Etusivu » Sponda rakennuttaa Tampereen suurimman kauppakeskuksen

Sponda rakennuttaa Tampereen suurimman kauppakeskuksen

Sponda Oyj

Pörssitiedote

Sponda rakennuttaa Tampereen suurimman kauppakeskuksen

Sponda Oyj Pörssitiedote 30.3.2015 klo 8:30

Sponda rakennuttaa Tampereen suurimman kauppakeskuksen

Sponda Oyj on tehnyt päätöksen kauppakeskus Ratinan rakennuttamisesta Tampereelle. Kauppakeskus Ratinasta tulee Tampereen suurin ja korkealuokkaisin kauppakeskus, joka sijaitsee ainutlaatuisella paikalla aivan Tampereen ydinkeskustassa. Kolmesta rakennuksesta muodostuva kauppakeskus tulee toimimaan Tampereen monipuolisena vapaa-ajan ja viihtymisen keskuksena.

Kauppakeskus Ratinan rakentaminen käynnistyy huhtikuussa 2015 uudisrakennus Valo-Ratinan maanrakennustöillä, ja kauppakeskus valmistuu suunnitelmien mukaan keväällä 2018. Kokonaisuus käsittää yhteensä noin 53 000 neliömetriä liike- ja palvelutilaa sekä yli 150 liikettä. Hankkeen kokonaisinvestoinnin tontteineen arvioidaan olevan noin 240 miljoonaa euroa, ja tähän mennessä hankkeeseen on investoitu noin 40 miljoonaa euroa. Tavoitteena on 15 prosentin kehityskate ja arvioitu nettotuotto investoinnille on 7,5 prosenttia. Kauppakeskuksen ennakkovuokrausaste on noin 30 prosenttia.

– Ratinan hanke on Spondan suurin kiinteistökehityshanke. Tampereen kaupungille ja Pirkanmaan talouselämälle kauppakeskus Ratinan toteutuminen on merkittävä uutinen, koska uusi kauppakeskus tukee kaupungin kasvua ja vetovoimaa niin asuinpaikkana kuin matkailukohteena. Se herättää eloon vajaakäytössä olleen Ratinan alueen. Lisäksi kauppakeskuksella on välittömiä ja kauaskantoisia työllisyysvaikutuksia, kertoo Sponda Oyj:n toimitusjohtaja Kari Inkinen.

Uusi kohtaamispaikka kaupunkilaisille

Tavoitteena on tuoda kauppakeskus Ratinaan liikkeitä, joita ei ole aiemmin Pirkanmaalla ollut. Kauppakeskukseen sijoittuu muun muassa kaksi päivittäistavarakauppaa, muodin, hyvinvoinnin, sisustamisen ja vapaa-ajan erikoisliikkeitä sekä monipuolista ravintola- ja kahvilatarjontaa. Esimerkiksi K-Supermarket, Lidl, H&M, Fitness24Seven ja Tullinkulman Työterveys palvelevat tulevassa kauppakeskuksessa.

Tasokkaiden ostosmahdollisuuksien ja ravintolapalveluiden lisäksi kauppakeskus vahvistaa paikallista yhteisöllisyyttä luomalla erinomaiset puitteet monipuoliseen viihtymiseen. Kauppakeskus Ratina toimii eloisana arjen ja vapaa-ajan kohtaamispaikkana sekä näyttämönä esimerkiksi kaupunki- ja kulttuuritapahtumille. Kauppakeskuksessa panostetaan kuluttajien palvelukokemukseen. Tätä tuetaan myös digitaalisten palvelujen muodossa.

Kauppakeskus koostuu kolmesta rakennuksesta

Kauppakeskus sijaitsee Ratinan kaupunginosassa linja-autoaseman ja Tampereen stadionin vieressä. Uudisrakennus Valo-Ratinan lisäksi kauppakeskukseen kuuluu kaksi entisöitävää funkkisrakennusta, Ranta-Ratina ja Funkkis-Ratina, jotka saneerataan vanhaa kunnioittaen. Rakennuksesta toiseen on helppo kulkea säältä suojassa sisätilojen kautta.

Kokonaisuuden suunnittelussa on huomioitu kaupunginosan tärkeä kaupunkikuvallinen merkitys. Kauppakeskus tulee osaksi maisemaa, jonka hallitsevat elementit ovat kulttuurihistorialliset funkkiskorttelit, vanha tehdasmiljöö, Tammerkoski ja Ratinan suvanto. Myös uudisrakennus soveltuu saumattomasti tähän historiallisesti arvokkaaseen maisemaan.

Keskeisen sijainnin ansiosta kauppakeskus Ratinaan on helppo saapua kävellen, pyörällä, autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Pysäköintilaitoksesta löytyy paikoitustilaa noin 1 250 autolle.

Ympäristönäkökohtiin kiinnitetään kauppakeskuksen suunnittelussa erityistä huomiota. Esimerkiksi kauppakeskuksen jäähdytyksessä hyödynnetään Ratinan suvannon läpi virtaavia viileitä vesimassoja ja kauppojen kylmäkoneiden tuottama lämpö käytetään hyväksi kiinteistön lämmittämisessä. Sisätiloissa käytetty lämmin ilma hyödynnetään puolestaan parkkitilojen lämmityksessä. Kauppakeskukselle on tavoitteena hakea kansainvälistä BREEAM-ympäristösertifikaattia.

Mediatilaisuus

Sponda järjestää suomenkielisen mediatilaisuuden Tampereella tänään, maanantaina 30.3.2015 klo 12.00. Tilaisuudessa Spondan toimitusjohtaja Kari Inkinen, Kiinteistökehitys-yksikön liiketoimintajohtaja Veli-Pekka Tanhuanpää ja Kauppakeskukset-yksikön johtaja Henrik Stadigh kertovat Kauppakeskus Ratinasta ja käynnistyvästä hankkeesta. Mediatilaisuus pidetään Autotuonnin rakennuksessa, osoitteessa: Vuolteenkatu 11. Sisäänkäynti on Vuolteenkadun puolelta vastapäätä linja-autoaseman entistä laiturialuetta.

Voit ladata kuva-aineistoa kauppakeskus Ratinasta osoitteesta: http://villivisio.kuvat.fi/kuvat/Tampere/.


Sponda Oyj


Lisätietoja: Kari Inkinen, toimitusjohtaja, puh. 0400 402 653

Sponda Oyj on Suomen suurimpien kaupunkien toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Spondan toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja kehittää toimistotiloja, liiketiloja ja kauppakeskuksia toimintaympäristöiksi, jotka luovat edellytykset asiakkaiden menestykselle. Spondan sijoituskiinteistöjen käypä arvo on noin 3,1 miljardia euroa ja vuokrattava pinta-ala noin 1,2 miljoonaa neliömetriä.

Jätä kommentti