Etusivu » Arkistot 22.1.2016

Sopranon vuosi 2015 jää ennusteesta

Sopranon vuosi 2015 jää ennusteesta

Julkaistu: 2016-01-22 18:44:48 CET
Soprano Oyj
Pörssitiedote
Sopranon vuosi 2015 jää ennusteesta

Soprano konsernin loppuvuosi sujui ennakoitua heikommin. Erityisesti joulukuussa myynti ja liikevaihto supistuivat sekä Suomessa että Ruotsissa edellisvuotisesta. Koulutuskysyntä hyytyi eivätkä pk-yritysten vientiä vauhdittavat Team Finland kasvuohjelmat käynnistyneet odotetusti.

Koko vuoden 2015 jatkuvien liiketoimintojen liikevaihdon oli ennakoitu yltävän viime vuoden tasolle, mutta heikon loppuvuoden takia liikevaihto supistui edellisvuotisesta. Viimeisellä neljänneksellä Soprano käynnisti tehostamisohjelman. Merkittävien kulusäästöjen ansiosta jakson operatiivinen liiketulos on lievästi positiivinen, mutta koko vuoden jatkuvien toimintojen tulos jää kuitenkin selvästi tappiolliseksi.

Vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä Soprano hakee tehostamisohjelmastaan noin 900.000 euron kulusäästöjä ja positiivista tulosta.

Soprano julkaisee vuoden 2015 tilinpäätöstiedotteen 3.3.2016.

Soprano Oyj

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Kaisa Vikkula, 040 5483554, kaisa.vikkula@soprano.fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

St1 Nordic Oy myy St1 Norge AS:n osakkeet

St1 Nordic Oy

St1 Nordic Oy myy St1 Norge AS:n osakkeet

St1 NORDIC YHTIÖTIEDOTE 22.1.2016 KLO 17:10

St1 Nordic Oy myy St1 Norge AS:n osakkeet

St1 Nordic Oy ja Blue Energy Holding AS, AS Green Cube Innovationin 100 %:sti omistama tytäryhtiö ovat solmineet sopimuksen St1 Norge AS:n osakkeiden myynnistä. Myynti on seurausta Norjan kilpailuviranomaisten tekemään päätökseen, joka liittyy St1 Nordic Oy:n norjalaisen Smart Fuel AS:n hankintaan vuonna 2015.

St1 Norge AS:llä on 39 St1-jakeluasemaa Norjassa. St1-brändi tulee säilymään asemilla.

Kauppa vaatii toteutuakseen kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2016-01-22 16:10 CET
© Hugin BV.

Permalink: /2016/01/22/+St1+Nordic+Oy+myy+St1+Norge+AS+n+osakkeet+HUG1980747.html

Nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Julkaistu: 2016-01-22 15:00:00 CET
Componenta Oyj
Pörssitiedote
Nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle
Componenta Oyj Pörssitiedote 22.1.2016 klo 16.00

Componenta Oyj:n nimitystoimikunta ehdottaa 18.3.2016 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten palkkiot pidetään muuttumattomina ja että hallituksen jäsenille, jotka valitaan vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen kestävälle toimikaudelle, maksetaan näin ollen vuosipalkkiot seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 60 000 euroa ja hallituksen jäsenille 30 000 euroa. Lisäksi hallituksen alaisten valiokuntien jäsenille maksetaan 5 000 euroa. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallitukseen valitaan kuusi jäsentä ja että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen nykyisen hallituksen jäsenet Olavi Huhtala, Olli Isotalo, Perttu Louhiluoto, Riitta Palomäki, Matti Ruotsala ja Tommi Salunen. Hallitukseen ehdolla olevien henkilöiden esittely on nähtävissä Componentan internetsivuilla www.componenta.com.

Kaikki ehdotetut henkilöt ovat riippumattomia yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista ja he ovat antaneet suostumuksensa tehtävään.

Componentan nimitystoimikunnan muodostivat Erkki Etola (osakkeenomistajat Etra Capital Oy ja Tiiviste-Group Oy), Reima Rytsölä (osakkeenomistaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma) ja Heikki Lehtonen (osakkeenomistajat Heikki Lehtonen ja hänen määräysvallassaan olevat yhtiöt Oy Högfors-Trading Ab ja Cabana Trade SA). Lisäksi Componentan hallituksen puheenjohtaja, Harri Suutari 16.11.2015 saakka ja Matti Ruotsala 16.11.2015 alkaen toimi nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä.

Valmistellessaan ehdotustaan hallituksen jäseniksi nimitystoimikunta kiinnitti huomiota tulevan hallituksen monimuotoisuuteen, mikä on tärkeää Componentan tavoitteiden toteuttamisen ja kannattavan liiketoiminnan kannalta. Hallitukseen ehdotetuilla henkilöillä on monipuolinen kokemus eri teollisuudenalojen johtotehtävistä sekä monipuolista osaamista kansainvälisesti toimivien yritysten liiketoiminnasta ja kehittämisestä. He edustavat kumpaakin sukupuolta ja heidän osaamisensa ja kokemuksensa liiketoiminnan eri osa-alueilta (mukaan lukien tuotanto, myynti, rahoitus, taloushallinto) täydentävät toisiaan ja kattavat teollisuus- ja pörssiyrityksen keskeiset toiminnot. Hallitukseen ehdotetut henkilöt tuntevat Componentan liiketoiminnan ja heillä on selkeä käsitys konsernin tämänhetkisistä muutos- ja kehitystarpeista.

Helsinki 22. tammikuuta 2016

COMPONENTA OYJ

Markku Honkasalo
talousjohtaja

LISÄTIETOJA

Reima Rytsölä
Nimitystoimikunnan puheenjohtaja
puh. 010 244 3180

Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Turkissa, Hollannissa ja Ruotsissa. Componentan liikevaihto vuonna 2014 oli 495 miljoonaa euroa ja sen osake listataan Nasdaq Helsingissä. Yhtiö työllistää noin 4 250 henkilöä. Componenta toimittaa valettuja ja koneistettuja komponentteja sekä niistä koostuvia vaativia kokonaisratkaisuja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja ajoneuvo-, kone- ja laitevalmistajia.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Genetic Analysis AS:n yhtiökokous on hyväksynyt osakevaihdon Biohit Oyj:n kanssa

Genetic Analysis AS:n yhtiökokous on hyväksynyt osakevaihdon Biohit Oyj:n kanssa

Julkaistu: 2016-01-22 15:00:00 CET
Biohit Oyj
Pörssitiedote
Genetic Analysis AS:n yhtiökokous on hyväksynyt osakevaihdon Biohit Oyj:n kanssa

Biohit Oyj pörssitiedote 22.1.2016 klo 16:00 paikallista aikaa (EET)

Genetic Analysis AS:n yhtiökokous on hyväksynyt osakevaihdon Biohit Oyj:n kanssa. Osakevaihtoa koskevan sopimuksen mukaan Biohit Oyj saa omistukseensa 18 % Genetic Analysis AS:n osakekannasta. Vastineeksi Biohit Oyj luovuttaa 350 000 kpl Biohit Oyj:n uusia B-osakkeita Genetic Analysis AS:lle.

Biohit Oyj arvioi rekisteröivänsä osakkeet kaupparekisteriin 17.2.2016 mennessä, ja ne otetaan kaupankäynnin kohteeksi arviolta rekisteröintiä seuraavana pörssipäivänä. Biohit Oyj rekisteröidään osakkeenomistajaksi Genetic Analysis AS:ssa arviolta helmikuun 2016 aikana.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Semi Korpela, Biohit Oyj
puh. +358 9 773 861
investor.relations@biohit.fi
www.biohit.fi

Biohit Oyj:n tiedote 5.1.2016 Biohit Oyj ostaa osuuden norjalaisesta Genetic Analysis AS -yrityksestä suunnatulla osakeannilla

Biohit lyhyesti

Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on “Innovating for Health” – tuotamme innovatiivisia tuotteita ja palveluita edistämään tutkimusta ja varhaista diagnostiikkaa. Biohitin pääkonttori on Helsingissä, ja tytäryhtiöt sijaitsevat Italiassa ja Iso-Britanniassa. Biohitin B-sarjan osakkeet (BIOBV) noteerataan Nasdaq Helsingin Small cap /Terveydenhuolto-ryhmässä. www.biohit.fi

Genetic Analysis AS lyhyesti

Genetic Analysis on kehittänyt ja lanseerannut ensimmäisen bakteerigeeneihin perustuvan kliinisen testin, jota käytetään dysbioosin ja ruoansulatuselimistön epätasapainoon liittyvien sairauksien kartoittamiseen ja diagnosointiin. Yritys markkinoi GA-map™-teknologiaa kolmelle markkinasegmentille: kaupalliseen rutiininomaiseen kliiniseen testaukseen, lääkeyrityksille ja tutkimukseen. Genetic Analysis perustettiin vuonna 2008 ja perustuu professori Knut Rudin ja Nofima Matin tekemään tutkimukseen Åsin kaupungissa Norjassa. www.genetic-analysis.com/

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

PANOSTAJA OYJ ON OSTANUT TAKAISIN 75 KAPPALETTA VAIHDETTAVAN PÄÄOMALAINAN 2011 LAINAOSUUTTA

PANOSTAJA OYJ ON OSTANUT TAKAISIN 75 KAPPALETTA VAIHDETTAVAN PÄÄOMALAINAN 2011 LAINAOSUUTTA

Julkaistu: 2016-01-22 15:00:00 CET
Panostaja Oyj
Pörssitiedote
PANOSTAJA OYJ ON OSTANUT TAKAISIN 75 KAPPALETTA VAIHDETTAVAN PÄÄOMALAINAN 2011 LAINAOSUUTTA

Panostaja Oyj Pörssitiedote 22.1.2016 klo 16.00

Panostaja Oyj on ostanut takaisin 75 kappaletta 50 tuhannen euron nimellisarvoista Panostajan liikkeeseen laskeman vaihdettavan pääomalainan 2011 lainaosuutta. Kaupat toteutettiin 22.1.2016. Lainaosuuksista maksettu kauppahinta oli yhteensä 3 948 tuhatta euroa ja se muodostui lainaosuuksien nimellisarvosta sekä lainaosuuksille kaupantekopäivään mennessä kertyneistä maksamattomista koroista. Yhtiön takaisin ostama määrä vastaa 25,0 % 1.4.2016 erääntyvän vaihdettavan pääomalainan 2011 alkuperäisestä kokonaisnimellisarvosta. Ostetut lainaosuudet mitätöidään.

Panostaja Oyj

Juha Sarsama

Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juha Sarsama 040 774 2099

Talous- ja rahoitusjohtaja Tapio Tommila 040 527 6311

Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostaja toimii kahdeksassa liiketoimintasegmentissä ja Panostaja-konsernissa työskentelee noin 1.200 henkilöä. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tilikaudella 2015 konsernin virallinen liikevaihto oli 148,2 miljoonaa euroa.

www.panostaja.fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Valmetin tilinpäätöstiedotteen 2015 julkistaminen 9.2.2016

Valmet

Valmetin tilinpäätöstiedotteen 2015 julkistaminen 9.2.2016

Valmet Oyj:n pörssitiedote 22.1.2016 klo 14:30

Valmetin tilinpäätöstiedote 2015 julkistetaan tiistaina 9.2.2016 noin klo 12.00 Suomen aikaa. Pörssitiedote ja esitysmateriaali sekä suomeksi että englanniksi ovat tällöin saatavilla Valmetin kotisivuilla osoitteessa www.valmet.com/sijoittajat.

Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja medialle

Valmet järjestää englanninkielisen tiedotustilaisuuden analyytikoille, sijoittajille ja medialle tiistaina 9.2.2016 klo 14.00 Suomen aikaa. Tiedotustilaisuus järjestetään Valmetin pääkonttorissa Keilaniemessä, osoitteessa Keilasatama 5, 02150 Espoo. Tiedotustilaisuudessa esiintyvät toimitusjohtaja Pasi Laine sekä talousjohtaja Kari Saarinen.

Webcast-lähetys

Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana webcast-lähetyksenä osoitteessa www.valmet.com/webcastit. Suora lähetys alkaa klo 14.00 Suomen aikaa. Lähetyksen tallenne on katsottavissa samassa osoitteessa pian tilaisuuden jälkeen.

Puhelinkonferenssi

Tiedotustilaisuuteen voi osallistua myös puhelinkonferenssin kautta. Puhelinkonferenssiin osallistutaan soittamalla viimeistään viisi minuuttia ennen tilaisuuden alkua, klo 13.55 Suomen aikaa, numeroon 09-2319 4487. Osallistujia pyydetään antamaan oheinen konferenssipuhelun ID-numero: 25632403.

Webcast-lähetyksen ja puhelinkonferenssin aikana kysymykset tulee esittää englanniksi. Webcast-lähetyksen ja puhelinkonferenssin jälkeen medialla on mahdollisuus haastatella johtoa suomeksi.

Tilaisuutta voi myös seurata Twitterin välityksellä osoitteessa www.twitter.com/valmetir.

Lisätietoja antaa:
Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, Valmet, puh. 010 672 0007
Medialle: Anu Salonsaari-Posti, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Valmet, puh. 010 672 0033

VALMET

Kari Saarinen
talousjohtaja

Hanna-Maria Heikkinen
sijoittajasuhdejohtaja

Valmet on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Valmetin visiona on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistyksellisiin automaatioratkaisuihin sisältyvät niin yksittäiset mittaukset kuin koko tehtaan kattavat avaimet käteen automaatioprojektit.

Valmetin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Seuraa Valmetin sijoittajasuhteita Twitterissä www.twitter.com/valmetir

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2016-01-22 13:30 CET
© Hugin BV.

Permalink: /2016/01/22/Valmetin+tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6stiedotteen+2015+julkistaminen+9+2+2016+HUG1980700.html

Kutsu Suomisen loka-joulukuun ja koko tilikauden 2015 tuloksen tiedotustilaisuuteen ja puhelinkokoukseen 29.1.2016

Kutsu Suomisen loka-joulukuun ja koko tilikauden 2015 tuloksen tiedotustilaisuuteen ja puhelinkokoukseen 29.1.2016

Julkaistu: 2016-01-22 13:00:00 CET
Suominen Oyj
Pörssitiedote
Kutsu Suomisen loka-joulukuun ja koko tilikauden 2015 tuloksen tiedotustilaisuuteen ja puhelinkokoukseen 29.1.2016

Helsinki, Suomi, 2016-01-22 13:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) — Suominen Oyj Pörssitiedote 22.1.2016 klo 14.00

Kutsu Suomisen loka-joulukuun ja koko tilikauden 2015 tuloksen tiedotustilaisuuteen ja puhelinkokoukseen 29.1.2016

Suominen Oyj julkaisee loka-joulukuun ja koko tilikauden 2015 tuloksensa tilinpäätöstiedotteella perjantaina 29.1.2016 noin klo 12.00.

Suomisen toimitusjohtaja Nina Kopola ja talousjohtaja Tapio Engström esittelevät tuloksen analyytikoille, sijoittajille ja medialle suomenkielisessä tiedotustilaisuudessa Helsingissä perjantaina 29.1.2016 klo 14.00. Tilaisuus pidetään Suomisen Helsingin-toimistolla, osoite Itämerentori 2. Esitysaineistot ovat saatavilla tiedotustilaisuuden jälkeen osoitteessa www.suominen.fi.

Pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuteen Eeva Oinoselle, eeva.oinonen@suominencorp.com tai puh. 010 214 3551.

Englanninkielinen puhelinkokous ja verkkolähetys tuloksesta järjestetään 29.1.2016 klo 16.00. Kokoukseen voi osallistua soittamalla numeroon +44 20 3059 8125. Soitettaessa tulee antaa tunnus “Suominen”. Kokousta voi seurata verkkolähetyksenä Suomisen verkkosivuilla www.suominen.fi > Sijoittajille > Materiaalit > Verkkolähetykset. Nauhoite kokouksesta on saatavilla jälkikäteen samassa osoitteessa sekä numerossa +44 121 260 4861 tunnuksella 2477140#.

Suominen Oyj
Nina Kopola, toimitusjohtaja

Lisätietoja: Anu Heinonen, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 723 6279

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi

Suominen lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet – esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset – luovat lisäarvoa kuluttajien ja ammattilaisten käytössä eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on noin 600 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2014 oli 401,8 milj. euroa ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä 26,9 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.suominen.fi.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Fortumin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2016

Fortumin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2016

Julkaistu: 2016-01-22 13:00:00 CET
Fortum
Pörssitiedote
Fortumin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2016

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.1.2016 KLO 14.00

Fortumin osakkeenomistajien nimitystoimikunta on toimittanut yhtiön hallitukselle ehdotuksensa varsinaiselle yhtiökokoukselle 2016. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta tulee ehdottamaan varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus koostuu kahdeksasta (8) jäsenestä ja että seuraavat henkilöt valitaan hallituksen jäseniksi tulevaksi toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2017 yhtiökokouksen päättyessä:

Uudelleenvalittaviksi ehdotetaan:
Sari Baldauf, hallituksen puheenjohtajaksi
Kim Ignatius, varapuheenjohtajaksi
Minoo Akhtarzand, jäseneksi
Heinz-Werner Binzel, jäseneksi
Eva Hamilton, jäseneksi
Tapio Kuula, jäseneksi ja
Jyrki Talvitie, jäseneksi

Uudeksi jäseneksi ehdotetaan:
Veli-Matti Reinikkala

Hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot:
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta tulee ehdottamaan vuoden 2016 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot säilyvät muuttumattomina ja ovat tulevana toimikautena seuraavat:

Puheenjohtaja: 75 000 euroa vuodessa,
Varapuheenjohtaja: 57 000 euroa vuodessa ja
Jäsen: 40 000 euroa vuodessa sekä
Tarkastus- ja riskivaliokunnan puheenjohtaja: 57 000 euroa vuodessa siinä tapauksessa, ettei hän samalla toimi hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana.

Kokouspalkkioksi esitetään 600 euroa/kokous. Kokouspalkkio maksetaan sekä hallituksen että valiokuntien kokouksista, kaksinkertaisena Suomen ulkopuolella Euroopassa asuville hallituksen jäsenille ja kolminkertaisena Euroopan ulkopuolella asuville jäsenille. Kokouspalkkio maksetaan sekä hallituksen että valiokuntien kokouksista Suomessa asuville kaksinkertaisena Suomen ulkopuolella ja kolminkertaisena Euroopan ulkopuolella pidettävistä kokouksista. Puhelinkokouksista maksetaan kaikille sekä hallituksen että valiokuntien jäsenille yksinkertainen palkkio. Päätöksistä, jotka vahvistetaan erillistä kokousta pitämättä, ei makseta palkkiota.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimii ylijohtaja Eero Heliövaara valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksiköstä ja jäseninä varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varmasta, pääjohtaja Liisa Hyssälä Kansaneläkelaitoksesta sekä Sari Baldauf, Fortum Oyj:n hallituksen puheenjohtaja. Sari Baldauf ei osallistunut päätöksentekoon, kun nimitystoimikunta teki esityksen hallituksen puheenjohtajasta ja hallituksen palkkioista.

Fortum Oyj
Helena Aatinen
Viestintäjohtaja, konserniviestintä

Lisätietoja:
Eero Heliövaara, osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtaja, 0295 160 150

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.com

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Fortumin ydinosaamista on CO2-päästötön ja tehokas sähkön ja lämmön tuotanto. Yhtiö tarjoaa myös energia-alan tuotteita ja asiantuntijapalveluja yksityis- ja teollisuusasiakkaille sekä energiantuottajille. Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto (ilman myytyä sähköverkkoliiketoimintaa) oli 4,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,1 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Uuden jäsenehdokkaan ansioluettelo:

VELI-MATTI REINIKKALA
s. 1957
Suomen kansalainen

Koulutus:
Executive Master of Business Administration, Helsingin Kauppakorkeakoulu

Päätehtävä:
Johtaja

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Merkittävimmät aiemmat tehtävät:
ABB
Euroopan aluejohtaja, ABB-konsernin johtoryhmän jäsen, Sveitsi 2015
Process Automation -divisioonan johtaja, ABB Ltd:n johtoryhmän jäsen, Sveitsi 2006–2014
Process Automation -liiketoiminta-alueen johtaja, ABB Ltd, Sveitsi 2005
Automation Technologies -divisioonan johtaja Kiinassa, ABB (China) Ltd., Global Automation Technologies -divisioonan johtoryhmän jäsen 2003–2004
Drives & Power Electronics -liiketoiminta-alueen päällikkö, ABB Automation Management Ltd., Sveitsi 2002–2003
Yksikön päällikkö, LV Drives -liiketoiminta 1999–2002
Liiketoiminta-alueen päällikkö, Drives-liiketoiminta, Suomi 1996–1999
Talousjohtaja, ABB Industry Oy, Suomi 1994–1996
Business Controller, Drives-liiketoiminta, Suomi 1993–1994

Tampella Group
Toimitusjohtaja, Pac Asia Ltd., Lontoo, Iso-Britannia / Vancouver, Kanada 1992–1993
Talousjohtaja ja johtaja, Tampella Packaging -divisioona, Suomi 1989–1991

UPM Kymmene (Rauma-Repola, Schaumann, Kymmene)
Useita business control -tehtäviä divisioona- ja paikallisyksikkötasoilla 1979–1989

Merkittävimmät luottamustoimet:
UPM-Kymmene Oyj, Suomi, hallituksen jäsen
Quant AB, Ruotsi, hallituksen jäsen

Sisäisiä ABB:n hallitusjäsenyyksiä vuoden 2015 loppuun saakka:
Puheenjohtaja, ABB AB, Ruotsi; puheenjohtaja, ABB AG, Sveitsi; puheenjohtaja, ABB, Ranska; puheenjohtaja, ABB Oyj, Suomi; puheenjohtaja, ABB AS, Norja
Hallituksen jäsen, ABB SA, Espanja; hallituksen jäsen, ABB BV, Hollanti

Osakeomistus:
Veli-Matti Reinikkala ei omista Fortum Oyj:n osakkeita.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Nimitys Glastonin johtoryhmässä

Nimitys Glastonin johtoryhmässä

Julkaistu: 2016-01-22 13:00:00 CET
Glaston Oyj Abp
Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
Nimitys Glastonin johtoryhmässä

Helsinki, Suomi, 2016-01-22 13:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) —
Glaston Oyj Abp Pörssitiedote 22.1.2016 klo 14:00

Nimitys Glastonin johtoryhmässä

Artturi Mäki on nimitetty Glastonin Services-liiketoiminta-alueen johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 8.2.2016 alkaen. Hän siirtyy tehtävään Valmetin Palvelut-liiketoimintalinjan Telahuollot-teknologiayksikön johtajan tehtävistä.Artturi Mäki raportoi uudessa tehtävässään toimitusjohtaja Arto Metsäselle.

Artturi Mäellä on monipuolinen kokemus kansainvälisestä huoltoliiketoiminnasta.
”Glastonilla on toimialan kattavin huoltotarjoama sekä laajin huoltopalveluverkosto.Tätä strategista kilpailuetua haluamme entisestään vahvistaa. Artturi tuo uusia näkökulmia Glastonin huoltoliiketoiminnan kehittämiseen”, sanoo Arto Metsänen.

Pekka Huuhka, Services-liiketoiminta-alueen nykyinen johtaja, jatkaa Glastonilla Senior Advisor –tehtävässä ja johtoryhmän jäsenenä. Pekka Huuhka keskittyy tehtävässään strategian mukaisiin kasvuprojekteihin.

Lisätietoja:
Glaston Oyj Abp, toimitusjohtaja Arto Metsänen, puh. 010 500 500

GLASTON OYJ ABP
Agneta Selroos
Viestintäjohtaja

Glaston Oyj Abp
Glaston on johtava lasinjalostuksen teknologiayhtiö. Tarjoamme lasin jalostukseen laadukkaita lämpökäsittelylaitteita ja palveluja rakennus-, aurinkoenergialasi-, ajoneuvo- sekä kaluste- ja laiteteollisuudelle. Sitoudumme tukemaan asiakkaidemme menestymistä koko tuote- ja palveluvalikoimamme elinkaaren ajan. Luomme ja kehitämme jatkuvasti uusia, innovatiivisia menetelmiä entistä laadukkaampien ja turvallisempien lasituotteiden valmistukseen. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa www.glaston.net

Jakelu: NASDAQ Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet, www.glaston.net

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Fiskars myy paikallisen ruukkuliiketoimintansa Yhdysvalloissa – keskittää myynnin toimenpiteet ydinkategorioihin

Fiskars myy paikallisen ruukkuliiketoimintansa Yhdysvalloissa – keskittää myynnin toimenpiteet ydinkategorioihin

Julkaistu: 2016-01-22 12:30:00 CET
Fiskars Oyj Abp
Lehdistötiedote
Fiskars myy paikallisen ruukkuliiketoimintansa Yhdysvalloissa – keskittää myynnin toimenpiteet ydinkategorioihin

Fiskars Oyj Abp
Lehdistötiedote
22.1.2016 klo 13.30 EET

Fiskars myy paikallisen ruukkuliiketoimintansa Yhdysvalloissa – keskittää myynnin toimenpiteet ydinkategorioihin

Fiskars Brands Inc. on myynyt ruukkuliiketoimintansa Yhdysvalloissa Bloem LLC:lle. Kauppa sisältää ruukkubrändi American Designer Potteryn myynnin ja siihen liittyvät tehdas- ja jakelukiinteistöt Apopkassa, Floridassa. Myynnillä tulee olemaan positiivinen vaikutus rahavirtaan, mutta sillä ei kuitenkaan odoteta olevan merkittävää vaikutusta Fiskars-konsernin taloudelliseen asemaan tai vuoden 2016 tulokseen.

Fiskars-konsernin tavoitteena on kasvaa globaalisti yksinkertaistamalla rakenteitaan ja keskittymällä valittuihin liiketoimintoihin ja tuotemerkkeihin. Ruukkuliiketoiminnan myynnin ansiosta Fiskarsin Toiminnalliset tuotteet -liiketoiminta voi keskittää myynnin toimenpiteet yhtiön ydinkategorioihin Yhdysvalloissa: puutarhan työkaluihin, kastelutuotteisiin sekä koulu-, toimisto- ja askartelutuotteisiin.

Fiskars Amerikan ruukkuliiketoiminnan liikevaihdon arvioidaan olevan noin 25 milj. euroa vuonna 2015 ja se työllistää noin 50 henkilöä.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Maija Taimi, puh. 0204 39 5031, communications@fiskars.com

Fiskars – vuosisatojen ylpeys ja innostus muotoilusta. Joka päivä.
Fiskarsin Ruukissa vuonna 1649 alkunsa saanut Fiskars on kasvanut kansainväliseksi yhtiöksi, joka tarjoaa johtavia kuluttajatuotteita ja jonka brändejä ovat mm. Fiskars, Iittala, Gerber, Wedgwood ja Waterford. Fiskarsilla on ikonisia tuotteita, vahvoja tuotemerkkejä ja maailmanlaajuinen tavoite rikastuttaa ihmisten elämää niin kotona, puutarhassa kuin ulkoillessa. Fiskarsin tuotteita on saatavilla yli 100 maassa ja yritys työllistää noin 8 600 henkilöä 30 maassa. Fiskars on listattu Nasdaq Helsingissä. www.fiskarsgroup.com

Liitteet:
20160122 Fiskars divests local container gardening business in the US_fin.pdf

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company
facebook twitter