Etusivu » Arkistot 5.1.2017

CAPMAN OYJ ON JULKISTANUT TEKEMÄNSÄ VAIHTOTARJOUKSEN JÄLKIKÄTEISEN TARJOUSAJAN VAHVISTETUN TULOKSEN 3.1.2017 SAAKKA JA OSAKEANNIN

CAPMAN OYJ ON JULKISTANUT TEKEMÄNSÄ VAIHTOTARJOUKSEN JÄLKIKÄTEISEN TARJOUSAJAN VAHVISTETUN TULOKSEN 3.1.2017 SAAKKA JA OSAKEANNIN

Julkaistu: 2017-01-05 15:30:00 CET
Norvestia
Pörssitiedote
CAPMAN OYJ ON JULKISTANUT TEKEMÄNSÄ VAIHTOTARJOUKSEN JÄLKIKÄTEISEN TARJOUSAJAN VAHVISTETUN TULOKSEN 3.1.2017 SAAKKA JA OSAKEANNIN

Helsinki, Suomi, 2017-01-05 15:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) —

Norvestia Oyj Pörssitiedote 5.1.2017 klo 16.30

Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, henkilöille, jotka oleskelevat tai asuvat Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai muutoin näissä maissa, tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa sen julkaiseminen tai levittäminen olisi soveltuvan sääntelyn vastaista tai edellyttäisi muita toimenpiteitä Suomen lainsäädännön mukaisten vaatimusten lisäksi.

CAPMAN OYJ ON JULKISTANUT TEKEMÄNSÄ VAIHTOTARJOUKSEN JÄLKIKÄTEISEN TARJOUSAJAN VAHVISTETUN TULOKSEN 3.1.2017 SAAKKA JA OSAKEANNIN

CapMan Oyj (”CapMan”) on tänään 5.1.2017 tiedottanut, että Norvestia Oyj:n (”Norvestia”) osakkeen- ja merkintäoikeuksien omistajille tehdyn vapaaehtoisen julkisen vaihtotarjouksen (”Vaihtotarjous”) jälkikäteisen tarjousajan aikana 3.1.2017 mennessä hyväksyneiden Norvestian osakkeenomistajien osakkeet kasvattivat vahvistetun tuloksen mukaan CapManin osuutta Norvestian osakkeista noin 0,7 prosenttiyksiköllä. Yhdessä CapManin aiemmin omistamien osakkeiden kanssa nämä edustavat noin 91,4 prosenttia kaikista Norvestian osakkeista ja äänistä. Vaihtotarjousta ei ole hyväksytty merkintäoikeuksilla. CapManin ilmoituksen mukaan Vaihtotarjouksen jälkikäteinen tarjousaika päättyy alustavasti 9.1.2017.

CapMan on lisäksi tiedottanut, että CapManin hallitus on päättänyt laskea liikkeeseen 635 640 uutta CapManin osaketta tarjousvastikkeena Vaihtotarjouksen jälkikäteisellä tarjousajalla 3.1.2017 mennessä hyväksyneille Norvestian osakkeenomistajille. CapMan suorittaa osakkeiden toteutuskaupat näiden Norvestian osakkeenomistajien osalta Vaihtotarjouksen ehtojen mukaisesti arviolta 9.1.2017, minkä myötä CapManin omistus Norvestiassa nousee 91,4 prosenttiin. Tarjousvastikkeena annettavat CapManin uudet osakkeet kirjataan kaupparekisteriin ja näiden Vaihtotarjouksen pätevästi hyväksyneiden Norvestian osakkeenomistajien arvo-osuustileille arviolta 9.1.2017. CapManin ilmoituksen mukaan uudet osakkeet vastaavat noin 0,4 prosenttia CapManin osakepääomasta ja äänistä osakeannin toteutumisen jälkeen. CapMan hakee uusien osakkeiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalle alustavasti 10.1.2017 alkaen.

Helsinki, 5.1.2017

NORVESTIA OYJ

Hallitus

Lisätietoja: Juha Kasanen, toimitusjohtaja, puh 09-6226 380

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.norvestia.fi

Tärkeä tiedotus

Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai muutoin levittää, kokonaan tai osittain, henkilöille, jotka oleskelevat tai asuvat Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa tai Etelä-Afrikassa, tai muutoin näissä maissa, tai missään muussa maassa, missä se on soveltuvien lakien tai määräysten mukaan kiellettyä. Tämä tiedote ei ole tarjousasiakirja tai esite eikä se siten ole tarjous tai kehotus myyntitarjouksen tekemiseen. Sijoittajien tulee hyväksyä vaihtotarjous osakkeista vain vaihtotarjoukseen liittyvässä tarjousasiakirjassa ja esitteessä esitetyn tiedon perusteella. Tarjousta ei tehdä suoraan tai välillisesti missään sellaisessa maassa, missä joko tarjous tai siihen osallistuminen on soveltuvan lain mukaan kiellettyä tai missä tarjousasiakirja-, rekisteröinti- tai muut vaatimukset soveltuisivat Suomen lainsäädännön mukaisten toimenpiteiden lisäksi.

Vaihtotarjoukseen liittyvää tarjousasiakirjaa ja esitettä ja niihin liittyviä hyväksymislomakkeita ei tulla toimittamaan tai lähettämään edelleen, eikä niitä saa toimittaa tai lähettää edelleen mihinkään sellaiseen maahan tai sellaisesta maasta, missä soveltuva laki kieltää sen. Erityisesti vaihtotarjousta ei tehdä, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai Yhdysvalloissa. Vaihtotarjousta ei voida hyväksyä Australiasta, Kanadasta, Hongkongista, Japanista, Uudesta-Seelannista, Etelä-Afrikasta tai Yhdysvalloista.

CapManin osakkeita ei ole eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen (”Arvopaperilaki”), tai minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun alueen soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti. CapManin osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, paitsi Arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen nojalla tai transaktiolla, johon Arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tietyt tähän tiedotteeseen sisältyvät muut kuin historiallisiin tosiseikkoihin liittyvät lausumat, mukaan lukien muun muassa arviot yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta, odotukset yhdistyneen yhtiön kehityksestä ja kannattavuudesta sekä synergiaetujen ja kustannussäästöjen toteutumisesta, sekä lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”odottaa”, ”arvioi”, ”ennustaa” tai vastaavia ilmaisuja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhdistyneen yhtiön todellinen tulos voi poiketa huomattavasti tämänhetkisistä odotuksista. Näitä tekijöitä ovat muun muassa yleinen taloudellinen tilanne, mukaan lukien valuuttakurssien ja korkotasojen vaihtelut, mitkä vaikuttavat asiakkaiden toimintaympäristöön ja kannattavuuteen ja näin ollen yhdistyneen yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden katteisiin; kilpailutilanne; yhdistyneen yhtiön oma liiketoimintatilanne, kuten tuotannon ja tuotekehityksen onnistuminen ja niiden jatkuva kehittäminen ja parantaminen; ja tulevien yrityskauppojen onnistuminen.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Tanskan Kilpailu- ja kuluttajavirasto lopettaa Atria Danmark A/S:n liittyvät tutkimukset

Tanskan Kilpailu- ja kuluttajavirasto lopettaa Atria Danmark A/S:n liittyvät tutkimukset

Julkaistu: 2017-01-05 14:00:00 CET
Atria Oyj
Lehdistötiedote
Tanskan Kilpailu- ja kuluttajavirasto lopettaa Atria Danmark A/S:n liittyvät tutkimukset

Seinäjoki, Suomi, 2017-01-05 14:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) — Atria Oyj, Lehdistötiedote 5.1.2017, klo 15.00

Tanskan Kilpailu- ja kuluttajavirasto lopettaa Atria Danmark A/S:n liittyvät tutkimukset

Tanskan Kilpailu- ja kuluttajavirasto (Konkurrence- og Forbrugerstyrelsen) on lopettanut tutkimukset, jotka liittyvät Atrian Skandinavian tytäryhtiöön Atria Danmark A/S:n. Tutkimuksen käynnistymisestä tiedotettiin lehdistötiedotteella 23.6.2016.

Viranomaiset ovat ilmoittaneet Atria Danmark A/S:lle, että he eivät näe syytä jatkaa tutkintaa siitä, onko Atria Danmark A/S:n toiminta ollut kyseenalaista Tanskan kilpailulainsäädännön puitteissa.

Atria on vastaanottanut viranomaisten ilmoituksen ja tekee jatkossakin parhaansa noudattaakseen kaikkia lakeja ja asetuksia toiminnassaan.

Lisätietoja antaa Atria Skandinavian toimitusjohtaja Tomas Back, p. +46 70 348 00 05.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ JOHDON LIIKETOIMET-ILMOITUS 5.1.2017 KLO 14.50

POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ JOHDON LIIKETOIMET-ILMOITUS 5.1.2017 KLO 14.50

Julkaistu: 2017-01-05 13:50:00 CET
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj
Johtohenkilöiden liiketoimet
POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ JOHDON LIIKETOIMET-ILMOITUS 5.1.2017 KLO 14.50

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Laakkonen, Joona Jussi
Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen
Ensimmäinen ilmoitus
Viitenumero: 743700HSIESZ75X06H10_20170105131849_5
Liikkeeseenlaskija
Nimi: Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj
LEI: 743700HSIESZ75X06H10
Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
Liiketoimen päivämäärä: 2017-01-05
Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)
Liiketoimen luonne: Saatu lahja, lahjoitus tai perintö
Instrumentti: Osake
ISIN: FI0009900468
Volyymi: 175558
Yksikköhinta: 6,70000 Euro
Liiketoimien yhdistetyt tiedot
Volyymi: 175558
Keskihinta: 6.70000 Euro

Liitteet:
Joona Laakkonen liiketoimi ilmoitus 5.1.2017.pdf

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Fortum saattoi päätökseen kolmen tuulivoimaprojektin oston Nordkraftilta

Fortum saattoi päätökseen kolmen tuulivoimaprojektin oston Nordkraftilta

Julkaistu: 2017-01-05 12:35:25 CET
Fortum
Sijoittajauutiset
Fortum saattoi päätökseen kolmen tuulivoimaprojektin oston Nordkraftilta

FORTUM OYJ SIJOITTAJAUUTINEN 5.1.2017 klo 13.35

Fortum on tänään saattanut päätökseen kolmen tuulivoimaprojektin oston norjalaiselta Nordkraftilta.

Kauppa sisältää toiminnassa olevan Nygårdsfjelletin tuulipuiston sekä täysin luvitetut Ånstadblåheian ja Sørfjordin projektit. Fortum valmistelee Ånstadblåheian ja Sørfjordin projektien rakennuttamista ja arvioi niiden valmistuvan 2018 ja 2019. Toteutuessaan näiden kolmen tuulipuiston kokonaiskapasiteetti olisi noin 170 MW.

Fortum tiedotti ostosta 8.11.2016.

Fortum Oyj

Sophie Jolly
Sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja

Lisätietoja:

Philippe Stohr, Vice President, Wind, Fortum, puh. +33 6 3039 8223

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.com/fi

Nygårdsfjellet, Ånstadblåheia ja Sørfjord tuulipuistot

Kaikki kolme tuulipuistoa sijaitsevat Pohjois-Norjassa. Projektit on käynnistänyt Nordkraft-konserni, joka myös omistaa projektit lukuun ottamatta Vesterålskraft AS:n omistamaa noin 9,5 prosentin vähemmistöosuutta Ånstadblåheia-projektista.

Kapasiteetti Käyttöönotto

Nygårdsfjellet 32 MW 2006 ja 2011
Ånstadblåheia noin 50 MW 2018 (arvio)
Sørfjord noin 90 MW 2019 (arvio)

Nordkraft

Nordkraft AS on vertikaalisesti integroitu vesivoima- (kehitys, rakentaminen ja tuotanto), sähkönjakelu- ja sähkönmyyntiyhtiö. Yhtiön omistavat Narvikin kunta (50,01 %), Troms Kraft (33,33 %) ja Hålogaland Kraft (16,16 %).

Fortum

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Jo 64 % sähköntuotannostamme on CO2 päästötöntä. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli 3,5 miljardia euroa. www.fortum.com/fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Biohit Oyj:n toimitusjohtaja Semi Korpela sairauslomalle

Biohit Oyj:n toimitusjohtaja Semi Korpela sairauslomalle

Julkaistu: 2017-01-05 12:00:00 CET
Biohit Oyj
Pörssitiedote
Biohit Oyj:n toimitusjohtaja Semi Korpela sairauslomalle

Biohit Oyj pörssitiedote 5.1.2017 klo 13:00 paikallista aikaa (EEST)

Biohit Oyj:n toimitusjohtaja Semi Korpela jää 5.1.2017 eteenpäin arviolta noin kuukaudeksi sairauslomalle liittyen keuhkokuumeeseen.

Semi Korpelan sairausloman aikana hänen sijaisenaan toimii Biohit Oyj:n talousjohtaja Niklas Nordström.

Hallitus

Lisätietoja:
Osmo Suovaniemi, hallituksen puheenjohtaja
puh. +358 9 773 861
investor.relations@biohit.fi
www.biohit.fi

Biohit lyhyesti

Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on ”Innovating for Health” – tuotamme innovatiivisia tuotteita ja palveluita edistämään tutkimusta ja varhaista diagnostiikkaa. Biohitin pääkonttori on Helsingissä, ja tytäryhtiöt sijaitsevat Italiassa ja Iso-Britanniassa. Biohitin B-sarjan osakkeet (BIOBV) noteerataan Nasdaq Helsingin Small cap /Terveydenhuolto-ryhmässä. www.biohit.fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Investors House myy asuntokohteen

Investors House myy asuntokohteen

Julkaistu: 2017-01-05 11:30:09 CET
Investors House Oyj
Pörssitiedote
Investors House myy asuntokohteen

Investors House Oyj

Pörssitiedote, julkaistavissa 5.1.2017 klo 12.30

INVESTORS HOUSE MYY ASUNTOKOHTEEN

Investors House Oyj on solminut sopimuksen, jolla se myy JHS-Kiinteistöt Oy:lle As Oy Järvenpään Wärtsilänkatu 76:n koko osakekannan. Vuokratontilla oleva kohde on rakennettu vuonna 1976. Siinä on 42 huoneistoa ja 1.953 m2 vuokrattavaa pinta-alaa sekä 42 autopaikkaa. Kauppa on tarkoitus saattaa loppuun Q1/2017 aikana.

Kauppahinta vastaa taseen 12/2016 käypää arvoa, joten sillä ei ole merkittävää vaikutusta vuoden 2017 tulokseen.

Toimitusjohtaja Petri Roininen:

’’Kaupan tarkoitus kannaltamme on sijoitussalkun aktiivinen kehittäminen ja pääomien kierrättäminen. Olemme hankkineet myytävän kohteen kiinteistönä, yhtiöittäneet sen sekä järjestäneet yhtiön rahoituksen ja vuokranneet huoneistoja’’.

Helsinki 5.1.2017

Petri Roininen

Toimitusjohtaja

Investors House Oyj

Lisätiedot: Toimitusjohtaja Petri Roininen, puh 040 761 9669

Jakelu: Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.investorshouse.fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTON PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄÄN 17.1.2017

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTON PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄÄN 17.1.2017

Julkaistu: 2017-01-05 10:00:00 CET
Orava Asuntorahasto Oyj
Pörssitiedote
KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTON PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄÄN 17.1.2017

Orava Asuntorahasto Oyj

PÖRSSITIEDOTE 5.1.2017 klo 11.00

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTON PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄÄN 17.1.2017

Sijoittajat, analyytikot ja median edustajat ovat tervetulleita osallistumaan Orava Asuntorahasto Oyj:n pääomamarkkinapäivään, joka järjestetään Pörssitalolla, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki, tiistaina 17.1.2017 klo 13.00 alkaen. Ilmoittautuminen tilaisuuteen alkaa kello 12.30.

Pääomamarkkinapäivän aikana esittelemme Orava Asuntorahaston strategian, liiketoimintamallin, tulosajurit ja asuntomarkkina-analyysin. Päivän aikana kuullaan Orava Asuntorahaston hallituksen puheenjohtaja Jouni Torasvirran, toimitusjohtaja Pekka Peiposen, talous- ja hallintojohtaja Veli Matti Salmenkylän sekä pääanalyytikko Mikael Postilan esitykset. Esitykset päättyvät noin klo 16.00.

Esitysten jälkeen buffet-tarjoilu. Tilaisuus päättyy noin kello 17.00.

Osallistujia pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon 11.1.2017 mennessä sähköpostiosoitteeseen: info@oravaasuntorahasto.fi tai puh. 010 420 3100. Paikkoja on rajoitetusti.

Orava Asuntorahasto Oyj

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pekka Peiponen

Puhelin 010 420 3104

Sähköposti pekka.peiponen@oravarahastot.fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Konecranesin uudet B-sarjan osakkeet on rekisteröity ja kaksi uutta hallituksen jäsentä valittu valiokuntiin

Konecranesin uudet B-sarjan osakkeet on rekisteröity ja kaksi uutta hallituksen jäsentä valittu valiokuntiin

Julkaistu: 2017-01-05 08:45:00 CET
Konecranes Oyj
Muutokset osakepääomassa ja äänimäärässä
Konecranesin uudet B-sarjan osakkeet on rekisteröity ja kaksi uutta hallituksen jäsentä valittu valiokuntiin
KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 5.1.2017 klo 9.45 EET

Konecranes Oyj (”Konecranes”) ilmoittaa, että Terex Corporationin (”Terex”) määräysvaltayhteisölle Terex Deutschland GmbH:lle (”Terexin Määräysvaltayhteisö”) annetut 19 600 000 uutta Konecranesin B-sarjan osaketta (”Osakkeet” tai yksittäin ”Osake”) on rekisteröity kaupparekisteriin ja Euroclear Finland Oy:öön tänään 5.1.2017. Osakkeet annettiin osakevastikkeena Terexin Material Handling & Port Solutions (”MHPS”) -liiketoiminnan oston (”MHPS-kauppa”) yhteydessä Terexille ja Terexin Määräysvaltayhteisölle maksettavan käteisvastikkeen lisäksi.

Osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Konecranesin osakkeiden yhteismäärä on 82 872 342, joka jakaantuu 63 272 342 A-sarjan osakkeeseen ja 19 600 000 B-sarjan osakkeeseen. Konecranesin 30 072 660 euron suuruinen osakepääoma ei muutu. Uudet Osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon ja muihin oikeuksiin tästä päivästä alkaen.

Konecranesin A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä, mutta uusia B-sarjan Osakkeita ei haeta julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Konecranesin kaupankäyntitunnus on muuttunut Nasdaq Helsingin INET-kaupankäyntijärjestelmässä KCR1V:stä KCR:ksi tästä päivästä, 5.1.2017, alkaen.

Hallitus on valinnut Oren Shafferin nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäseneksi ja David Sachsin tarkastusvaliokunnan jäseneksi tästä päivästä lähtien.

KONECRANES OYJ

Miikka Kinnunen
Sijoittajasuhdejohtaja

LISÄTIETOJA
Miikka Kinnunen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. +358 (0) 20 427 2050

Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille. Yrityksellä on 18 000 työntekijää ja 600 huoltopistettä 50 maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR).

JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.konecranes.com

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company