Etusivu » UPM palkittiin Uruguayssa FAO:n esimerkillisen metsänhoidon tunnustuksella

UPM palkittiin Uruguayssa FAO:n esimerkillisen metsänhoidon tunnustuksella

UPM palkittiin Uruguayssa FAO:n esimerkillisen metsänhoidon tunnustuksella

Julkaistu: 2015-06-11 13:00:00 CEST
UPM-Kymmene Oyj
Lehdistötiedote
UPM palkittiin Uruguayssa FAO:n esimerkillisen metsänhoidon tunnustuksella

(UPM, Fray Bentos, 11.6.2015, klo 14.00) – Uruguayn metsäasioista vastaava viranomainen on myöntänyt UPM:lle YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n tunnustuksen esimerkillisestä metsänhoidosta. Tunnustus luovutettiin kestävää metsänhoitoa edistävän kansallisen työryhmän kokouksessa.

Tunnustusta varten paikallinen asiantuntijapaneeli perehtyi yhtiön tuotantoketjuun analysoimalla sen eri vaiheet perusteellisesti. Asiantuntijapaneeli koostui maatalouden tutkimuslaitos INIA:n, Uruguayn Tasavallan yliopiston maataloustiedekunnan ja maataloustieteiden tiedekunnan asiantuntijoista, jotka arvioivat metsätalouden neljää eri ulottuvuutta:

• Sosiaalinen: vaikutukset paikalliseen kehitykseen, työpaikkojen laatu ja turvallisuus, oikeuksien kunnioittaminen, sosiaalinen osallisuus sekä paikallisen kulttuurisen moninaisuuden ja tiedon arvostus
• Taloudellinen: metsätalouden tuotteiden ja palveluiden käytön monipuolisuus ja lisäarvo
• Ympäristö: monimuotoisuuden turvaaminen, innovatiiviset hoito- ja suojelumekanismit, ympäristöhyötyjen ja -palveluiden arvostuksen lisäämiseksi tehdyt aloitteet
• Hallinto ja tekniset näkökulmat: monimuotoisuus johtamisprosesseissa, innovatiiviset yhteenliittymät sekä metsänhoidon tekniset näkökulmat.

“Kestävän metsänhoidon esimerkkitapaukset kertovat metsänhoidon tiedon ja osaamisen tasosta sekä hyvistä käytännöistä sosiaalisten, ympäristöön liittyvien sekä hallinnollisten asioiden hoidossa”, sanoo Vicente Plata, FAO:n edustaja Uruguayssa.

“Otamme kiitollisina vastaan tunnustuksen, joka kertoo kestävästä ja vastuullisesta metsänhoidosta. Erityisistä ylpeyttä tunnemme siitä nyt, koska tämä on metsätoimintojemme 25. merkkivuosi Uruguayssa. Viimeisten 25 vuoden aikana olemme kehittäneet toimintaamme ja sen vaikutuspiirissä olevia alueita Uruguayn maaseudulla huomioiden sosiaaliset, ympäristöön liittyvät, taloudelliset, hallinnolliset ja tekniset ulottuvuudet”, sanoo UPM:n puuviljelmistä vastaavan UPM Forestal Orientalin johtaja Álvaro Fitipaldo.

Lisätietoja antavat:
Metsäjohtaja Álvaro Fitipaldo, UPM Forestal Oriental: alvaro.fitipaldo@upm.com / puh. +598 99 634 941
Viestintäpäällikkö Matías Martínez, UPM Uruguay: matias.martinez@upm.com /
puh. +598 99 371 339

Linkki kuvagalleriaan

*****

UPM, Mediasuhteet
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com

www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene

FAO
Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO (Food and Agriculture Organisation) on kansainvälinen järjestö, joka pyrkii vähentämään nälänhätää ja parantamaan maailman ihmisten elintasoa. www.fao.org

UPM Uruguayssa
UPM:n toimintaan Uruguayssa kuuluvat Fray Bentosin sellutehdas, puunviljelystä ja -hankinnasta vastaava yhtiö UPM Forestal Oriental ja sen kaksi taimitarhaa sekä UPM:n säätiö, joka yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa edistää maaseudun elinvoimaisuuttaa koulutukseen, yrittäjyyteen ja elämänlaadun parantamiseen keskittyvien hankkeiden kautta.

UPM Forestal Oriental omistaa noin 230 000 hehtaaria maata, josta 60% on eukalyptusviljelmiä ja loput ovat karjalaitumina, muussa käytössä tai suojelualueita. Kaikki UPM:n puuviljelmät ovat FSC®- ja PEFCTM -sertifioituja.

Vastuullinen metsänhoito on yksi UPM:n ympäristötavoitteista ja metsien monimuotoisuus olennainen osa vastuullisen metsänhoidon käytäntöjä. UPM:n maailmanlaajuisesti toteuttama metsien monimuotoisuusohjelma määrittelee, miten monimuotoisuus huomioidaan yhtiön päivittäisessä metsänhoidossa ja puunhankinnassa.

UPM toteuttaa metsien monimuotoisuusohjelmaansa Uruguayssa muun muassa puuviljelmien Yatay-palmujen suojeluohjelmalla sekä ruohikoissa elävän Capuchino-linnun suojeluohjelmalla. Lisäksi UPM on aktiivinen jäsen WWF:n uuden sukupolven plantaasit -hankkeessa. UPM osallistuu toistamiseen hankkeen Uruguayn-opintomatkan järjestämiseen yhtenä isännistä marraskuussa 2015.

Fray Bentosin sellutehdas valmistui vuonna 2007 ja on edelleen yksi maailman tehokkaimmista ja moderneimmista tehtaista. Sen vuosituotantokapasiteetti on 1,3 miljoona tonnia eukalyptussellua, jonka raaka-aine on vastuullisesti hoidetuilta paikallisilta puuviljelmiltä hankittua lähipuuta. Sellun lisäksi Fray Bentos on merkittävä energian tuottaja. Tehtaan sähköntuotanto vastaa noin 11% Uruguayn sähkön kokonaistuotannosta.

UPM:n palveluksessa Uruguayssa on 550 henkilöä, jonka lisäksi yhtiö työllistää epäsuoraan alihankintojen kautta noin 3 400 henkilöä. Kokonaisuudessaan UPM:n toimintojen vaikutus Uruguayn työllisyyteen on noin 6 400 työpaikkaa ja maan bruttokansantuotteeseen noin 1,3 %.

Lisätietoja UPM:n puuviljelmistä Uruguayssa:
UPM Forestal Oriental vuosikertomus 2013 (englanniksi): 2014 (espanjaksi)
UPM:n säätiö / UPM Foundation vuosikertomus 2013 (englanniksi): 2014 (espanjaksi)
Vastuullisesta puunviljelystä kertova sivusto myös suomeksi: www.upmplantationlife.com

Lisätietoja UPM:n metsien monimuotoisuusohjelmasta www.upm.fi > Vastuullisuus > Metsät > Biodiversiteetti

UPM
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

UPM Pulp
UPM on yksi maailman johtavista havu- ja koivusellun sekä eukalyptussellun tuottajista. Asiakkaamme toimivat eri puolilla maailmaa useilla tuotealueilla, kuten pehmo- ja erikoispaperit, kartonki sekä paino- ja kirjoituspaperit. Omat sellun myynnin ja teknisen asiakaspalvelun tiimimme toimivat lähellä asiakkaita Euroopassa ja Kiinassa. Tuotanto koostuu neljästä modernista tehtaasta, joista kolme on Suomessa ja yksi Uruguayssa. Selluliiketoiminnan palveluksessa on noin 1,500 henkilöä ja vuosituotantokapasiteetti on 3,5 miljoonaa tonnia sellua. Selluliiketoiminta on osa UPM Biorefining -liiketoiminta-aluetta. www.upmpulp.com

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Jätä kommentti

facebook twitter