Etusivu » Arkistot 2.3.2015

Orion Oyj: 141 949 oman B-osakkeen luovutus 2.3.2015

Orion Corporation

Orion Oyj: 141 949 oman B-osakkeen luovutus 2.3.2015

ORION OYJ       PÖRSSITIEDOTE            2.3.2015            KLO 18.55         

Orion Oyj: 141 949 oman B-osakkeen luovutus 2.3.2015

Orion Oyj:n hallituksen päätöksen mukaisesti Orion Oyj on luovuttanut 2.3.2015 yhteensä 141 949 kpl yhtiön hallussa olevaa Orion Oyj:n B-osaketta Orion-konsernin avainhenkilöiden kannustinjärjestelmiin kuuluville, Orion-konsernin palveluksessa oleville henkilöille ansaintajaksoilta 2012-2014 ja 2014 maksettavina osakepalkkioina. Luovutus perustuu yhtiökokouksen 19.3.2013 antamaan valtuutukseen. Luovutettujen osakkeiden osakekohtainen luovutushinta on 28,9172 euroa, joka on Orion Oyj:n B-osakkeen kaupankäyntimäärällä painotettu keskikurssi 2.3.2015. Luovutettujen osakkeiden luovutushinta on näin ollen yhteensä 4 104 767,62 euroa.

Luovutuksen jälkeen Orion Oyj:n hallussa on 427 716 kpl yhtiön omia B-osakkeita.

Kannustinjärjestelmistä on tiedotettu 18.2.2010 ja 5.2.2013 annetuilla pörssitiedotteilla. 

Orion Oyj

Timo Lappalainen

Toimitusjohtaja
  Olli Huotari

Johtaja, Esikuntatoiminnot 
 

                                                                                                              

Julkaisija:

Orion Oyj

Viestintä

Orionintie 1A, 02200 Espoo

Kotisivu: www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkkeiden ja diagnostisten testien kehittäjä – hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä.

Orionin liikevaihto vuonna 2014 oli 1 015 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 500 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2015-03-02 17:55 CET

© Hugin BV.

Permalink: /2015/03/02/Orion+Oyj+141+949+oman+B+osakkeen+luovutus+2+3+2015+HUG1898821.html

IXONOS: TREMOKO OY AB:N PAKOLLINEN JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 3.3.2015

Ixonos

Pörssitiedote

IXONOS: TREMOKO OY AB:N PAKOLLINEN JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 3.3.2015

Helsinki, Suomi, 2015-03-02 16:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) — Ixonos Oyj Pörssitiedote 2.3.2015 klo 17:00

IXONOS: TREMOKO OY AB:N PAKOLLINEN JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 3.3.2015

Tremoko Oy Ab (”Tarjouksentekijä”) on ilmoittanut Ixonos Oyj:lle (”Yhtiö”), että Finanssivalvonta on tänään hyväksynyt pakollista julkista ostotarjousta (”Ostotarjous”) koskevan tarjousasiakirjan (”Tarjousasiakirja”). Tarjousasiakirja on saatavilla 2.3.2015 alkaen Ostotarjouksen teknisenä järjestäjänä toimivan UB Securities Oy:n toimitiloissa (Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki) ja internetsivuilta osoitteesta www.unitedbankers.fi/ixonos. Tarjousasiakirja on saatavilla vain suomenkielisenä.

Ostotarjouksen hyväksymisaika (“Tarjousaika”) alkaa 3.3.2015 klo 9.30 (Suomen aikaa) ja päättyy 24.3.2015 klo 16.00 (Suomen aikaa), ellei Tarjousaikaa jatketa. Tarjouksentekijä tarjoutuu hankkimaan omistukseensa Yhtiön koko osakekannan. Ostotarjous ei kuitenkaan ole sidottu tietyn omistusosuuden saavuttamiseen.

Ixonos Oyj

Esa Harju

Toimitusjohtaja

Lisätietoja antaa:

Ixonos Oyj

– Toimitusjohtaja Esa Harju, puh. 040 844 3367, esa.harju@ixonos.com

– Talousjohtaja Mikael Nyberg, puh. 040 501 4401, mikael.nyberg@ixonos.com

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.ixonos.com

KAUPANKÄYNTITILASTO HELMIKUU 2015

Nasdaq Nordic

KAUPANKÄYNTITILASTO HELMIKUU 2015

Helsinki 2.3.2015 — Nasdaq julkaisi tänään kuukausittaisen Pohjoismaita ja Baltian maita koskevan kaupankäyntiraporttinsa. Alla yhteenveto tärkeimmistä huomioista Nasdaq Helsingin osalta helmikuulta 2015.

  • Nasdaq Helsingin osakevaihto nousi helmikuussa 4,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja keskimääräinen päivävaihto oli 551,2 miljoonaa euroa (helmikuu 2014: 527,2 milj. euroa). Päivävaihto pysyi samalla tasolla tammikuuhun 2015 verrattuna (nousua +0,04 %).
  • Nasdaq Helsingin pörssikauppojen lukumäärä oli helmikuussa keskimäärin 84 925 kauppaa päivässä, kun vastaava lukema 12 viimeisen kuukauden ajalta on keskimäärin 73 634. Helmikuussa 2014 vastaava lukema oli 83 458.
  • Nasdaq Helsinki pystyi tarjoamaan parhaimman osto/myyntikurssin (nk. EBBO1 – European Best Bid and Offer) OMXH25-osakkeissa 92,1 % ajasta helmikuussa 2015 (tammikuu 2015: 91,2 %).
  • Nasdaq Helsingin keskimääräinen tarjouskirjan syvyys2 parhailla hintatasoilla oli helmikuussa OMXH25-indeksiin kuuluvissa yhtiöissä 3,4 kertaa suurempi kuin seuraavaksi lidvideimmällä markkinapaikalla (tammikuussa 2015: 2,8).
  • Helmikuussa 2015 Deutsche Bank oli suurin osakevälittäjä. Seuraavaksi suurimmat olivat Morgan Stanley ja Nordea Bank Finland.
  • Helmikuussa 2015 Nokia oli Nasdaq Helsingin vaihdetuin osake. Seuraavaksi vaihdetuimmat olivat Fortum ja Kone.
  • Nasdaq Helsingin markkinaosuus Helsingissä kaupankäynnin kohteena olevien listayhtiöiden osakkeiden pörssikaupasta oli 67,7 prosenttia tammikuussa 2015 (tammikuu 2015: 67,1 %). Ulkomaisten markkinapaikkojen3 osuus kaupankäynnistä oli siten 32,3% Helsingissä noteeratuista osakkeista.

Lisätietoa kuukausiraportissa:http://www.nasdaqomx.com/transactions/markets/nordic/statistics

(valitse: Monthly Statistics, Filter: Monthly Statistics)

1)EBBO (European Best Bid and Offer) viittaa parhaimpaan tarjolla olevaan osto- tai myyntinoteeraukseen kaupankäynnin kohteena olevissa tuotteissa kuten osakkeissa.

2) Keskimääräinen näkyvien tarjousten aikapainotettu volyymi parhaalla hintatasolla.

3)Lähde: Thomson Reuters ja Nasdaq. Sisältää kaikki tärkeimmät markkinapaikat Euroopassa, joissa käydään kauppaa Nasdaqin pohjoismaisissa pörsseissä listatuilla osakkeilla.

Nasdaq-konserni

Nasdaq (Nasdaq: NDAQ) on johtava kaupankäynti-, selvitys-, pörssiteknologia-, arvopapereiden listaus-, markkinainformaatio- ja listayhtiöpalveluiden tarjoaja kuudella mantereella. Nasdaqin monipuolinen tuotevalikoima mahdollistaa asiakkaiden luotettavan liiketoimintavision suunnittelun, optimoinnin ja toteutuksen. Nasdaq toteuttaa tämän vahvalla teknologiaosaamisellaan, jonka avulla yhtiöiden toimintaan voidaan tuoda läpinäkyvyyttä ja pääomamarkkinoilla toimimiseen tarvittavaa tietoa. Maailman ensimmäisen elektronisen pörssimarkkinan kehittäjän teknologiaa käytetään yli 70 pörssin toiminnassa 50 eri maassa, ja joka kymmenes pörssikauppa maailmassa toteutetaan Nasdaqin teknologialla. Nasdaqiin kuuluviin pörsseihin on listautunut yli 3 500 yhtiötä, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo on yli 9,1 biljoonaa dollaria. Nasdaqilla on yli 10 000 yritysasiakasta. Nasdaq Copenhagen, Nasdaq Helsinki, Nasdaq Iceland, Nasdaq Riga, Nasdaq Stockholm, Nasdaq Tallin, Nasdaq Vilnius, Nasdaq Clearing ja Nasdaq Broker Services ovat tuotemerkkejä vastaaville säänneltyjä markkinoita edustaville yhtiöille, joita ovat Nasdaq Copenhagen A/S, Nasdaq OMX Helsinki Oy, Nasdaq OMX Iceland Hf., Nasdaq OMX Riga AS, Nasdaq OMX Stockholm AB, Nasdaq OMX Tallinn AS, AB Nasdaq OMX Vilnius, Nasdaq OMX Clearing AB ja Nasdaq OMX Broker Services AB. Nasdaq Baltic edustaa Nasdaqin yhteistä tarjontaa Tallinnassa, Riiassa ja Vilnassa. Lisätietoa Nasdaqista löytyy osoitteesta http://nasdaq.com/ambition or http://business.nasdaq.com.

Cautionary Note Regarding Forward-Looking Statements

Information set forth in this communication contains forward-looking statements that involve a number of risks and uncertainties. Nasdaq cautions readers that any forward-looking information is not a guarantee of future performance and that actual results could differ materially from those contained in the forward-looking information. Such forward-looking statements include, but are not limited to, statements about our capital return initiatives. Forward-looking statements involve a number of risks, uncertainties or other factors beyond Nasdaq’s control. These factors include, but are not limited to, Nasdaq’s ability to implement its strategic initiatives, economic, political and market conditions and fluctuations, government and industry regulation, interest rate risk, U.S. and global competition, and other factors detailed in Nasdaq’s filings with the U.S. Securities and Exchange Commission, including its annual reports on Form 10-K and quarterly reports on Form 10-Q. Nasdaq undertakes no obligation to publicly update any forward-looking statement, whether as a result of new information, future events or otherwise.

LISÄTIETOJA:

Maarit Bystedt

puh. (09) 6166 7274

maarit.bystedt@nasdaq.com

Innofactorin vuoden 2014 vuosikertomus on julkaistu

Innofactor

Vuosikertomus

Innofactorin vuoden 2014 vuosikertomus on julkaistu

Innofactor Oyj:n Pörssitiedote 2.3.2015 klo 16.00

Innofactorin vuoden 2014 vuosikertomus on julkaistu PDF-muodossa suomeksi yhtiön Internet-sivuillahttp://www.innofactor.fi/medialle/julkaisut. Vuosikertomus sisältää tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.

Yhtiön selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuonna 2014 on julkaistu toimintakertomuksesta erillisenä yhtiön Internet-sivuilla: http://www.innofactor.fi/sijoittajat/hallinto_ja_johtaminen.

Espoossa 2.3.2015

INNOFACTOR OYJ

Sami Ensio, toimitusjohtaja


Lisätietoja:

Sami Ensio, toimitusjohtaja

Innofactor Oyj

Puh. 050 584 2029

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset mediat


www.innofactor.fi

Innofactor on Pohjoismaiden johtavia Microsoft-pohjaisten IT-ratkaisujen toimittajia. Innofactor toimittaa asiakkailleen liiketoimintakriittisiä ratkaisuja ja ylläpitopalveluja systeemi-integraattorina sekä kehittää omia ohjelmistotuotteita ja -palveluita. Oman tuotekehityksen painopistealueena ovat Microsoftin Windows Azure -pohjaiset pilviratkaisut. Innofactorin asiakkaina on noin 1 000 yritystä ja julkishallinnon organisaatiota Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa ja muualla Euroopassa. Yhtiössä työskentelee noin 400 innostunutta ja osaavaa henkilöä useissa toimipisteissä Suomessa, Tanskassa ja Ruotsissa. Innofactorin liikevaihdon kasvu 2010–2014 on ollut keskimäärin 45 prosenttia vuosittain. Kauppalehti ja Balance Consulting valitsivat Innofactorin vuoden 2013 menestyneimmäksi pörssiyhtiöksi Suomessa. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia.

Nimitys Glastonin johtoryhmään

Glaston Oyj Abp

Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Nimitys Glastonin johtoryhmään

Helsinki, Suomi, 2015-03-02 14:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) — GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 2.3.2015 klo 15.00

Nimitys Glastonin johtoryhmään

Glaston Oyj Abp:n johtoryhmän jäseneksi on 2.3.2015 alkaen nimitetty EMEA-alueen johtaja Pekka Hytti.

Nimitys tukee yhtiön strategisten tavoitteiden, kannattavan kasvun ja toimialan parhaan asiakaskokemuksen, saavuttamista.

”Pekka Hytti vastaa Glastonin EMEA-alueen myynnistä ja asiakaspalvelusta. Alueen osuus liikevaihdostamme vuonna 2014 oli 46%, jossa oli 13% kasvua edellisvuoteen nähden. Arvioimme vahvan kehityksen EMEA-alueella jatkuvan myös vuonna 2015. Pekka Hytillä on pitkä ja monipuolinen kokemus agentti- ja jakelijayhteistyöstä, ja tämän yhteistyön kehittäminen on kasvumme kannalta tärkeää”, sanoo Arto Metsänen, Glaston Oyj Abp:n toimitusjohtaja.

Pekka Hytti on ollut Glastonin palveluksessa vuodesta 2010.


Glastonin johtoryhmän kokoonpano on 2.3.2015 alkaen seuraava:

Arto Metsänen, toimitusjohtaja

Sasu Koivumäki, talousjohtaja ja toimitusjohtajan varamies

Juha Liettyä, Machines-liiketoiminta-alueen johtaja

Pekka Huuhka, Services-liiketoiminta-alueen johtaja

Pekka Hytti, EMEA-alueen johtaja

Frank Zhang, Aasian alueen johtaja

Taina Tirkkonen, Lakiasiain- ja henkilöstöjohtaja


Lisätiedot:

Glaston Oyj Abp

Arto Metsänen, toimitusjohtaja, puh: +358 10 500 500

GLASTON OYJ ABP

Agneta Selroos

Viestintä- ja markkinointijohtaja

puh: +358 40 7453 737

Glaston Oyj Abp

Glaston on kansainvälinen lasiteknologiayhtiö, joka kehittää tuotteita arkkitehtuuri-, aurinkoenergia-, kaluste- ja laite- sekä ajoneuvoteollisuudelle.Tuotevalikoimamme vaihtelee esikäsittely- ja turvalasikoneista huoltopalveluihin. Tuemme asiakkaidemme menestystä tuottamalla palveluita kaikkiin lasinjalostusketjun tarpeisiin koko tuotteen elinkaaren ajan. Lisätietoja osoitteessa www.glaston.net. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Small Cap -listalla.

Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet, www.glaston.net

Ilkka-Yhtymän yt-neuvottelut päättyneet

Ilkka-Yhtymä Oyj

Pörssitiedote

Ilkka-Yhtymän yt-neuvottelut päättyneet

Ilkka-Yhtymä Oyj Pörssitiedote 2.3.2015, klo 15.00

ILKKA-YHTYMÄN YT-NEUVOTTELUT PÄÄTTYNEET

Ilkka-Yhtymä tiedotti 30.1.2015 aloittavansa yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut kustannustoimintaa harjoittavassa I-Mediat Oy:ssä ja painotoimintaa harjoittavassa I-print Oy:ssä.Neuvottelut koskivat maakuntalehtien teknisen valmistuksen ja mediamyynnin henkilökuntaa sekä sanomalehtipainon henkilökuntaa. Tavoitteena oli sopeuttaa toimintatavat sekä työvoiman määrä digitalisoituvan toiminnan ja laskeneen volyymikehityksen mukaiseksi.

Yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen lopputuloksena I-Mediat Oy:ssä vähenee 7 työtehtävää ja mainosvalmistuksen henkilökunta lomautetaan enintään kolmeksi viikoksi. I-print Oy:n sanomalehtipainossa henkilöstö lomautetaan enintään viideksi viikoksi.


ILKKA-YHTYMÄ OYJ

Matti Korkiatupa

toimitusjohtaja


Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Matti Korkiatupa, Ilkka-Yhtymä Oyj

puh. 0500 162 015


JAKELU

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.ilkka-yhtyma.fi

Atine Group Oy on ilmoittanut aloittavansa julkisen ostotarjouksen Turvatiimi Oyj:n osakkeista 4.3.2015

Turvatiimi

Yritysosto ja ostotarjous

Atine Group Oy on ilmoittanut aloittavansa julkisen ostotarjouksen Turvatiimi Oyj:n osakkeista 4.3.2015

Turvatiimi Oyj Pörssitiedote 2.3.2015 klo 14.30

Tätä tiedotetta ei ole tarkoitettu levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Uuteen Seelantiin, Etelä-Afrikkaan, Kiinaan, Hongkongiin, Singaporeen, Japaniin tai muihin maihin, joissa sen jakelu olisi rajoitettua.

Turvatiimi Oyj (Turvatiimi) tiedotti 13.2.2015 suurimman osakkeenomistajansa Atine Group Oy:n (Tarjouksentekijä) ilmoittaneen tekevänsä vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksesta kaikista Turvatiimin osakkeista (Ostotarjous), joita Tarjouksentekijä ei jo omista. Ostotarjouksessa maksettava vastike on 0,13 euroa käteisenä jokaisesta Turvatiimin osakkeesta, jonka osalta Ostotarjous on pätevästi hyväksytty.

Turvatiimin hallitus on tänään antanut Ostotarjouksesta arvopaperimarkkinalain 11 luvun 13 §:n mukaisen lausunnon, jossa se suosittelee lausunnosta ilmenevällä tavalla Turvatiimin osakkeenomistajille Ostotarjouksen hyväksymistä. Lausunto sisältyy Turvatiimin aiemmin tänään asiasta julkistamaan pörssitiedotteeseen. Turvatiimin hallitus on käsitellyt ja arvioinut Ostotarjousta sekä antanut lausuntonsa kokoonpanossa, johon kuuluvat ainoastaan asiassa esteettömät ja riippumattomat hallituksen jäsenet Martin Forss, Saga Forss ja Mikael Lönnroth.

Tarjouksentekijän tänään julkistaman tiedotteen mukaan Ostotarjouksen hyväksymisaika (Tarjousaika) alkaa 4.3.2015 klo 9.30 (Suomen aikaa) ja päättyy 25.3.2015 klo 16.00 (Suomen aikaa), jollei Tarjousaikaa jatketa Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti.

Tarjouksentekijän julkistaman tiedotteen mukaan Finanssivalvonta on tänään hyväksynyt Ostotarjousta koskevan tarjousasiakirjan. Tarjousasiakirja on saatavilla 4.3.2015 alkaen Tarjouksentekijän toimipisteessä osoitteessa Unioninkatu 7 A 15, 00130 Helsinki, Ostotarjouksen teknisenä järjestäjänä toimivan FIM Sijoituspalvelut Oy:n asiakaspalvelussa, osoitteessa Pohjoisesplanadi 33 A, 00100 Helsinki ja NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, osoitteessa Fabianinkatu 14, 00130 Helsinki sekä Internetissä osoitteessa www.fim.com. Tarjousasiakirja on saatavilla vain suomenkielisenä.

Mainittu Tarjouksentekijän julkaisema tiedote, joka sisältää myös Ostotarjouksen ehdot, on kokonaisuudessaan tämän pörssitiedotteen liitteenä.

TURVATIIMI OYJ

Lisätietoja:

Martin Forss, hallituksen jäsen, puh. +358 (0)40 779 6266

Turvatiimi-konserni on suomalainen valtakunnallinen turvallisuuspalveluiden ja turvatekniikan yritys. Toimintamme periaatteita ovat asiakaspalvelu, joustavuus, tuloksellisuus ja innovatiivisuus. Vuonna 2014 Turvatiimin liikevaihto oli 36,4 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 900 henkilöä. Turvatiimi Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.turvatiimi.fi

LIITE: ATINE GROUP OY:N TIEDOTE

Atine Group Oy Tiedote 2.3.2015

TÄMÄ TIEDOTE EI OLE TARKOITETTU LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, AUSTRALIAAN, UUTEEN SEELANTIIN, ETELÄ-AFRIKKAAN, KIINAAN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN JAPANIIN TAI MUIHIN MAIHIN, JOISSA SEN JAKELU OLISI RAJOITETTU.

ATINE GROUP OY:N JULKINEN OSTOTARJOUS TURVATIIMI OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 4.3.2015

Turvatiimi Oyj:n suurin osakkeenomistaja Atine Group Oy (”Atine” tai ”Tarjouksentekijä”) ilmoitti 13.2.2015 tekevänsä vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen (”Ostotarjous”) Turvatiimi Oyj:n (”Turvatiimi” tai ”Yhtiö”) osakkeista (”Osakkeet”). Atine omistaa tällä hetkellä 48.680.458 Osaketta, mikä vastaa noin 83,16 prosenttia kaikista Osakkeista ja Osakkeiden tuottamista äänistä. Tämän tiedotteen päivämääränä Turvatiimin Osakkeiden lukumäärä on 58.541.000. Atinen tietojen mukaan Turvatiimi ei omista omia Osakkeitaan.

Ostotarjouksessa tarjottava vastike on 0,13 euroa käteisenä jokaisesta Osakkeesta, jonka osalta Ostotarjous on pätevästi hyväksytty (”Tarjoushinta”). Tarjoushinta on noin 7,1 prosenttia alempi kuin Osakkeen päätöskurssi 0,14 euroa NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä (”Nasdaq Helsinki”) 12.2.2015, eli viimeisenä kaupankäyntipäivänä ennen Ostotarjouksen julkistamista. Tarjoushinta vastaa Osakkeista Nasdaq Helsingin kaupankäynnissä maksettujen hintojen kaupankäyntimäärillä painotettua keskiarvoa kolmen (3) kuukauden aikana ennen Ostotarjouksen julkistamista korotettuna noin 7,1 prosentin preemiolla sekä alittaa vastaavan painotetun keskiarvon Nasdaq Helsingin kaupankäynnissä kuuden (6) kuukauden aikana ennen Ostotarjouksen julkistamista noin 5,6 prosentilla. Atine ei ole hankkinut Osakkeita Tarjoushintaa korkeampaan hintaan kuuden (6) kuukauden aikana ennen Ostotarjouksen julkistamista. Turvatiimillä ei ole kaupparekisteriin merkittyjä arvopapereita, joiden perusteella voisi merkitä Osakkeita, eikä Turvatiimi ole tiedottanut tällaisten arvopapereiden antamisesta.

Ostotarjouksen hyväksymisaika (”Tarjousaika”) alkaa 4.3.2015 klo 9.30 (Suomen aikaa) ja päättyy 25.3.2015 klo 16.00 (Suomen aikaa), jollei Tarjousaikaa jatketa Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti. Ostotarjous ei ole ehdollinen minkään toteuttamisedellytyksen täyttymiselle, eikä edellytä viranomaislupia tai rahoitusjärjestelyjä. Ostotarjouksen ehdot ovat tämän tiedotteen liitteenä.

Atinen tavoitteena on hankkia kaikki Turvatiimin Osakkeet. Mikäli Atine saa omistukseensa enemmän kuin 90 prosenttia Turvatiimin Osakkeista ja äänistä, Atine aikoo käynnistää osakeyhtiölain 18 luvun mukaisen vähemmistöosakkeiden lunastusmenettelyn saadakseen omistukseensa kaikki Turvatiimin Osakkeet. Atine aikoo hakea Osakkeiden poistamista Nasdaq Helsingin pörssilistalta heti, kun edellytykset poistamiselle ovat olemassa. Atine arvioi, että Osakkeiden poistaminen pörssilistalta vähentäisi Turvatiimin hallinnointiin ja raportointiin liittyviä kuluja ja parantaisi siten Turvatiimin kannattavuutta.

Atine on Ostotarjoukseen liittyen sitoutunut noudattamaan arvopaperimarkkinalain (”AML”) 11 luvun 28 §:ssä tarkoitettua Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n ostotarjouslautakunnan antamaa Ostotarjouskoodia. Turvatiimin hallituksen puheenjohtaja Ben Wrede on Atinen toimitusjohtaja, ja Turvatiimin hallituksen varapuheenjohtaja Mia Åberg on Atinen talous- ja rahoitusjohtaja. Wrede ja Åberg eivät siten osallistu Turvatiimin hallitustyöskentelyyn Ostotarjoukseen liittyen.

Turvatiimin hallitus on tänään julkistanut AML 11 luvun 13 §:n mukaisen lausuntonsa Ostotarjouksesta. Lausunnossaan Turvatiimin hallitus suosittelee yksimielisesti Ostotarjouksen hyväksymistä. Turvatiimin hallitus on käsitellyt ja arvioinut Ostotarjousta sekä antanut lausuntonsa kokoonpanossa, johon kuuluvat ainoastaan hallituksen asiassa esteettömät ja riippumattomat hallituksen jäsenet Martin Forss, Saga Forss ja Mikael Lönnroth. Osana Ostotarjouksen arviointia Turvatiimin hallitus on pyytänyt Advium Corporate Finance Oy:ltä ns. fairness opinion -lausunnon Ostotarjouksen kohtuullisuudesta.

Finanssivalvonta on tänään hyväksynyt Ostotarjousta koskevan tarjousasiakirjan. Tarjousasiakirja on saatavilla 4.3.2015 alkaen Atinen toimipisteessä osoitteessa Unioninkatu 7 A 15, 00130 Helsinki, Ostotarjouksen teknisenä järjestäjänä toimivan FIM Sijoituspalvelut Oy:n asiakaspalvelussa, osoitteessa Pohjoisesplanadi 33 A, 00100 Helsinki ja Nasdaq Helsingissä, osoitteessa Fabianinkatu 14, 00130 Helsinki sekä Internetissä osoitteessa www.fim.com. Tarjousasiakirja on saatavilla vain suomenkielisenä.

ATINE GROUP OY

Ben Wrede

Toimitusjohtaja

Lisätietoja antaa:

Atine Group Oy:

Toimitusjohtaja Ben Wrede

+358 405105940

ben.wrede@atine.fi

Rajoitukset

Ostotarjousta ei tehdä eikä Osakkeita osteta henkilöiltä tai henkilöiden puolesta suoraan tai välillisesti missään maassa tai lainkäyttöalueella, jossa sen tekeminen tai hyväksyminen on arvopaperimarkkinalakien tai muun lainsäädännön tai määräysten nojalla kiellettyä tai jossa sen tekeminen tai hyväksyminen vaatisi sellaiselle sääntelyviranomaiselle rekisteröintiä tai sellaisen viranomaisen hyväksyntää. Tarjouksentekijän tarjousasiakirjaa tai siihen liittyviä hyväksymislomakkeita ei tulla toimittamaan tai lähettämään edelleen tai välittämään mihinkään sellaiseen maahan tai sellaisesta maasta, jossa arvopaperimarkkinalaki tai muu lainsäädäntö tai sovellettavat määräykset sen kieltävät millään tavalla mukaan lukien, rajoituksetta, postitse, faksilähetyksellä, sähköpostitse, puhelimitse tai Internetin välityksellä. Ostotarjousta ei nimenomaisesti tehdä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa.

LIITE: OSTOTARJOUKSEN EHDOT

Tämä tiedote ei ole tarjousasiakirja, eikä se siten itsessään ole ostotarjous tai kehotus myyntitarjouksen tekemiseen. Osakkeenomistajia kehotetaan tutustumaan Tarjousasiakirjassa esitettyihin tietoihin tehdessään päätöstään Ostotarjousta koskien.

OSTOTARJOUKSEN EHDOT

Ostotarjouksen kohde

Tarjouksentekijä tarjoutuu jäljempänä esitetyin ehdoin Ostotarjouksessa ostamaan kaikki Turvatiimin liikkeeseen laskemat Osakkeet, joita Tarjouksentekijä tai sen konserniyhtiöt eivät jo omista. Ostotarjous ei ole ehdollinen minkään toteuttamisedellytyksen täyttymiselle.

Tarjoushinta

Tarjoushinta on 0,13 euroa käteisenä kultakin Osakkeelta, jonka osalta Ostotarjous on sen ehtojen mukaisesti pätevästi hyväksytty.

Tarjousaika

Tarjousaika alkaa 4.3.2015 klo 9.30 (Suomen aikaa) ja päättyy 25.3.2015 klo 16.00 (Suomen aikaa), ellei Tarjousaikaa tai jatkettua Tarjousaikaa jatketa tai keskeytetä alla esitetyn mukaisesti. Tarjousaika on kuitenkin aina vähintään kolme (3) viikkoa.

Tarjouksentekijä voi jatkaa Tarjousaikaa ilmoittamalla tästä tiedotteella Tarjousajan kuluessa. Jos Tarjouksentekijä jatkaa Tarjousaikaa, Tarjousaika päättyy Tarjouksentekijän asettamana uutena päättymisajankohtana, ellei jatkettua Tarjousaikaa keskeytetä alla esitetyn mukaisesti. Tarjousajan enimmäispituus (mukaan lukien mahdollinen jatkettu Tarjousaika) on kymmenen (10) viikkoa. Tarjouksentekijällä on oikeus keskeyttää mahdollinen jatkettu Tarjousaika tai jatkaa sitä. Tarjouksentekijä ilmoittaa tällöin jatketun Tarjousajan keskeyttämisestä tai jatkamisesta tiedotteella viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen jatketun Tarjousajan päättymistä.

Korotus- ja hyvitysvelvollisuus

Tarjouksentekijä pidättää itsellään oikeuden hankkia Osakkeita Nasdaq Helsingin kaupankäynnissä tai muutoin hintaan, joka ei ylitä Tarjoushintaa.

Mikäli Tarjouksentekijä tai muu AML 11 luvun 5 §:ssä tarkoitettu taho hankkii ennen Tarjousajan päättymistä Osakkeita Ostotarjousta paremmin ehdoin, Tarjouksentekijän tulee AML 11 luvun 25 §:n mukaisesti muuttaa Ostotarjouksen ehtoja vastaamaan tällaisen hankinnan ehtoja (korotusvelvollisuus). Tarjouksentekijän tulee tällöin välittömästi julkistaa korotusvelvollisuuden syntyminen ja suorittaa Ostotarjousta paremmin ehdoin tapahtuneen hankinnan ja Ostotarjouksessa tarjotun vastikkeen välinen erotus Ostotarjouksen toteuttamisen yhteydessä niille arvopaperinhaltijoille, jotka ovat hyväksyneet Ostotarjouksen.

Mikäli Tarjouksentekijä tai muu AML 11 luvun 5 §:ssä tarkoitettu taho hankkii Tarjousajan päättymistä seuraavien yhdeksän (9) kuukauden kuluessa Yhtiön Osakkeita Tarjoushintaa korkeammalla hinnalla tai muutoin Ostotarjousta paremmin ehdoin, Tarjouksentekijän tulee AML 11 luvun 25 §:n mukaisesti hyvittää Ostotarjouksen hyväksyneille arvopaperinhaltijoille paremmin ehdoin tapahtuneen hankinnan ja Ostotarjouksessa tarjotun vastikkeen välinen ero (hyvitysvelvollisuus). Tarjouksentekijän tulee tällöin välittömästi julkistaa hyvitysvelvollisuuden syntyminen ja suorittaa Ostotarjousta paremmin ehdoin tapahtuneen hankinnan ja Ostotarjouksessa tarjotun vastikkeen välinen erotus kuukauden kuluessa hyvitysvelvollisuuden syntymisestä niille arvopaperinhaltijoille, jotka ovat hyväksyneet Ostotarjouksen.

AML 11 luvun 25 §:n 5 momentin mukaan hyvitysvelvollisuutta ei kuitenkaan synny siinä tapauksessa, että Tarjoushintaa korkeamman hinnan maksaminen perustuu osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen, ”OYL”) mukaiseen välitystuomioon edellyttäen, että Tarjouksentekijä tai muu AML 11 luvun 5 §:ssä tarkoitettu taho ei ole ennen välitysmenettelyä tai sen kuluessa tarjoutunut hankkimaan Osakkeita Ostotarjousta paremmin ehdoin.

Ostotarjouksen hyväksymismenettely

Useimmat suomalaiset tilinhoitajayhteisöt lähettävät asiakkainaan oleville Yhtiön osakasluetteloon merkityille osakkeenomistajille ilmoituksen Ostotarjouksesta sekä siihen liittyvät menettelyohjeet ja hyväksymislomakkeen. Osakkeenomistajat, jotka eivät saa tällaista ilmoitusta tilinhoitajayhteisöltään tai omaisuudenhoitajaltaan, voivat ottaa yhteyttä FIM Sijoituspalvelut Oy:n (”FIM”) asiakaspalveluun puhelimitse numeroon (09) 6134 6250 tai sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@fim.com saadakseen tarvittavat tiedot hyväksyntänsä antamiseksi.

Niiden Yhtiön osakkeenomistajien, joiden Osakkeet on hallintarekisteröity ja jotka haluavat hyväksyä Ostotarjouksen, tulee antaa hyväksymisensä hallintarekisteröinnin hoitajan antamien ohjeiden mukaisesti.

Pantattujen Osakkeiden osalta Ostotarjouksen hyväksyminen edellyttää pantinhaltijan suostumusta. Suostumuksen hankkiminen on Yhtiön kyseisen osakkeenomistajan vastuulla.

Yhtiön osakkeenomistajan, joka on merkitty Yhtiön osakasluetteloon ja joka haluaa hyväksyä Ostotarjouksen, tulee täyttää, allekirjoittaa ja palauttaa hyväksymislomake osakkeenomistajan arvo-osuustiliä hoitavalle tilinhoitajayhteisölle sen antamien ohjeiden mukaisesti ja sen asettaman aikarajan kuluessa tai, jos tilinhoitajayhteisö ei vastaanota hyväksymislomakkeita (esimerkiksi Euroclear Finland Oy), osakkeenomistaja voi ottaa yhteyttä FIM:iin hyväksyäkseen Ostotarjouksen omistamiensa Osakkeiden osalta. Tarjouksentekijä pidättää itsellään oikeuden hylätä virheellisesti tai puutteellisesti tehdyt hyväksynnät. Hyväksymislomake tulee toimittaa siten, että se vastaanotetaan Tarjousajan tai, jos Tarjousaikaa on jatkettu, jatketun Tarjousajan kuluessa huomioiden kuitenkin tilinhoitajayhteisön antamat ohjeet. Tilinhoitajayhteisö saattaa pyytää hyväksynnän toimittamista ennen Tarjousajan tai jatketun Tarjousajan voimassaolon päättymistä. Osakkeenomistaja toimittaa hyväksymislomakkeen haluamallaan tavalla omalla vastuullaan, ja hyväksymislomake katsotaan toimitetuksi vasta, kun tilinhoitajayhteisö tai FIM on sen todellisuudessa vastaanottanut.

Hyväksymällä Ostotarjouksen Yhtiön osakkeenomistajat valtuuttavat FIM:n tai arvo-osuustiliään hoitavan tilinhoitajayhteisön myymään Osakkeet Tarjouksentekijälle Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti.

Osakkeenomistaja voi hyväksyä Ostotarjouksen ainoastaan ehdoitta ja kaikkien omistamiensa kyseisellä arvo-osuustilillä olevien Osakkeiden osalta. Tarjouksentekijällä on oikeus hylätä sellainen hyväksyntä, joka koskee vain osaa osakkeenomistajan omistamista ja samalla arvo-osuustilillä olevista Osakkeista.

Kukaan osakkeenomistaja, joka on Ostotarjouksen ehtojen mukaan pätevästi hyväksynyt Ostotarjouksen, ei saa myydä tai muutoin määrätä omistamistaan Osakkeista, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Hyväksymällä Ostotarjouksen osakkeenomistajat valtuuttavat FIM:n tai tilinhoitajayhteisönsä kirjaamaan arvo-osuustililleen luovutusrajoituksen tai myyntivarauksen sen jälkeen, kun osakkeenomistaja on toimittanut hyväksymisensä. Lisäksi Ostotarjouksen hyväksyneet osakkeenomistajat valtuuttavat FIM:n tai tilinhoitajayhteisönsä suorittamaan muut tarvittavat kirjaukset ja ryhtymään muihin Ostotarjouksen teknisen toteuttamisen kannalta tarpeellisiin toimiin sekä myymään kaikki kyseisen osakkeenomistajan hyväksymiseen liittyvien kauppojen toteuttamishetkellä omistamat Osakkeet Tarjouksentekijälle Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti. Ostotarjouksen toteuttamiskauppojen tai sen selvityksen yhteydessä mahdollinen luovutusrajoitus tai myyntivaraus poistetaan ja osakkeenomistajille maksetaan Tarjoushinta.

Jos Ostotarjousta ei toteuteta, Osakkeita koskeva luovutusrajoitus tai myyntivaraus poistetaan arvo-osuustililtä mahdollisimman pian ja arviolta kolmen (3) pankkipäivän kuluessa siitä, kun Ostotarjouksesta luopumisesta on ilmoitettu.

Peruutusoikeus

Ostotarjouksen hyväksyminen on sitova, eikä sitä voi peruuttaa, ellei sovellettavasta lainsäädännöstä muuta johdu. AML 11 luvun 16 §:n 3 momentin mukaan Ostotarjouksen hyväksyneet kohdeyhtiön arvopaperien haltijat voivat perua hyväksymisensä Ostotarjouksen voimassaoloaikana, jos Ostotarjoukselle on julkistettu kilpaileva ostotarjous eikä Ostotarjouksen toteutuskauppoja ole vielä tehty.

Sellaisessa tilanteessa, jossa peruuttamisoikeus on olemassa, Ostotarjouksen hyväksymisen pätevä peruuttaminen edellyttää, että kirjallinen peruutusilmoitus toimitetaan sille tilinhoitajayhteisölle, jolle kyseisiä Osakkeita koskeva Ostotarjouksen hyväksymislomake toimitettiin. Jos Osakkeita koskeva hyväksymislomake on toimitettu FIM:lle, myös peruutusilmoitus tulee toimittaa FIM:lle. Jos kyseessä ovat hallintarekisteröidyt arvopaperit, osakkeenomistajan tulee pyytää hallintarekisteröinnin hoitajaa toimittamaan peruutusilmoitus. Jos osakkeenomistaja peruuttaa Ostotarjouksen hyväksyntänsä edellä mainitun mukaisesti, Osakkeita koskeva arvo-osuustilille rekisteröity luovutusrajoitus poistetaan mahdollisimman pian ja arviolta kolmen (3) pankkipäivän kuluessa siitä, kun Ostotarjouksen ehtojen mukainen peruutusilmoitus on vastaanotettu.

Osakkeenomistaja, joka on peruuttanut hyväksyntänsä, vastaa itse maksuista, jotka arvo-osuustiliä hoitava tilinhoitajayhteisö tai hallintarekisteröinnin hoitaja mahdollisesti perii peruuttamisesta.

Ostotarjouksen tuloksen ilmoittaminen

Tarjouksentekijä tulee ilmoittamaan Ostotarjouksen alustavan tuloksen alkuperäiseltä Tarjousajalta arviolta ensimmäisenä (1.) alkuperäisen Tarjousajan päättymistä seuraavana pankkipäivänä, eli arviolta 26.3.2015. Mikäli Tarjousaikaa jatketaan edellä kohdassa ”Tarjousaika” kuvatun mukaisesti, Tarjouksentekijä tulee lisäksi ilmoittamaan Ostotarjouksen alustavan tuloksen jatketulta Tarjousajalta arviolta ensimmäisenä (1.) jatketun Tarjousajan päättymistä seuraavana pankkipäivänä. Tarjouksentekijä ilmoittaa Ostotarjouksen lopullisen tuloksen arviolta kolmantena (3.) Tarjousajan tai, soveltuvin osin, jatketun Tarjousajan päättymistä seuraavana pankkipäivänä. Lopullista tulosta koskevassa ilmoituksessa vahvistetaan niiden Osakkeiden prosenttimäärä, joiden osalta Ostotarjous on pätevästi hyväksytty.

Osakkeiden maksuehdot ja selvitys

Niiden Osakkeiden, joiden osalta Ostotarjous on Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti pätevästi hyväksytty, myynti toteutetaan toteutuspäivänä, joka on viimeistään neljäs (4.) Tarjousajan, tai soveltuvin osin, jatketun Tarjousajan päättymistä seuraava pankkipäivä (”Toteutuspäivä”). Mikäli mahdollista, Ostotarjouksen toteuttamista koskevat kaupat toteutetaan Toteutuspäivänä Nasdaq Helsingissä, edellyttäen, että Nasdaq Helsinkiin sovellettavat säännöt sen sallivat. Muussa tapauksessa kaupat toteutetaan Nasdaq Helsingin ulkopuolella.

Kaupat selvitetään arviolta toisena (2.) Toteutuspäivää seuraavana pankkipäivänä (”Selvityspäivä”). Tarjoushinta maksetaan Selvityspäivänä osakkeenomistajan arvo-osuustilin hoitotilille tai niiden osakkeenomistajien osalta, joiden omistus on hallintarekisteröity, hyväksymislomakkeessa määritellylle pankkitilille. Mikäli osakkeenomistajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin hänen arvo-osuustilinsä, Tarjoushinta maksetaan osakkeenomistajan pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti siten, että se on osakkeenomistajan pankkitilillä arviolta viimeistään kahden (2) pankkipäivän kuluttua Selvityspäivästä.

Tarjouksentekijä pidättää itsellään oikeuden lykätä Osakkeen tarjoushinnan maksamista, mikäli suoritus estyy tai keskeytyy ylivoimaisen esteen vuoksi. Tarjouksentekijä suorittaa maksun kuitenkin heti, kun suorituksen estävä tai keskeyttävä ylivoimainen este on ratkaistu.

Omistusoikeuden siirtyminen

Omistusoikeus Osakkeisiin, joiden osalta Ostotarjous on pätevästi hyväksytty Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti, siirtyy Tarjouksentekijälle Selvityspäivänä Osakkeiden Tarjoushinnan maksua vastaan.

Varainsiirtovero ja muut maksut

Tarjouksentekijä maksaa Ostotarjouksen mukaisesti tehdyn Osakkeiden myynnin yhteydessä mahdollisesti Suomessa perittävän varainsiirtoveron.

Kukin osakkeenomistaja vastaa maksuista, jotka tilinhoitajayhteisö osakkeenomistajan kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella mahdollisesti perii sekä tilinhoitajayhteisöjen, omaisuudenhoitajien, hallintarekisteröinnin hoitajien tai muiden tahojen kunkin osakkeenomistajan kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella mahdollisesti veloittamista vakuuksien vapauttamiseen tai mahdollisten muiden Osakkeiden myynnin estävien rajoitusten poistamiseen liittyvistä palkkioista tai muista palkkiosta.

Tarjouksentekijä vastaa muista tavanomaisista kuluista, jotka aiheutuvat Ostotarjouksen edellyttämistä arvo-osuuskirjauksista, Ostotarjouksen mukaisten Osakkeita koskevien kauppojen toteuttamisesta tai Osakkeiden Tarjoushinnan maksamisesta.

Muut asiat

Tarjouksentekijä pidättää itsellään oikeuden (i) muuttaa Ostotarjouksen ehtoja AML 11 luvun 15 §:n 2 momentin mukaisesti muun muassa tilanteessa, jossa Yhtiö muutoin kuin osana normaalia liiketoimintaansa päättäisi Osakkeiden tai Osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta tai Osakkeiden määrän lisäämisestä tai (ii) jatkaa Tarjousaikaa ja muuttaa Ostotarjouksen ehtoja AML 11 luvun 17 §:n mukaisesti.

Tarjouksentekijällä on oikeus päättää harkintansa mukaisesti kaikista muista Ostotarjoukseen liittyvistä asioista.

Ostotarjousta ei tehdä eikä Osakkeita osteta henkilöiltä tai henkilöiden puolesta suoraan tai välillisesti missään maassa tai lainkäyttöalueella, jossa sen tekeminen tai hyväksyminen on arvopaperimarkkinalakien tai muun lainsäädännön tai määräysten nojalla kiellettyä tai jossa sen tekeminen tai hyväksyminen vaatisi sellaiselle sääntelyviranomaiselle rekisteröintiä tai sellaisen viranomaisen hyväksyntää. Tarjousasiakirjaa tai siihen liittyviä hyväksymislomakkeita ei tulla toimittamaan tai lähettämään edelleen tai välittämään mihinkään sellaiseen maahan tai sellaisesta maasta, jossa arvopaperimarkkinalaki tai muu lainsäädäntö tai sovellettavat määräykset sen kieltävät millään tavalla mukaan lukien, rajoituksetta, postitse, faksilähetyksellä, sähköpostitse, puhelimitse tai Internetin välityksellä. Nimenomaisesti Ostotarjousta ei tehdä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa.

Fiskarsin keittiötuotteiden kansainvälinen lanseeraus etenee Euroopassa

Fiskars Oyj Abp

Lehdistötiedote

Fiskarsin keittiötuotteiden kansainvälinen lanseeraus etenee Euroopassa

Fiskars Oyj Abp Lehdistötiedote 2.3.2015

Fiskarsin keittiötuotteiden kansainvälinen lanseeraus eteni helmikuussa 2015, kun Frankfurtin Ambiente-messuilla esiteltiin Fiskarsin keittiötuotekonseptin toinen tulokas, Go Breakfast. Konsepti sisältää kaikki aamiaisen valmistuksessa tarvittavat välineet, kuten esim. mehupuristimen, munaleikkurin ja pressopannun. Tuotteet tulevat kauppoihin ympäri Eurooppaa syksyllä 2015. Samalla esiteltiin kansainväliselle yleisölle keitto- ja paistoastiakategorian uudet, erilaisille liesille optimoidut Fiskarsin Functional Form -sarjan pannut. Jatkossa Fiskars keskittyy keitto- ja paistoastioissa Fiskars-brändiin ja panostaa samalla tehokkaasti brändin rakentamiseen.

Fiskarsin uusien keittiötuotekonseptien ensimmäinen kansainvälinen lanseeraus oli Go Cutting -konsepti syksyllä 2014, joka toi markkinoille uudistetun valikoiman erilaisia Functional Form -keittiöveitsiä. Saksien ja puutarhatyökalujen ansiosta Fiskars on jo maailmanlaajuisesti tunnettu leikkaavien työkalujen asiantuntijana, ja siksi yhtiölle oli luonnollista tuoda markkinoille keittiössä tarpeelliset leikkuuvälineet. Go Cutting -konseptia seurasi salaatin valmistukseen liittyvät Go Salad -tuotteet, jotka tulivat kauppoihin tammikuussa 2015.

Rohkea ja raikas ilmeemme on saanut innostuneen vastaanoton Euroopassa niin asiakkailtamme kuin medialta. Go-konseptit perustuvat tekemäämme laajaan etnografiseen tutkimukseen ja täysin uuteen kuluttajien ymmärrykseen. Yksittäisten tuotelanseerausten sijasta konseptimme rakentuvat tiettyjen keittiöaskareiden, kuten esimerkiksi salaatinvalmistuksen ympärille. Fiskarsin suunnittelufilosofiassa korostuu keittiön hallinta, ja se että tuotteet ovat helppoja käyttää, helppoja puhdistaa ja helppoja säilyttää ja sen lisäksi toimivat täydellisesti yhdessä.” kertoo Fiskarsin keittiötuotekategorian johtaja Christian Bachler.

Viime vuosien aikana Fiskars on rakentanut onnistuneesti Fiskars-brändin kansainvälistä tunnettuutta ja kasvattanut markkinaosuuttaan etenkin Euroopassa. Kauppa ja media ovat ottaneet aterioiden ympärille luodut konseptit erittäin hyvin vastaan, ja keittiötuotteiden jakelu on kasvanut tärkeimmillä Keski-Euroopan markkinoilla.


Video:https://www.youtube.com/watch?v=jx9c8__oaKY


Lisätietoja:

Ia Adlercreutz, brändi- ja markkinointiviestintäjohtaja, puh. 050 599 3832


Fiskars – Vuosisatojen ylpeys ja innostus muotoilusta. Joka päivä.

Fiskarsin Ruukissa vuonna 1649 alkunsa saanut Fiskars on kasvanut kansainväliseksi yhtiöksi, joka tarjoaa johtavia kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Fiskarsin tuotteita myydään yli 60 maassa, ja erinomaisen suorituskykynsä ja muotoilunsa ansiosta ne tekevät kotitöistä ja ulkoilusta hauskempaa ja ratkovat arjen ongelmia ympäri maailman. Fiskars on listattu Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön liikevaihto oli 768 miljoonaa euroa vuonna 2014. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala ja Gerber. www.fiskarsgroup.com

Fortumin energiakatsaus: Pohjoismainen sähkömarkkina muutoksessa

Fortum

Lehdistötiedote

Fortumin energiakatsaus: Pohjoismainen sähkömarkkina muutoksessa

Espoo, Suomi, 2015-03-02 13:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) — LEHDISTÖTIEDOTE 2.3.2015

Tänään julkaistu Fortumin toinen energiakatsaus keskittyy pohjoismaiseen sähkömarkkinaan, sen tähänastiseen menestykseen ja tuleviin haasteisiin. Nord Pool -alue Pohjoismaissa ja Baltiassa on todellinen esimerkki toimivasta, alueellisesta sähkömarkkinasta, joka tarjoaa asiakkailleen energiaa kilpailukykyiseen hintaan, hyvän toimitusvarmuuden sekä maailman pienempiin kuuluvat energiantuotannon päästöt kilowattituntia kohti.

“Tarvitsemme Pohjoismaissa vahvaa yhteistä tahtotilaa, jotta menestys jatkuu. Siirtoyhteyksiä on kehitettävä edelleen kunkin Pohjoismaan sisällä ja niiden välillä, sekä Pohjoismaiden ja muun Euroopan välillä. Tukkumarkkinoiden lisäksi huomiota on kiinnitettävä myös vähittäismarkkinoiden toimivuuteen, jotta kotitalousasiakkaille voidaan tarjota parempia tuotteita energiankulutuksen ja kustannusten hallitsemiseksi”, toteaa talousjohtaja Timo Karttinen, joka toimii Fortumin toimitusjohtajana.

Fortumin näkemyksen mukaan keskeisimmät kysymykset liittyvät sähköntuotannon riittävyyden arviointiin, riittävien tuotanto- ja siirtoinvestointien turvaamiseen, uusiutuvan energian lisääntymiseen, vesivoiman parempaan hyödyntämiseen sekä vähittäismarkkinoiden kehittämiseen.

Tuotannon riittävyyttä on arvioitava kansallisen tason sijaan laajemmalla alueellisella tasolla. Tällä hetkellä Pohjoismaissa ja Baltiassa on sähköä runsaasti tarjolla, jolloin toimitusvarmuutta pitäisi ensisijaisesti parantaa vahvistamalla siirtoverkkoa. Kansallisia reservejä huoltovarmuustarkoituksessa pitäisi harkita ainoastaan poikkeustilanteita varten, jolloin markkinoiden toiminta on häiriintynyt pitkiksi ajoiksi.

Päästöttömän energiantuotannon investointeja edistetään edullisimmin päästökauppajärjestelmää kehittämällä. Energiantuotannossa on sitouduttava selkeästi hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. EU:n päästökauppajärjestelmästä on tehtävä ensisijainen päästöttömiä ml. uusiutuvan energian investointeja ohjaava työkalu.

Vesivoimaa voitava hyödyntää paremmin tasaamaan lisääntyvän tuuli- ja aurinkovoiman tuotannon vaihteluita. Pohjoismaiden ja Baltian sähkömarkkinan etuna on monipuolinen tuotantorakenne, jossa joustavalla, edullisella ja hiilidioksidipäästöttömällä vesivoimalla on merkittävä rooli. Vesivoiman edellytyksistä on huolehdittava myös jatkossa. Tästä hyötyvät alueen kaikki maat, vaikka vesivoimaa onkin keskittynyt joihinkin maihin enemmän kuin toisiin.

Kuluttajille tarjottava parempia tuotteita ja palveluita. Pohjoismaissa on tehty mittavat investoinnit etäluettaviin sähkömittareihin ja älykkääseen verkkoon, joista asiakkaalle ei kuitenkaan vielä ole merkittävää hyötyä. Kuluttajat kiinnostuvat tunneittain hinnoitelluista sähkötuotteista, kun kysynnän joustosta on heille välitöntä taloudellista hyötyä. Tämä tarkoittaa myös selkeämpiä palveluita kuten yksi lasku ja yksi toimija, joka voi kokonaisvaltaisesti palvella asiakkaiden tarpeita.

“Monissa Euroopan maissa on ajauduttu ongelmiin sähköntuotantokapasiteetin riittävyyden suhteen. Ratkaisuiksi on tarjottu kansallisia ns. kapasiteettitukia perinteiselle sähköntuotannolle, jotta sähköä olisi tarjolla myös silloin kun ei tuule tai aurinko paista. Mikäli Pohjoismaat ja Baltia eivät pysty kehittämään sähkömarkkinoitaan edelleen, tulee sama asia vastaan myös meitä. Tämä olisi kuluttajille kallis ratkaisu”, sanoo Fortumin pääekonomisti Simon-Erik Ollus, joka esitteli katsauksen sen julkistamistilaisuudessa.

Fortum Oyj

Konserniviestintä

Lisätietoja:

Simon-Erik Ollus, pääekonomisti, Fortum, puh. 040 179 0166

Esa Hyvärinen, johtaja, yhteiskuntasuhteet, Fortum, puh. 040 826 2646

Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2014 Fortumin liikevaihto oli 4,75 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,35 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

INTEGAN VALITSEE TELESTEN 1,2 GHZ:N VERKKOJENSA PÄIVITTÄJÄKSI

Teleste

Pörssitiedote

INTEGAN VALITSEE TELESTEN 1,2 GHZ:N VERKKOJENSA PÄIVITTÄJÄKSI

Turku, Finland, 2015-03-02 12:10 CET (GLOBE NEWSWIRE) — TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.3.2015 KLO 13:10

INTEGAN VALITSEE TELESTEN 1,2 GHZ:N VERKKOJENSA PÄIVITTÄJÄKSI

Teleste on valittu toimittajaksi Integanin 1,2 GHz:n kaapeli-TV-verkkojen päivitysprojektiin. Sopimuksen mukaan Teleste toimittaa Integanille vahvistimia sekä ulkotiloihin soveltuvia passiivituotteita, jotka mahdollistavat DOCSIS 3.1 standardin mukaiset uudet laajakaistapalvelut. Docsis mahdollistaa usean gigabitin laajakaistanopeuksien tarjonnan tilaajakunnalle.

Integanin tarjouskilpailu oli julkinen. Valintakriteerit pohjautuivat hintaan, tuotteiden suorituskykyyn, toimitus- ja palvelukapasiteettiin sekä aiempiin asiakasreferensseihin. Sopimuksen kokonaisarvon arvioidaan ylittävän 3 miljoonaa euroa vuosina 2015–2018.

Integan on Antwerpenin alueella Belgiassa toimiva kuntien omistama kaapeliverkko-operaattori. Kaapeliverkon infrastruktuuria käytetään TV-ohjelmien, radion, Internetin ja puhelinpalvelujen välittämiseen asiakaskunnalle.

Teleste on kansainvälinen teknologiakonserni, joka kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Teknologiatarjontamme edistää päivittäisen elämän sujuvuutta ja turvallisuutta. Liiketoimintamme ydin on video – videon ja datan käsittely, siirto ja hallinta. Asiakaskuntamme koostuu kaapeli- ja teleoperaattoreista sekä julkisen sektorin organisaatioista. Toimintamme on jaettu kahteen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat Video and Broadband Solutions ja Network Services. Molemmilla alueilla olemme maailman johtavia yrityksiä ja teknologisia edelläkävijöitä. Video and Broadband Solutions keskittyy tilaajaverkkojen ja videovalvonta- ja informaatiosovellusten tuoteratkaisuihin. Network Services tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluita verkkojen suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon. Vuonna 2014 Telesten liikevaihto oli 197 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa oli yli 1400 henkilöä. Telestellä on koko maailman kattava toimipisteverkosto ja yli 90 % liikevaihdosta kertyy Suomen ulkopuolelta. Yhtiön osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja: www.teleste.com

TELESTE OYJ

Jukka Rinnevaara

Toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:

Toimitusjohtaja Jukka Rinnevaara, puh 02 2605 866 tai 0400 747 488

JAKELU:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.teleste.com

facebook twitter