Etusivu » Arkistot 5.12.2015

Sijoita Suomeen – OPn kolmas #Suominousuun-avaus

Pohjola Bank plc

Sijoita Suomeen – OPn kolmas #Suominousuun-avaus

OP poistaa kaupankäyntikulut Helsingin pörssiin listattujen kotimaisten yhtiöiden osakkeilta sekä tarjoaa osaketutkimustiedon maksutta ajalla 7.12.2015-31.3.2016. Lisäksi merkintäpalkkio OPn Suomeen sijoittavista rahastoista poistuu pysyvästi.

– OP on vahvasti sitoutunut toimimaan Suomen talouskehityksen ja hyvinvoinnin puolesta. Tällä uudella #Suominousuun-hankkeella haluamme kiinnittää huomiota suomalaisen omistajuuden merkitykseen talouskasvun ja työpaikkojen luomisessa. Kun yritysten pääomahuolto paranee, ne pystyvät kasvamaan ja synnyttämään Suomeen työpaikkoja, ja juuri sitä Suomi nyt kaipaa, OPn pääjohtaja Reijo Karhinen sanoo.

– Suomalaisten yritysten menestys on elinehto koko isänmaamme kannalta. Siksi haluamme madaltaa suomalaisten kynnystä lisätä omistajuuttaan kotimaisissa yrityksissä, Karhinen jatkaa.

Avaus on OPn kolmas #Suominousuun -hanke, jonka avulla kiritetään talouskasvua ja luodaan positiivisempaa virettä yhteiskuntaan. Aiemmin OP on tarjonnut asuntolaina-asiakkailleen lyhennysvapaata ja yrityksille riski- ja lainarahoituspakettia.

Talouskasvun kirittämisen ohella OP haluaakin tutustuttaa suomalaisia talouden tunnuslukuihin ja lisätä ymmärrystä osakesijoittamisesta tuomalla analyysit helposti kaikkien saataville. Suomen laajin osaketutkimus on maksutta luettavissa OPn verkkosivuilla ilman kirjautumista.

– Osaketutkimuksen avulla jokaisella on mahdollisuus tutustua yhtiöihin ja niistä saataviin tietoihin. Samalla haluamme lisätä suomalaisten tietoa sijoittamisesta säästämisen muotona. Kannustan myös esimerkiksi kouluja hyödyntämään opetuksessa nyt avoimesti saatavilla olevaa tutkimustietoa, sanoo OPn varallisuudenhoidon liiketoimintajohtaja Karri Alameri.

Kaupankäynti Helsingin pörssissä listattujen suomalaisten yhtiöiden osakkeilla on ilmaista noin neljän kuukauden ajan OP-verkkopalvelun asiakkaille verkossa ja mobiilissa. OP tarjoaa myös veloituksetta yhtiöitä koskevaa analyysitietoa sisältävän osaketutkimuksen kaikille siitä kiinnostuneille.  Edut ovat voimassa määräajan välillä 7.12.2015-31.3.2016.

Lisäksi OP poistaa merkintäpalkkion OPn Suomeen sijoittavista rahastoista pysyvästi kaikissa kanavissa.

Seuraa keskustelua suomalaisista osakkeista sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #sijoitasuomeen ja #suominousuun. Lisätietoa asiakkaille löytyy sivuilta op.fi/suominousuun ja taloudessa.fi.

Lisätiedot:
pääjohtaja Reijo Karhinen
varallisuudenhoidon liiketoimintajohtaja Karri Alameri
haastattelupyynnöt OPn viestintä, puh. 050 523 9904  (la 5.12.klo 10-17, ma 7.12. klo 7-19.30)

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, joka tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisen kokonaisuuden pankki-, varallisuudenhoito- ja vakuutuspalveluja. OPn perustehtävänä on edistää omistaja-asiakkaiden, asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Tavoitteena on tarjota markkinoiden paras ja monipuolisin keskittämisetujen kokonaisuus. OP Ryhmän muodostavat noin 180 osuuspankkia sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Ryhmässä työskentelee 12 000 työntekijää. Ryhmällä on 4,3 miljoonaa asiakasta.
OP Osuuskunta ja sen jäsenluottolaitokset ovat laissa säädetyllä tavalla keskinäisessä vastuussa toistensa veloista ja sitoumuksista. Keskinäinen vastuu OP Ryhmässä perustuu talletuspankkien yhteenliittymästä annettuun lakiin (Laki talletuspankkien yhteenliittymästä). Pohjola Pankki Oyj ja OP-Asuntoluottopankki Oyj vastaavat OPn varainhankinnasta raha- ja pääomamarkkinoilta.

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2015-12-05 07:47 CET
© Hugin BV.

Permalink: /2015/12/05/Sijoita+Suomeen+OPn+kolmas+Suominousuun+avaus+HUG1971136.html

facebook twitter