. KYSEISTEN ASIAKIRJOJEN JA/TAI MATERIAALIEN VIESTINTÄ RAHOITUSALAN MARKKINOINTINA TULEE TEHDÄ ISOSSA-BRITANNIASSA VAIN SIJOITUSALAN AMMATTILAISILLE (JOTKA KUULUVAT ISON-BRITANNIAN VUODEN 2000 RAHOITUSPALVELU- JA MARKKINALAIN (FINANCIAL SERVICES AND MARKET ACT) (FINANCIAL PROMOTION), VUODEN 2005 MÄÄRÄYKSEN (“MÄÄRÄYS”) 19(5) ARTIKLAN SOVELTAMISALAAN) TAI MÄÄRÄYKSEN 43 ARTIKLASSA SOVELTAMISALAAN KUULUVILLE HENKILÖILLE TAI MUILLE HENKILÖILLE, JOILLE NE VOIDAAN LAILLISESTI TIEDOTTAA MÄÄRÄYKSEN MUKAISESTI.

UBS Limitedillä on the Prudential Regulation Authorityn myöntämä toimilupa ja sitä sääntelee Iso-Britannian the Financial Conduct Authority ja the Prudential Regulation Authority. UBS Limited toimii Okmeticin taloudellisena neuvonantajana Ostotarjouksen yhteydessä, eikä se toimi kenenkään muun puolesta tai ole vastuussa kenellekään muulle kuin Okmeticille UBS Limitedin asiakkailleen tarjoaman suojan varmistamisesta tai neuvonannosta Ostotarjouksen yhteydessä.

LIITE 1: National Silicon Industry Groupin lehdistötiedote 31.5.2016

NSIG FINLAND TÄYDENTÄÄ TARJOUSASIAKIRJAA, JOKA KOSKEE SEN VAPAAEHTOISTA JULKISTA OSTOTARJOUSTA KAIKISTA OKMETICIN LIIKKEESEEN LASKEMISTA JA ULKONA OLEVISTA OSAKKEISTA JA OPTIO-OIKEUKSISTA

NATIONAL SILICON INDUSTRY GROUP LEHDISTÖTIEDOTE 31.5.2016 klo 15:00

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN SELLAISELLA ALUEELLA, JOSSA OSTOTARJOUS TAI VASTAAVA TIEDOTE TAI JAKAMINEN OLISI SOVELTUVAN LAIN VASTAINEN TAI VAATISI TARJOUSASIAKIRJOJA, REKISTERÖINNIN TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAIN VAATIMUSTEN LISÄKSI.

NSIG FINLAND TÄYDENTÄÄ TARJOUSASIAKIRJAA, JOKA KOSKEE SEN VAPAAEHTOISTA JULKISTA OSTOTARJOUSTA KAIKISTA OKMETICIN LIIKKEESEEN LASKEMISTA JA ULKONA OLEVISTA OSAKKEISTA JA OPTIO-OIKEUKSISTA

NSIG Finland S.à r.l. (“NSIG Finland” tai “Tarjouksentekijä”), joka on National Silicon Industry Groupin (“NSIG”) välillisesti kokonaan omistama tytäryhtiö, aloitti 22.4.2016 vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen kaikista Okmetic Oyj:n (“Okmetic”) liikkeeseen laskemista ja ulkona olevista osakkeista ja optio-oikeuksista, jotka eivät ole Okmeticin tai sen tytäryhtiöiden omistuksessa (“Ostotarjous”). NSIG Finland julkisti Ostotarjousta koskevan tarjousasiakirjansa 21.4.2016 (“Tarjousasiakirja”).

Aiemmin 30.5.2016 tiedotetun mukaisesti NSIG Finland on julistanut Ostotarjouksen ehdottomaksi ja samanaikaisesti jatkanut tarjousaikaa 14.6.2016 asti.

Tarjousajan pidennyksen vuoksi Tarjouksentekijä on päättänyt muuttaa Ostotarjouksen ehtoja osakkeenomistajien ja optionhaltijoiden eduksi siten, että Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti pätevästi tehtyjen osakkeiden ja optio-oikeuksien hyväksyminen voidaan peruuttaa milloin tahansa jatketun tarjousajan tai, jos tarjousaikaa on jatkettu edelleen, näin jatketun tarjousajan kuluessa, vaikka Tarjouksentekijä onkin julistanut Ostotarjouksen ehdottomaksi ja on siten velvollinen toteuttamaan Ostotarjouksen. Peruutusoikeuksia koskevaa muutosta lukuun ottamatta Ostotarjouksen ehdot pysyvät muuttumattomina.

Finanssivalvonta on tänään hyväksynyt yllä kuvattua muutosta koskevan Tarjousasiakirjan täydennysasiakirjan (“Täydennysasiakirja Nro. 1”), joka on tämän tiedotteen Liitteenä 1.

Tarjousasiakirja, yhdessä Täydennysasiakirjan Nro. 1 kanssa, on saatavilla suomenkielisenä Nordea Pankki Suomi Oyj:n konttoreissa, Nasdaq Helsinki Oy:ssä, Fabianinkatu 14, 00130 Helsinki, NSIG Finlandin toimipaikassa 19, rue de Bitbourg, L-1273 Luxemburg, internetissä osoitteissa www.nordea.fi/osakkeet ja http://www.okmetic.com/fi/sijoittajat/ostotarjous, sekä englanninkielisenä internetissä osoitteissa www.nordea.fi/equities ja http://www.okmetic.com/investors/tender-offer.

31.5.2016

NATIONAL SILICON INDUSTRY GROUP NSIG FINLAND S.À R.L.

Liite 1: Tarjousasiakirjan Täydennysasiakirja Nro. 1

LISÄTIETOJA

Lisätietoja antaa:

NSIG

Toimitusjohtaja Leo Ren
puh. +86 21 5285 9096, sähköposti: leoren@sh-nsig.com

TIETOJA NSIG:ISTÄ

NSIG on yksityinen osakeyhtiö, jonka toiminta on järjestetty Kiinan kansantasavallan lakien mukaisesti. NSIG:n rekisteröity toimipaikka on Shanghaissa, Kiinassa.

Vuonna 2015 perustettu NSIG on Kiinassa sijaitseva holding-yhtymä, joka investoi ja kehittää puolijohdemateriaaleja ja -laitteita teollisuudelle ja sen rekisteröity pääoma on RMB 2 miljardia (noin 272 miljoonaa euroa). NSIG:n tavoitteena on luoda merkittävä teollinen toimija kansainväliselle puolijohdealalle (erityisesti pii ja sen ekosysteemit) sekä kotimaisten Kiinaan suuntautuvien investointien että ulkomaille suuntautuvien yrityskauppojen avulla.

TIETOJA OKMETIC OYJ:STÄ

Vuonna 1985 perustettu Okmetic on yksi maailman johtavista erikoispiikiekkojen valmistajista ja toimittajista ja sillä on tehdas Vantaalla Suomessa sekä sopimusvalmistusta Kiinassa ja Japanissa. Yhtiöllä on myyntitoimistot Japanissa, Hongkongissa ja Yhdysvalloissa sekä laaja agenttiverkosto, joka palvelee asiakkaita Kiinassa, Koreassa, Malesiassa, Singaporessa, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa. Okmeticin räätälöityjä, korkean lisäarvon piikiekkoja käytetään antureiden sekä erillispuolijohteiden ja analogiapiirien valmistukseen. Okmetic on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle (kaupankäyntitunnus: OKM1V).

Okmeticin pääkonttori sijaitsee Vantaalla. Lisätietoja löydät internetosoitteesta www.okmetic.com.

HUOMAUTUS

TÄMÄ TIEDOTE SISÄLTÄÄ VAIN YLEISTÄ TIETOA EIKÄ MUODOSTA TAI OLE OSA MITÄÄN TARJOUSTA OSTAA TAI TARJOUSPYYNTÖÄ MYYDÄ TAI KEHOTUSTA OSALLISTUA. SIJOITTAJAT VOIVAT HYVÄKSYÄ OSAKKEITA JA OPTIO-OIKEUKSIA KOSKEVAN OSTOTARJOUKSEN YKSINOMAAN TARJOUSASIAKIRJAAN SISÄLLYTETTYJEN TIETOJEN POHJALTA.

OSAKKEIDEN JA OPTIO-OIKEUKSIEN OSTOTARJOUSTA EI TEHDÄ EIKÄ TULLA TEKEMÄÄN SUORAAN TAI VÄLILLISESTI ALUEILLE, JOILLA TÄLLAISEN TARJOUKSEN TEKEMINEN TAI TARJOUKSEEN OSALLISTUMINEN OLISI LAINVASTAISTA TAI SE VAATISI YLIMÄÄRÄISIÄ TARJOUSASIAKIRJOJA, REKISTERÖINTIÄ TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAIN VAATIMUSTEN LISÄKSI.

VASTAAVASTI OSTOTARJOUSASIAKIRJAA JA SIIHEN LIITTYVIÄ HYVÄKSYMISLOMAKKEITA EI SAA JAKAA, LEVITTÄÄ EDELLEEN TAI VÄLITTÄÄ ALUEELLE TAI ALUEELTA, JOSSA TÄLLAISEN TARJOUKSEN TEKEMINEN TAI TARJOUKSEEN OSALLISTUMINEN ON LAINVASTAISTA TAI VAATISI YLIMÄÄRÄISIÄ TARJOUSASIAKIRJOJA, REKISTERÖINTEJÄ TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAIN VAATIMUSTEN LISÄKSI. OSAKKEIDEN JA OPTIO-OIKEUKSIEN OSTOTARJOUSTA EI ERITYISESTI TEHDÄ EIKÄ TULLA TEKEMÄÄN SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, ALUEELLA TAI ALUEELLE, POSTIPALVELUJEN KAUTTA TAI MILLÄÄN MUULLA VÄLINEELLÄ (SISÄLTÄEN MUTTA EI RAJOITTUEN, FAKSIN, TELEKSIN, PUHELIMEN, SÄHKÖPOSTIN TAI MUUT ELEKTRONISET VIESTINTÄMUODOT) TAI MINKÄÄN KANSALLISEN ARVOPAPERIPÖRSSIN KAUTTA YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA JA SITÄ EI VOIDA HYVÄKSYÄ MILLÄÄN SELLAISELLA KEINOLLA, TAVALLA, VÄLINEELLÄ TAI PALVELULLA YHDYSVALLOISTA, KANADASTA, JAPANISTA, AUSTRALIASTA, ETELÄ-AFRIKASTA TAI HONGKONGISTA TAI HENKILÖT, JOTKA SIJAITSEVAT TAI ASUVAT NIISSÄ (MUKAAN LUKIEN AGENTIT, LUOTTAMUSMIEHET TAI MUUT VÄLITTÄJÄT) JA TOIMIVAT NIIDEN HENKILÖIDEN TOIMESTA TAI LUKUUN, JOTKA SIJAITSEVAT TAI ASUVAT SIELLÄ. MAHDOLLINEN OSAKKEIDEN JA OPTIO-OIKEUKSIEN OSTOTARJOUKSEN VÄITETTY HYVÄKSYNTÄ, JOKA JOHTUU SUORAAN TAI VÄLILLISESTI NÄIDEN RAJOITUSTEN RIKKOMISESTA ON PÄTEMÄTÖN.

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA TAI TARJOUSASIAKIRJASSA JA MUISSA OSTOTARJOUKSEEN LIITTYVISSÄ ASIAKIRJOISSA TAI MATERIAALEISSA ESITETTYJÄ TIETOJA EI SAA TIEDOTTAA EIKÄ VIRANOMAINEN OLE HYVÄKSYNYT KYSEISIÄ ASIAKIRJOJA JA/TAI MATERIAALEJA ISON-BRITANNIAN VUODEN 2000 RAHOITUSPALVELU- JA MARKKINALAIN (FINANCIAL SERVICES AND MARKETS ACT) 21 KOHDAN MUKAISESTI. VASTAAVASTI KYSEISIÄ ASIAKIRJOJA JA/TAI MATERIAALEJA EI TULE JAKAA, EIKÄ NIITÄ SAA SUUNNATA ISOON-BRITANNIAAN YLEISÖLLE. KYSEISTEN ASIAKIRJOJEN JA/TAI MATERIAALIEN VIESTINTÄ RAHOITUSALAN MARKKINOINTINA TULEE TEHDÄ ISOSSA-BRITANNIASSA VAIN SIJJOITUSALAN AMMATTILAISILLE (JOTKA KUULUVAT ISON-BRITANNIAN VUODEN 2000 RAHOITUSPALVELU- JA MARKKINALAIN (FINANCIAL SERVICES AND MARKET ACT) (FINANCIAL PROMOTION), VUODEN 2005 MÄÄRÄYKSEN (“MÄÄRÄYS”) 19(5) ARTIKLAN SOVELTAMISALAAN) TAI MÄÄRÄYKSEN 43 ARTIKLASSA SOVELTAMISALAAN KUULUVILLE HENKILÖILLE TAI MUILLE HENKILÖILLE, JOILLE NE VOIDAAN LAILLISESTI TIEDOTTAA MÄÄRYKSEN MUKAISESTI.

UBS Limitedillä on the Prudential Regulation Authorityn myöntämä toimilupa ja sitä sääntelee Iso-Britannian the Financial Conduct Authority ja the Prudential Regulation Authority. UBS Limited toimii Okmeticin taloudellisena neuvonantajana Ostotarjouksen yhteydessä, eikä se toimi kenenkään muun puolesta tai ole vastuussa kenellekään muulle kuin Okmeticille UBS Limitedin asiakkailleen tarjoaman suojan varmistamisesta tai neuvonannosta Ostotarjouksen yhteydessä.

Liite 1

TÄYDENNYSASIAKIRJA NRO. 1 NSIG FINLAND S.À R.L.:N 21.4.2016 JULKISTAMAAN TARJOUSASIAKIRJAAN KOSKIEN VAPAAEHTOISTA JULKISTA OSTOTARJOUSTA KAIKISTA OKMETIC OYJ:N LIIKKEESEEN LASKEMISTA JA ULKONA OLEVISTA OSAKKEISTA JA OPTIO-OIKEUKSISTA

31.5.2016

NSIG Finland S.à r.l. (“NSIG Finland” tai “Tarjouksentekijä”) täydentää 21.4.2016 julkistettua tarjousasiakirjaa (“Tarjousasiakirja”) arvopaperimarkkinalain (746/2012, muutoksineen) 11 luvun 11 §:n 4 momentin mukaisesti seuraavilla tiedoilla.

NSIG Finlandin kaikista Okmetic Oyj:n (“Okmetic”) liikkeeseen laskemista ja ulkona olevista osakkeista ja optio-oikeuksista, jotka eivät ole Okmeticin tai sen tytäryhtiöiden hallussa, tekemän vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen alkuperäinen tarjousaika päättyi 27.5.2016 (“Ostotarjous”). Kaikki Ostotarjouksen toteuttamisedellytykset ovat täyttyneet alkuperäisen Tarjousajan aikana ja Tarjouksentekijä on julistanut Ostotarjouksen ehdottomaksi 30.5.2016.

Tarjouksentekijä on kuitenkin saanut tietoonsa, että vastoin ennen Ostotarjouksen julkistamista tehtyjä arvioita asianomaiset ministeriöt ovat indikoineet, että tiettyjen Okmeticin käyttämien teknologioiden vuoksi Ostotarjouksen toteuttaminen voi heidän näkemyksensä mukaan vaatia työ- ja elinkeinoministeriön vahvistuksen ulkomaalaisten yritysostojen seurannasta annetun lain (172/2012) mukaisesti. Tarjouksentekijä ja Okmetic ovat välittömästi ryhtyneet toimiin selvittääkseen tilanteen ja pyrkivät saamaan keskustelut päätökseen mahdollisimman pian. Tarjouksentekijä tulee myös tekemään mainitun lain mukaan mahdollisesti tarvittavat hakemukset.

Varatakseen aikaa näiden keskustelujen käymiseen Tarjouksentekijä on 30.5.2016 päättänyt Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti jatkaa tarjousaikaa 14.6.2016 klo 16:00 asti. Riippuen asianomaisten ministeriöiden kanssa käytävistä keskusteluista, Tarjouksentekijä voi edelleen jatkaa tarjousaikaa Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti, muttei siten, että tarjousaika jatkuisi 30.6.2016 jälkeen. Ostotarjouksen ehtojen mukainen jälkikäteinen tarjousaika voi kuitenkin jatkua 30.6.2016 jälkeen edellyttäen, että Tarjouksentekijä toteuttaa Ostotarjouksen oikea-aikaisesti. Olettaen, että tarjousaika tulee päättymään 14.6.2016, Tarjouksentekijä tulee julkistamaan Ostotarjouksen lopullisen tuloksen arviolta 17.6.2016 ja ostotarjouskaupat selvitetään arviolta 22.6.2016. Vaikka tarjousaikaa jatkettaisiin edelleen, Ostotarjous toteutetaan ja ostotarjouskaupat selvitetään viimeistään arviolta 8.7.2016.

Tarjousajan pidennyksen vuoksi Tarjouksentekijä on päättänyt muuttaa Ostotarjouksen ehtoja osakkeenomistajien ja optionhaltijoiden eduksi siten, että Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti pätevästi tehtyjen osakkeiden ja optio-oikeuksien hyväksyminen voidaan peruuttaa milloin tahansa jatketun Tarjousajan tai, jos Tarjousaikaa on jatkettu edelleen, näin jatketun Tarjousajan kuluessa, vaikka Tarjouksentekijä onkin julistanut Ostotarjouksen ehdottomaksi ja on siten velvollinen toteuttamaan Ostotarjouksen. Tämän mukaisesti Tarjousasiakirjan kohdan 4. “Ostotarjouksen ehdot” alakohdan 4.7. “Peruutusoikeus” ensimmäinen kappale on muutettu jatketun tarjousajan osalta kuulumaan seuraavasti:

1. “Osakkeiden ja Optio-oikeuksien osalta Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti pätevästi tehty Ostotarjouksen hyväksyminen voidaan peruuttaa milloin tahansa jatketun Tarjousajan kuluessa, vaikka Tarjouksentekijä on julistanut Ostotarjouksen ehdottomaksi ja on siten velvollinen toteuttamaan Ostotarjouksen.”
Peruutusoikeuksia koskevaa muutosta lukuun ottamatta Ostotarjouksen ehdot pysyvät muuttumattomina.

Tarjousasiakirja on saatavilla edellä mainituin täydennyksin ja muutoksin 31.5.2016 alkaen.

Finanssivalvonta on hyväksynyt suomenkielisen version tästä täydennysasiakirjasta, mutta ei ole vastuussa siinä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta. Hyväksymispäätöksen diaarinumero on FIVA 7/02.05.05/2016.

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2016-05-31 15:30 CEST
© Hugin BV.

Permalink: /2016/05/31/NSIG+Finland+t%C3%A4ydent%C3%A4%C3%A4+tarjousasiakirjaa+joka+koskee+sen+vapaaehtoista+julkista+ostotarjousta+kaikista+Okmeticin+liikkeeseen+laskemista+ja+ulkona+olevista+osakkeista+ja+optio+oikeuksista+HUG2016835.html

BlackRockin osakeomistus UPM:stä laskenut alle 5 prosentin rajan

UPM-Kymmene Corporation

BlackRockin osakeomistus UPM:stä laskenut alle 5 prosentin rajan

UPM-Kymmene Oyj Pörssitiedote 31.5.2016 klo 16.30 EET

BlackRockin osakeomistus UPM:stä laskenut alle 5 prosentin rajan

UPM-Kymmene Oyj on 31. toukokuuta 2016 vastaanottanut arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen, jonka mukaan BlackRock, Inc:n osake- ja äänimäärä UPM:stä on 30. toukokuuta 2016 laskenut alle 5 prosentin rajan.

UPM:n saaman tiedon mukaan BlackRock, Inc:n välillinen osakeomistus UPM:stä on laskenut 26 485 988 osakkeeseen, mikä vastaa 4,96 prosenttia UPM:n osake- ja äänimäärästä. BlackRock, Inc:n ja sen rahastojen omistamien UPM:n osakkeiden tai niihin liittyvien rahoitusvälineiden kokonaismäärä 30.5.2016 oli 5,77 prosenttia UPM:n kaikista osakkeista ja äänistä. Ilmoituksen prosenttiosuuksien laskennassa on käytetty UPM:n rekisteröityä kokonaisosake- ja äänimäärää 533 735 699.

BlackRock, Inc:n ja sen rahastojen osuus ilmoituksen mukaan:

% osakkeista ja äänistä (A:n yhteismäärä)% osakkeista ja äänistä rahoitusvälineiden kautta (B:n yhteismäärä)Yhteenlaskettu
%-osuus (A+B)
Osuus liputusrajan saavuttamisen tai rikkoutumisen jälkeen 4,96 % 0,81 % 5,77 %
Edellisessä liputusilmoituksessa ilmoitettu osuus (jos liputettu) 5,09 % 0,62 % 5,71 %

Tiedot omistus- ja ääniosuudesta liputusrajan saavuttamisen tai rikkoutumisen jälkeen:

A: Osakkeet ja äänioikeudet

Osakesarja/ osakelaji

Osakkeiden ja äänioikeuksien lukumääräOsakkeiden ja äänioikeuksien lukumääräOsakkeiden ja äänioikeuksien %-osuusOsakkeiden ja äänioikeuksien %-osuus
ISIN-koodi (jos mahdollista)Suora (SMA 9:5)Välillinen (SMA 9:6 ja 9:7)Suora (SMA 9:5)Välillinen (SMA 9:6 ja 9:7)
FI0009005987 26 485 988 4,96 %
A YHTEENSÄ 26 485 988 4,96 %

B: AML:n 9 luvun 6 a §:ssä tarkoitetut rahoitusvälineet:

Rahoitus-välineen luonneEräpäiväToteutusaikaToimitustapa (osakeomistus / nettoarvon tilitys)Osakkeiden ja äänioikeuksien lukumääräOsakkeiden ja äänioikeuksien %-osuus
Securities Lent N/A N/A Osakeomistus 2 742 346 0,51 %
CFD N/A N/A Nettoarvon tilitys 1 621 070 0,30 %
B YHTEENSÄ 4 363 416 0,81 %

Koko määräysvaltaketju (ylintä määräysvaltaa käyttävästä luonnollisesta henkilöstä tai oikeushenkilöstä alkaen), jonka kautta osakkeita, äänioikeuksia tai rahoitusvälineitä hallitaan, on esitetty oheisessa liitteessä.

UPM-Kymmene Oyj
Pirkko Harrela
Johtaja, Sidosryhmäsuhteet

UPM, Mediasuhteet
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper ENA ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 19 600 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

Seuraa UPM:ää: Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2016-05-31 15:30 CEST
© Hugin BV.

Permalink: /2016/05/31/BlackRockin+osakeomistus+UPM+st%C3%A4+laskenut+alle+5+prosentin+rajan+HUG2016832.html

Nokia sai Withings-kaupan päätökseen

NOKIA

Nokia sai Withings-kaupan päätökseen

Nokia Oyj
Pörssitiedote
31.5.2016 klo 15.00

Nokia sai Withings-kaupan päätökseen

Nokia julkisti tänään saaneensa arvioitua aiemmin päätökseen Withings S.A.:n oston. Alun perin 26.4.2016 julkistetun kaupan myötä Nokia Technologies on perustanut uuden Digital Health -yksikön, jota johtaa Withingsin entinen toimitusjohtaja Cédric Hutchings. Hutchings raportoi Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän johtajalle Ramzi Haidamusille.

Digital Health -yksikkö yhdistää Withingsin osaavan henkilöstön ja Nokia Technologiesin sairauksien ennaltaehkäisyyn ja potilashoitoon keskittyvien tiimien asiantuntijat. Uusi yksikkö tarjoaa valikoiman palkittuja Withingsin uraauurtavaan työhön pohjautuvia digitaaliseen terveydenhoitoon liittyviä tuotteita. Tuotteet on suunniteltu saumattomaksi osaksi ihmisten elämää auttaen heitä tekemään parempia päätöksiä sekä heidän oman että heidän perheensä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tuotevalikoima pohjautuu pitkälle kehitettyyn digitaalisen terveyden alustaan, ja siihen kuuluu aktiivisuusmittareita, kehon koostumusta mittaavia älyvaakoja, lämpömittareita, verenpainemittareita, valvontakameroita ja vauvojen itkuhälyttimiä. Digital Health -yksikkö jatkaa yhtenäisenä ja Cédricin johtamana keskittymistään yhä älykkäämpien terveydenhoitoon liittyvien tuotteiden kehittämiseen.

“Tämä on uuden jännittävän vaiheen alku Nokia Technologiesin historiassa laajentaessamme tuotevalikoimaamme älykkääseen digitaaliseen terveysteknologiaan”, sanoi Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän johtaja Ramzi Haidamus. “Nokian tavaramerkki symboloi innovointia, yhteyksiä ja kuluttajalähtöistä teknologiaa ja Withings-kauppa saattaa meidät ideaaliseen asemaan hyödyntämään terveydenhoidon alueen valtavia mahdollisuuksia. Olemme innoissamme toivottaessamme Withings-tiimin tervetulleeksi Nokia-perheeseen”.

Nokia Technologies järjestää 9.6. San Franciscossa kutsuvieraille tilaisuuden, jossa se jakaa digitaalisen terveyden visionsa ja esittelee tuotteitaan. Tilaisuus järjestetään Nokia Technologiesin San Franciscon toimiston avajaisten yhteydessä.

Nokia Technologies
Nokia Technologies (TECH) on Nokian teknologiakehitykseen ja lisensointiin keskittyvä liiketoimintayksikkö. TECH perustettiin vuonna 2014 keskittymään patenttilisensointiin sekä teknologian tutkimukseen ja kehitykseen, sillä näissä TECHillä on alan parhaat valmiudet. Keskittymällä digitaaliseen terveyteen, digitaaliseen mediaan sekä brändin ja patenttien lisensointiin TECH laajentaa jatkuvasti muuttuvan teknologian inhimillisiä mahdollisuuksia. Nokia Technologies julkisti vuonna 2015 maailman ensimmäisen virtuaalitodellisuuskamera OZOn, joka on tarkoitettu ammattilaiskäyttöön.

Nokia
Nokia on globaali johtaja teknologioissa, joiden avulla sekä ihmiset että esineet ovat yhteydessä toisiinsa. Nämä teknologiat ovat yhä merkityksellisempiä verkottuneessa elämässämme, ja Nokia Bell Labsin ja Nokia Technologiesin innovointikyky tuo Nokian eturintamaan niiden kehittämisessä ja lisensoinnissa.

Nokia toimittaa kaikkiin verkkoihin huippuluokan ohjelmistoja, laitteita ja palveluita, joiden avulla se on avainasemassa tukemassa viestintäpalvelujen tarjoajia, viranomaisia ja suuryrityksiä 5G-tekniikan, pilvipalveluiden sekä esineiden internetin lupaustensa lunastamisessa. www.nokia.com

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com

Lisätietoa sijoittajille:
Nokia
Sijoittajasuhteet
Puh. +358 4080 3 4080
Sähköposti: investor.relations@nokia.com

RISKIT JA TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT
Nokiaan ja sen liiketoimintoihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, ja tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Näitä ovat esimerkiksi: A) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät strategioihimme ja kasvun hallintaan; B) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen; C) odotukset markkinoiden kehittymisestä, yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja rakenteellisista muutoksista; D) odotukset ja tavoitteet, jotka koskevat tuloskehitystämme, tulostamme, liiketoiminnan kuluja, veroja, kustannussäästöjä ja kilpailukykyä sekä liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien tavoitellut synergiat ja tavoitteet, jotka koskevat markkinaosuuksia, hintoja, liikevaihtoa ja katteita; E) oletukset, jotka koskevat uudelleenjärjestelyitä, investointeja, yritysjärjestelyistä saatavien tuottojen käyttöä, yrityskauppoja ja divestointeja, ja kykymme saavuttaa uudelleenjärjestelyjen, investointien, divestointien ja yrityskauppojen yhteydessä asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet; ja F) lausumat, jotka sisältävät tai joita edeltävät “uskoa”, “odottaa”, “ennakoida”, “ennustaa”, “näkee”, “tavoitella”, “arvioida”, “on tarkoitettu”, “tähdätä”, “suunnitella”, “aikoa”, “keskittyä”, “jatkaa”, “arviomme mukaan”, “pitäisi”, “tulee” tai muut vastaavat ilmaisut. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa olennaisesti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) kykymme toteuttaa strategiamme, ylläpitää tai parantaa operatiivista ja taloudellista tulostamme tai tunnistaa oikein tai tavoitella menestyksekkäästi liiketoiminta- tai kasvumahdollisuuksia; 2) riippuvuutemme yleisestä taloustilanteesta, markkinaolosuhteista ja muusta kehityksestä maissa, joissa toimimme; 3) riippuvuutemme toimialojemme kehityksestä, mukaan lukien digitaalisen terveyden ja televiestinnän alat; 4) altistumisemme lainsäädäntöön liittyvälle, poliittiselle tai muulle kehitykselle eri maissa tai alueilla, myös kehittyvillä markkinoilla, sekä muun muassa verotukseen ja valuuttakontrolliin liittyville riskeille; 5) kykymme kilpailla ja panostaa tehokkaasti ja kannattavasti uusiin kilpailukykyisiin ja korkealaatuisiin tuotteisiin, palveluihin, uudistuksiin ja teknologioihin sekä tuoda ne markkinoille oikea-aikaisesti; 6) Nokia Technologiesin kyky säilyttää patenttilisensointiin ja immateriaalioikeuksiin perustuvat tulonlähteensä ja luoda uusia tulonlähteitä erityisesti älypuhelinmarkkinoilla; 7) riippuvuutemme immateriaalioikeuksilla suojatuista teknologioista, mukaan lukien itse kehittämämme ja meille lisensoidut teknologiat, sekä immateriaalioikeuksiin liittyvien oikeudellisten vaatimusten, lisensointikustannusten ja käyttörajoitusten riskit; 8) altistumisemme suoralle ja epäsuoralle sääntelylle ja talous- tai kauppapolitiikalle, sekä hallinnossamme, sisäisessä valvonnassamme ja säädösten noudattamisen varmistamisessa käyttämiemme prosessien luotettavuus oikeudellisten seuraamusten estämisessä; 9) tukeutumisemme kolmansien osapuolten ratkaisuihin tietojen tallennuksessa sekä tuotteiden ja palvelujen jakelussa, mikä altistaa meidät tietoturva-, sääntely- ja kyberturvallisuusriskeille; 10) Nokia Technologiesin kyky tuottaa liikevaihtoa ja voittoa lisensoimalla Nokia-brändiä sekä kehittämällä ja myymällä tuotteita ja palveluita, sekä muut liiketoiminta-aloitteet, jotka eivät välttämättä toteudu suunnitelmien mukaisesti; 11) kykymme sitouttaa, kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia työntekijöitä; 12) kykymme hallita valmistus-, palvelutuotanto-, toimitus-, logistiikka- ja toimitusketjuprosessejamme sekä maantieteellisesti keskittyneisiin tuotantolaitoksiimme liittyvät riskit; 13) liiketoimintojamme koskevien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyjen ja sopimusriitojen epäsuotuisat lopputulemat ja niiden vaikutukset; 14) tietoteknisten järjestelmien tehottomuus, tietoturvaloukkaukset, toimintahäiriöt tai -katkokset; 15) kykymme saavuttaa suunnitelluista yritysjärjestelyistä odotetut hyödyt tai toteuttaa ne onnistuneesti sekä niihin liittyvät odottamattomat vastuut; 16) kykymme hallita ja parantaa taloudellista ja toiminnallista suoritus- ja kilpailukykyämme sekä saavuttaa kustannussäästöjä ja synergiaetuja Alcatel Lucentin hankinnan jälkeen; ja 17) odottamattomat vastuut, jotka liittyvät eläkesuunnitelmiin, vakuutusasioihin ja työntekijöihin, sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 1.4.2016 jättämässä Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) sivuilla 69-87 otsikon “Operating and Financial Review and Prospects-Risk Factors” alla. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten olennaisen poikkeamisen tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä odotuksista. Nokia ei sitoudu julkisesti päivittämään tai muuttamaan tulevaisuutta koskevia lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtumien tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2016-05-31 14:00 CEST
© Hugin BV.

Permalink: /2016/05/31/Nokia+sai+Withings+kaupan+p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6kseen+HUG2016770.html

Uusi eurooppalainen polttoainestandardi tukee Neste uusiutuvan dieselin myyntiä

Neste Corporation

Uusi eurooppalainen polttoainestandardi tukee Neste uusiutuvan dieselin myyntiä

Neste Oyj
Lehdistötiedote
31.5.2016 klo 14.30

Uusi eurooppalainen polttoainestandardi tukee Neste uusiutuvan dieselin myyntiä

CEN (European Committee for Standardization) on hyväksynyt parafiinisen dieselin EN 15940 -standardin, joka määrittelee synteettisen tai uusiutuvista raaka-aineista vetykäsittelemällä tuotetun kehittyneen dieselin laadun ja ominaisuudet.

Uusi standardi syntyi Neste uusiutuvan dieselin kaltaisten vaihtoehtoisten, puhtaampien liikennepolttoaineiden kysynnän kasvamisen seurauksena. Polttoainetuottajien, autonvalmistajien ja muiden sidosryhmien yhteistyössä laatima standardi määrittelee sellaisenaan myytävän parafiinisen dieselin laadun, mikä helpottaa kyseisen tuotteen myyntiä Euroopassa. Tähän asti parafiinista dieseliä on myyty loppukäyttäjille Euroopassa lähinnä polttoaineseosten osana.

EN 15940 -standardin myötä laatu on taattu, jolloin autonvalmistajien on helpompaa antaa autolle 100-prosenttisen parafiinisen polttoaineen käyttölupa, takuu ja pakokaasuhyväksyntä.

“Uusi standardi mahdollistaa, että Neste uusiutuvaa dieseliä voidaan myydä sellaisenaan loppukäyttäjille euroopanlaajuisesti vuoden 2016 loppuun mennessä. Sataprosenttisen Neste uusiutuvan dieselin käyttö tarjoaa esimerkiksi yrityksille ja kaupungeille pienten pitoisuuksien polttoaineseoksia järeämmän keinon pienentää hiilijalanjälkeään ja ilmaa saastuttavia lähipäästöjään. Neste uusiutuvan dieselin käyttö sellaisenaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia perinteiseen fossiiliseen dieseliin verrattuna”, kertoo Kaisa Hietala, Nesteen Uusiutuvat tuotteet -liiketoiminta-alueen johtaja.

Parafiininen diesel, kuten Neste uusiutuva diesel, on korkealuokkainen puhtaasti palava polttoaine, joka ei sisällä rikkiä eikä aromaattisia yhdisteitä. Standardin mukaisia dieselpolttoaineita voidaan käyttää olemassa olevissa moottoreissa sellaisenaan tai entiseen tapaan seoksena perinteisen dieselin kanssa.

Standardi tulee voimaan Euroopan alueella vuoden 2016 toisella puoliskolla.

Neste Oyj

Kaisa Lipponen
Viestintäjohtaja

Lisätietoa: Seppo Mikkonen, pääasiantuntija, Neste, puh. 050 458 3473

Neste lyhyesti

Neste on öljynjalostuksen ja uusiutuvien ratkaisujen edelläkävijä. Tarjoamme asiakkaillemme huippututkimukseen perustuvia puhtaamman liikenteen ja teollisuuden tuotteita. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin tuottaja, ja vuotuinen tuotantokapasiteettimme on yli 2 miljoonaa tonnia. Olemme myös maailman suurin yhtiö, joka tuottaa uusiutuvia polttoaineita jätteistä ja tähteistä. Vastuullinen toimintamme on saanut tunnustusta muun muassa Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä ja maailman vastuullisimpien yhtiöiden Global 100 -listalla. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli noin 11 miljardia euroa, ja osakkeemme on listattu NASDAQ Helsingissä. Puhtaampaa liikennettä, energiaa ja elämää vie eteenpäin noin 5 000 ammattilaista. Lisätietoa: neste.com/fi

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2016-05-31 13:30 CEST
© Hugin BV.

Permalink: /2016/05/31/Uusi+eurooppalainen+polttoainestandardi+tukee+Neste+uusiutuvan+dieselin+myynti%C3%A4+HUG2016763.html

REDIn kuudesta asuintornitalotontista 94 miljoonan kaupat Helsingin kaupungin kanssa

REDIn kuudesta asuintornitalotontista 94 miljoonan kaupat Helsingin kaupungin kanssa

Julkaistu: 2016-05-31 13:30:00 CEST
SRV Yhtiöt Oyj
Lehdistötiedote
REDIn kuudesta asuintornitalotontista 94 miljoonan kaupat Helsingin kaupungin kanssa

Espoo, Suomi, 2016-05-31 13:30 CEST (GLOBE NEWSWIRE) — SRV YHTIÖT OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 31.05.2016, KLO 14.30

SRV:n Helsingin Kalasatamaan toteuttaman REDI-hankkeen kuudesta asuintornitalotontista solmittiin tiistaina 31. toukokuuta määräosaiset maakaupat. Kaupan osapuolina ovat SRV ja SRV:n nimeämät yhtiöt Suomen Osatontti Ky, Suomen Asunnot ja Tontit I Ky, LähiTapiola Tontit I Ky ja Kiinteistöosakeyhtiö Kalasataman Hauki (Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran täysin omistama yhtiö) ja toisena osapuolena Helsingin kaupunki. Nyt solmitut maakaupat perustuvat REDI-hankkeen toteutukseen ja Helsingin kiinteistölautakunnan toukokuussa tekemään päätökseen myydä asuintornitontit SRV:n nimeämille yhtiöille. Kaupat kahdesta jäljellä olevasta tornitontista toteutuvat myöhemmin.

”Rakennustyöt Suomen suurimmassa rakennushankkeessa eli REDIssä ovat edenneet jo pitkälle. Kohteen perustustyöt ovat lopuillaan ja runkotyöt hyvässä vauhdissa. Runko nousee 17 metriä syvästä työmaakaivannosta ylimmiltä osiltaan jo Itäväylän tasolle. Myös pysäköintilaitoksen louhintatyöt ovat loppusuoralla. Ensimmäisenä valmistuvan asuintornin, Majakan, asunnoista jo lähes 80 prosenttia on varattu ja kiinnostus asuntoja kohtaan on ollut todella suuri. Myös kauppakeskuksen tilojen vuokraus etenee samaan aikaan suunnitellusti, sillä liiketiloista oli huhtikuuhun 2016 mennessä vuokrattu jo 40 prosenttia”, hankekehityksestä vastaava varatoimitusjohtaja Timo Nieminen toteaa.

Kalasatamaan kohoaa REDI-hankkeen edetessä lopulta yhteensä kahdeksan tornia, joista kuusi on asuintorneja. Tornien juuressa, puistojen ja rantapromenadin ympäröimänä on kauppakeskus, joka avataan vuonna 2018.

Kokonaisuudessaan REDIn arvioidaan valmistuvan vuoden 2023 aikana markkinatilanteesta riippuen. Kauppakeskuksen, pysäköintilaitoksen ja tornien yhteenlasketun liikevaihdon arvioidaan nousevan yli miljardin euron.

Lisätietoja:
Timo Nieminen, varatoimitusjohtaja, p. 0400 424 552, timo.nieminen@srv.fi
Juhani Katko, REDI hankejohtaja, 040 505 4587, juhani.katko@srv.fi
Heli Pulkkinen, REDI tiedottaja, 050 411 0787, heli.pulkkinen@srv.fi

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
FacebookLinkedInTwitterInstagram

SRV – Elämäsi rakentaja

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Evli Pankki Oyj ostaa Evli Alexander Management Oy:n koko osakekannan

Evli Bank Plc

Evli Pankki Oyj ostaa Evli Alexander Management Oy:n koko osakekannan

EVLI PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.5.2016 KLO 14.10

Evli Pankki Oyj ostaa Evli Alexander Management Oy:n koko osakekannan

Evli Pankki Oyj, Alexander Group Oy sekä PPs Ventures Oy ovat tänään allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Evli ostaa loput aiemmin 45-prosenttisesti omistamastaan yhteisyritys Evli Alexander Management Oy:stä. Kaupan myötä Evli Alexander Management on Evlin 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Käteisenä maksettava kauppasumma on 6,6 miljoonaa euroa.

Vuonna 2007 perustettu Evli Alexander Management Oy on maan johtava hallinnointipalvelujen tuottaja osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä käyttäville pörssiyhtiöille. Kannustinjärjestelmien piiriin kuuluu Suomessa useita tuhansia henkilöitä.

– Kyse on Evlille tärkeästä liiketoiminnan muodosta, jossa on edellytykset luoda pitkän aikavälin kasvua. Kannustinohjelmat synnyttävät myös uutta varallisuutta ja sitä kautta uusia varainhoito- ja sijoittaja-asiakkuuksia etenkin Evlille tärkeissä yrittäjä- ja yritysjohtajasegmenteissä. Kannustinjärjestelmien hallinnointi sopii sopimuspohjaisena toimintana erinomaisesti strategiaamme, jonka tavoitteena on kasvattaa toistuvien tuottojen osuutta liikevaihdosta, Evli Pankin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki sanoo.

Evli Alexander Management palvelee asiakkaitaan kaupan jälkeen entiseen tapaan. Yhtiön nykyinen johto on sitoutunut jatkamaan yhtiössä, kehittämään sen toimintaa sekä hankkimaan yhtiön osakkeita omistukseensa. Toimitusjohtajana jatkaa Pertti Helaniemi.

– Kaupan myötä yhteistyö Evlin kanssa tiivistyy entisestään, mikä on asiakkaan kannalta erinomainen asia. Jatkossa voimme tarjota asiakkaallemme saumattomasti toimivan ja kokonaisvaltaisen asiakaskokemuksen palveluketjun kaikissa vaiheissa. Asiakastarpeiden huomiointi etenkin digitaalisissa palveluissa saa uutta pontta, kun palveluiden kehittämisessä hyödynnetään Evlin vahvaa osaamista verkossa toimivista sijoitus- ja varainhoitopalveluista, iloitsee Pertti Helaniemi.

Evli Alexander Management jatkaa yhteistyötään Alexander Group Oy:hyn kuuluvan, kannustinjärjestelmiä suunnittelevan Alexander Incentives Oy:n kanssa.

– Alexander Incentives toimii palkitsemisen neuvonantajana ja kannustinjärjestelmien suunnittelijana. Evli Alexander Management tarjoaa kannustimien hallinnointipalveluja. Näiden alallaan johtavien yritysten läheinen yhteistyö on omiaan korottamaan molempien yhtiöiden tarjoamien palvelujen laatua merkittävällä tavalla. Tästä syystä yritysten välinen lähes 10 vuotta kestänyt yhteistyö jatkuu edelleen osakekaupasta huolimatta, Alexander Group Oy:n toimitusjohtaja Yrjö Kopra sanoo.

Evli Alexander Management Oy:n liikevaihto oli noin 3,5 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja liiketulos noin miljoona euroa.

Kaupalla ei ole merkittävää vaikutusta Evli Pankki Oyj:n tuloslaskelmaan tai osakekohtaiseen tulokseen.

Lisätietoja:

Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. (09) 4766 9304
Pertti Helaniemi, toimitusjohtaja, Evli Alexander Management Oy, p. (09) 4766 9421

Evli lyhyesti:

Evli on sijoittamiseen erikoistunut yksityispankki, joka auttaa yksityishenkilöitä ja yhteisöjä kasvattamaan varallisuuttaan. Yhtiö tarjoaa varainhoitopalveluita, erilaisia pääomamarkkinoihin liittyviä palveluita, kuten osake- ja muiden sijoitustuotteiden välitystä, markkinatakausta ja sijoitustutkimusta, sekä Corporate Finance -palveluita.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2016-05-31 13:10 CEST
© Hugin BV.

Permalink: /2016/05/31/Evli+Pankki+Oyj+ostaa+Evli+Alexander+Management+Oy+n+koko+osakekannan+HUG2016729.html

KESLAN TYTÄRYHTIÖ MFG COMPONENTS OY:N YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT ILOMANTSIN TOIMIPAIKAN TULEVAISUUDESTA PÄÄTTYNEET

KESLAN TYTÄRYHTIÖ MFG COMPONENTS OY:N YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT ILOMANTSIN TOIMIPAIKAN TULEVAISUUDESTA PÄÄTTYNEET

Julkaistu: 2016-05-31 13:00:00 CEST
Kesla Oyj
Pörssitiedote
KESLAN TYTÄRYHTIÖ MFG COMPONENTS OY:N YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT ILOMANTSIN TOIMIPAIKAN TULEVAISUUDESTA PÄÄTTYNEET

KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.5.2016 klo 14.00

KESLAN TYTÄRYHTIÖ MFG COMPONENTS OY:N YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT ILOMANTSIN TOIMIPAIKAN TULEVAISUUDESTA PÄÄTTYNEET

MFG Components Oy käynnisti 19.4.2016 yhteistoimintaneuvottelut, jossa selvittiin Ilomantsin toimipaikan sulkemista kokonaan vuoden 2016 aikana. Neuvottelujen käynnistymisen jälkeen kaksi ostajaehdokasta ilmoitti kiinnostuksestaan jatkaa tehtaan toimintaa.

Johtuen MFG Components Oy:n taloudellisesta tilanteesta, Kesla Oyj:n keskeisestä roolista Ilomantsin asiakkaana sekä ostajaehdokkaiden liiketoimintajärjestelyyn liittyvien neuvottelujen keskeneräisyydestä, konserni on päättänyt siirtää Ilomantsin tehtaan osaksi Kesla Oyj:tä 1.7.2016 alkaen. Liiketoimintakauppaan liittyvät jatkoneuvottelut jatkuvat näin Ilomantsin suurimman asiakkaan eli Keslan ja ostajaehdokkaiden välillä. Järjestelyyn liittyy noin 3-4 henkilöä koskeva töiden siirtyminen Ilomantsista Tohmajärvelle MFG Components Oy:n asiakassopimuksista johtuen.

Vuonna 1979 perustettu Ilomantsin konepaja valmistaa pääasiassa hydrauliikkasylintereitä sekä nostureiden kääntölaitteita ja koneistettuja osia. Toimipisteessä työskentelee tällä hetkellä 38 henkilöä ja 5 toimihenkilöä.

MFG Componentsissa työskentelee Ilomantsin irtaantumisen jälkeen yhteensä noin 30 työntekijää ja 13 toimihenkilöä. Yhtiön liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa ja se on täysin Kesla Oyj:n omistama tytäryhtiö.

Joensuu 31.5.2016

KESLA OYJ

Simo Saastamoinen

Toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:

Toimitusjohtaja Simo Saastamoinen, 040 – 560 9310 tänään 15.00 – 16.00

JAKELU:

NASDAQ Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesla.com

Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee aines- ja energiapuukorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Keslan tuotteita ovat mm. kuormaimet ja metsäperävaunut, puutavara-, metsäkone- ja kierrätysnosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit. Kesla on tytäryhtiönsä kautta myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2015 40,1 miljoonaa euroa. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli 69,0 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiö Sinzheimissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 275 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company
facebook twitter