Etusivu » Arkistot 9.3.2016

Taalerin tuulivoimarahasto ja Loiste Energia investoivat 75 miljoonaa euroa

Taalerin tuulivoimarahasto ja Loiste Energia investoivat 75 miljoonaa euroa Julkaistu: 2016-03-09 10:31:26 CET
Taaleri Oyj
Lehdistötiedote
Taalerin tuulivoimarahasto ja Loiste Energia investoivat 75 miljoonaa euroa

Helsinki, 2016-03-09 10:31 CET (GLOBE NEWSWIRE) —

Taalerin hallinnoima Taaleri Tuulitehdas II -pääomarahasto ja energiayhtiö Loiste Energia Oy rakennuttavat Suomussalmelle noin 75 miljoonan euron arvoisen tuulipuiston, johon tulee 13 tuulivoimalaa. Voimaloiden pystytys tapahtuu kesän ja syksyn 2016 aikana. Sähköntuotanto käynnistyy vuoden viimeisellä neljänneksellä.

”Olemme päässeet mittavan hankkeen rakentamisessa liikkeelle. Metsähallitus on kehittänyt tuulivoimarakentamiseen sopivia alueita, joista nyt pääsemme toteuttamaan ensimmäisen vaiheen. Yhteistyö alueellisen energiayhtiön kanssa luo parhaat edellytykset järkevälle uusiutuvan energian tuotannolle”, tuulivoimapäällikkö Erkki Kunnari Taalerilta sanoo.

Hanke on ensimmäinen vaihe 2014 Metsähallituksen kanssa sovitusta kaupasta, johon kuuluvat Kivivaara-Peuravaaran tuulivoimahankkeen lisäksi Pudasjärvellä sijaitseva Tolpanvaaran tuulivoimahanke. Aluehankkeen on kehittänyt Metsähallitus, jonka hallinnoimalla alueella tuulipuisto pääosin sijaitsee.

Alueille suunnitellaan yhteensä 64:ää tuulivoimalaa, joiden sähköntuotannon teho on yhteensä 166 megawattia. Vuotuinen sähköenergian tuotanto on noin 595 GWh, mikä vastaa noin 30 000 omakotitalon tai 170 000 kerrostaloasunnon vuotuista sähkönkulutusta. Kivivaara-Peuravaaran hankealueelle suunnitellaan 42 voimalaa ja Tolpanvaaraan 22 voimalaa. Hankkeiden arvioidaan työllistävän elinkaarensa aikana yli 2200 henkilötyövuotta.

Pystytettävät voimalat toimittaa Nordex. Voimaloiden roottorin halkaisija tulee olemaan 131 metriä ja napakorkeus 144 metriä. Yksikköteholtaan voimalat ovat kolme megawattisia. Voimalat ovat markkinoiden hiljaisimpia ja soveltuvat äärimmäisen hyvin kylmiin olosuhteisiin. Maarakennus- ja alustatöistä vastaa rakennusyhtiö NCC.

Taaleri Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Erkki Kunnari, tuulivoimapäällikkö, Taaleri, puh. 040 809 6840
Taamir Fareed, johtaja, uusiutuva energia, Taaleri, puh. 040 735 9812
Markku Ryymin, toimitusjohtaja, Loiste Energia Oy, puh. 050 67 605
Pertti Tapio, tuulivoimapäällikkö, Metsähallitus/Laatumaa, puhelin 040 510 5302

Taaleri lyhyesti

Taaleri on ryhmä, joka on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle. Taaleri tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleri-konserni koostuu emoyhtiö Taaleri Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Sijoitus Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiö Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja. Ryhmässä on yli 180 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa.

Taalerilla oli vuoden 2015 lopussa hallinnoitavia varoja 3,9 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3 500. Koko ryhmällä on suoraan ja välillisesti noin 30 000 asiakkuutta. Taaleri Oyj:llä on yli 1 900 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi
Taaleri Twitterissä

Loiste Energia Oy lyhyesti

Loiste Energia Oy kuuluu Loiste-konserniin. Sataprosenttisesti suomalainen Loiste toimii energia-alan kaikilla sektoreilla ja pyrkii edistämään kilpailua niin sähkön myynnissä kuin tuotannossa. Loisteella on Suomessa 200 000 asiakasta ja sähköverkkoa Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Loiste Energia harjoittaa sähkön tuotanto- ja myyntiliiketoimintaa. Loiste Sähkönmyynti harjoittaa sähkönmyyntiliiketoimintaa valtakunnallisesti. Loiste Sähköverkko toimii sähkömarkkinalain määrittämänä jakeluverkon haltijana verkkovastuualueellaan. Yhtiöiden palveluksessa on yli 70 energia-alan osaajaa, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. Vuonna 2013 Loiste-yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 149 miljoonaa euroa.

www.loiste.fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Hanna Maria Sievinen ehdolla Taalerin hallitukseen

Hanna Maria Sievinen ehdolla Taalerin hallitukseen Julkaistu: 2016-03-09 09:27:44 CET
Taaleri Oyj
Yhtiötiedote
Hanna Maria Sievinen ehdolla Taalerin hallitukseen

Taalerin suurimmat osakkeenomistajat ehdottavat 7.4.2016 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle hallituksen jäseniksi nykyisiä hallituksen jäseniä sekä uutena jäsenenä KTM Hanna Maria Sievistä. Sievinen on työskennellyt Nokian palveluksessa johtotehtävissä Suomessa, Intiassa ja Saksassa vuosina 2000–2014. Sitä ennen hän on ollut Skandinaviska Enskilda Bankenin palveluksessa. Nykyisin hän työskentelee itsenäisenä neuvonantajana.

Hallituksen nykyiset jäsenet ovat Peter Fagernäs, Esa Kiiskinen, Juha Laaksonen, Pertti Laine ja Vesa Puttonen. Yhtiökokousasiakirjat ovat luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.taaleri.com/yhtiokokous.

Taneli Hassinen
Viestintäjohtaja
Taaleri Oyj
Puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@taaleri.com

Taalerin Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Merasco Oy, puh. 09 612 9270

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company